Suomeen ehdotetaan 12 uutta kansallispuistoa – katso kuvat kaikista
Kansallispuistoissa yhdistyvät työryhmän mukaan taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Metsästyskin olisi uusiin kansallispuistoihin osin tervetullutta.
Säätiön hallitus on vastuussa säätiön toiminnasta. Tämä merkitsee ennen kaikkea vastuuta säätiön tarkoituksen toteuttamisesta ja omaisuuden hoidosta. Säätiötoiminnan periaatteena on käyttää säätiön voimavarat mahdollisimman hyvin tarkoituksen toteuttamiseen. Pitkälle tulevaisuuteen ulottuva toiminta edellyttää, että varainkäyttö ei saa johtaa säätiön varojen pysyvään vähenemiseen, mutta ei myöskään omaisuuden arvon itsetarkoitukselliseen kasvattamiseen esimerkiksi liian varovaisen jakopolitiikan vuoksi. Tämän tasapainon löytäminen on säätiön kestävän varainkäytön tavoite.
Yhdistyksen jäsenille julkaisu on maksuton, muille hinta on 5€/kpl + toimituskulut.