
Aalto-yliopistoon tulossa lahjoitusvaroin omistajaosaamiseen keskittyvä professuuri
Kauppakorkeakoulun dekaanin mukaan paikalle haetaan kovan luokan tutkijaa, jonka yksi tehtävä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Lahjoitusten avulla viran perusrahoitus on tarkoitus turvata 20 vuodeksi.