
Hauhon säästöpankkisäätiö jakoi 150 000 euroa lasten ja nuorten liikuntaan
Liikunta- ja harrastusseurojen suuren avuntarpeen vuoksi myönnettävien avustusten summaa päätettiin nostaa merkittävästi.
Liikunta- ja harrastusseurojen suuren avuntarpeen vuoksi myönnettävien avustusten summaa päätettiin nostaa merkittävästi.
LT, dosentti Leena Kauppilan ja varatuomari Olavi Kauppilan kahden miljoonan euron lahjoitus mahdollistaa laaja-alaisen tutkimustyön kaikilla lääketieteen aloilla.
Ute i Virmo finns en överraskande syn. Kortklippta gräsmattor, långa sandvägar och gustaviansk arkitektur. Man hittar inte till Saaris gård av en slump.
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,4 miljoonaa euroa Tampereen yliopiston hankkeelle, jossa tutkitaan tekoälyn pimeää puolta.
Otto A. Malmin säätiö myönsi tänä vuonna ennätykselliset 952 000 euroa apurahoja tieteelliseen tutkimukseen.
Suomalaisten luottamus ja kiinnostus uutisiin on silti maailman kärkeä.
Seilin tiede- ja kulttuuripäivillä keskustellaan ajankohtaisista aiheista kuten Saaristomeren elinvoimasta, luonnon monimuotoisuudesta ja vihreästä siirtymästä.
lmastotoimien hintaa voitaisiin tasata eri tuloluokille progressiivisen tuloverotuksen avulla, ehdottaa professori Matti Liski. ”Tuloverotus ja tulonsiirrot tasaavat eroja taloudessa ja siksi niitä tarvitaan myös ilmastopolitiikassa.”
Matti Naumasta harmittaa, että korkealle kohonneet kustannukset sulkevat lapsia pois liikuntaharrastuksen parista.
Professori Olli Kallioniemelle on myönnetty 2 500 000 euron Aivotuonti-apuraha tekoälyn tutkimukseen lääketieteessä. Viisivuotisen apurahan avulla Kallioniemi perustaa tutkimusryhmän Helsingin yliopistossa toimivaan Suomen molekyylilääketieteen instituuttiin FIMMiin.
Supercell-yrittäjien perustaman Me-säätiön mukaan nuorille suunnatulle vapaa-ajan toiminnalle on erityisen paljon tarvetta kesällä, jolloin metrot eivät kulje itään saakka.
Palkittu eriarvoisuustutkija Emmanuel Saez kertoo eriarvoisuuden nykyisen, historiallisen nopean kasvun alkaneen vuodesta 1980, pitkälti kahden henkilön ansiosta.