
Tästä syystä Koneen säätiö haluaa tukea aktivismia – ”Kyse merkittävistä asioista”
Koneen säätiön edustajan mukaan säätiöt rahoittavat muualla maailmassa usein yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää toimintaa.
Gaia Consultingilla teetetty riippumaton selvitys (2022) on jo neljäs kattava selvitys säätiöiden tuesta. Sen mukaan säätiöt tukivat vuonna 2021 tiedettä 269 miljoonalla eurolla, taidetta 79 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 168 miljoonalla eurolla. Ylivoimaisesti eniten tukea saivat lääke- ja terveystieteet, 88 miljoonaa euroa. Summa on merkittävä, yli kolmannes alan kaikista tutkimusmenoista. Kansalaisyhteiskuntaa säätiöt tukivat kaikilla elämän alueilla lasten liikunnasta luontopolkuihin, kiertotaloudesta maanpuolustukseen, sekä eri ammattialojen kehittämisestä yhdistystoimintaan. Selvitys kertoo yleishyödyllisten säätiöiden suuresta merkityksestä yhteiskunnalle ja rivikansalaiselle.