Säätiöiden post doc -poolista tuki 29 tohtorille tutkimustyöhön ulkomailla

07.04.2020

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 7. huhtikuuta 2020 kaikkiaan 29 tohtorille noin 1,29 miljoonaa euroa.

Poolin kevään hakukierrokselle osallistui 117 tohtoria eri puolilta Suomea, joten apuraha voitiin myöntää 25 prosentille hakijoista.

Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä. Kahdenkymmenenyhden hakukierroksen jälkeen jo 587 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen vähintään yhden lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Heistä noin kolmannes on saanut kaksivuotisen rahoituksen.

Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.8.–15.9.2020, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan marras-joulukuussa 2020.

Säätiöiden post doc -pooli