Kansanedustaja Eemeli Peltoselle perustetaan muistorahasto
Elokuussa kuolleen kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd.) elämäntyön kunnioittamiseksi on perustettu muistorahasto, kertoi Kansan sivistysrahasto maanantaina.
Elokuussa kuolleen kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd.) elämäntyön kunnioittamiseksi on perustettu muistorahasto, kertoi Kansan sivistysrahasto maanantaina.
Hufvudstadsbladetin mukaan suomenruotsalaiset säätiöt olisivat halukkaita ostamaan kuuluisan ylioppilastalon.
Syksystä alkaen Finnish Design Info ottaa muutoinkin tärkeitä askeleita eteenpäin Amerin Kulttuurisäätiön merkittävän lahjoituksen ansiosta. Tuki vahvistaa suomalaisen muotoilun kansainvälistä tunnettuutta.
TAH-säätiö kutsuu lasten ja nuorten luontoretkien yhteisrahoituksesta kiinnostuneet säätiöt tapaamiseen Puistokatu 4:n Tieteen ja toivon taloon keskiviikkona 29.10.2025 klo 16–17.
Toimittaja-juontaja Katja Ståhl halusi suunnitella Roosa nauhan, joka liputtaa elämän puolesta. Syöpäsäätiön Roosa nauha keräys on kerännyt varoja suomalaiseen syöpätutkimukseen jo 22 vuoden ajan.
Säätiöalan eurooppalainen kattojärjestö Philea on käynnistänyt kaksi tärkeää kyselyä: säätiöiden hallinnon käytännöistä sekä niiden ympäristörahoituksesta. Hyvä hallinto vaikuttaa suoraan säätiöiden kykyyn toimia yhteiseksi hyväksi. Yleishyödyllisillä säätiöillä on tärkeä rooli myös ympäristökriisin ratkaisujen edistämisessä.
Suomessa kansalaisyhteiskunnan vapauksia on rajoitettu muista länsimaista poikkeavalla tavalla. Vapauksia lisäisivät rahankeräyksen luvanvaraisuudesta luopuminen ja lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen koskemaan kaikkia yleishyödyllisiä toimijoita.
Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu on vankkumaton taiteen itseisarvon kannattaja, mutta ihmettelee Long Playn haastattelussa, miksi Suomessa julkinen raha on pyhempää kuin yksityinen.
Hankoniemellä koulutetaan sukeltajia globaaleihin tarpeisiin. Yliopiston järjestämän kurssin pääoppeja ovat tutkimussukellusten suunnittelu, vaaratilanteiden ennakointi ja rutiinien luominen.
säätiöpohjaisuus yhdistettynä verohelpotuksiin ja maltillisiin valtiontukiin voisi toimia. Kirjoittaja on journalisti ja tietokirjailija. Runsaat...
Suomen Kulttuurirahasto on historiansa alusta asti tehnyt työtä tieteen ja taiteen hyväksi yksityisten ihmisten lahjoitusten turvin. Lahjoittamisen kulttuuri elää myös tänä päivänä. Haastattelimme Jenni Karjalaista ja Sakari Nikkasta, jotka molemmat ovat tehneet testamentin tieteen ja taiteen hyväksi.
Suomen Kulttuurirahasto toivoo, että uusi koulutusohjelma kirittää suomalaislaulajia kansainväliselle huipulle. Yle kävi seuraamassa ensimmäistä kurssipäivää elokuussa.