Tiesitkö, kuinka monipuolista kulttuuria Nokialla on?
Paikallisen taide- ja kulttuurielämän tukeminen on tärkeää tällaisina aikoina. Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupunkirahasto jakoi 23. huhtikuuta taiteelle ja kulttuurille yli 23 000 euroa.
Paikallisen taide- ja kulttuurielämän tukeminen on tärkeää tällaisina aikoina. Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupunkirahasto jakoi 23. huhtikuuta taiteelle ja kulttuurille yli 23 000 euroa.
KAUTE-säätiö on palkinnut StemSight Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Laura Koivusalon vuoden tutkijayrittäjänä.
Työelämässä on entistä vähemmän mahdollisuuksia tehdä osa ajasta tutkimustyötä. – Tilanne on huolestuttava, ja etenkin nuoria lääkäreitä tulisi kannustaa tutkimuksen tekemiseen jo varhaisessa vaiheessa, sanoo Suomen Lääketieteen Säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Katriina Aalto-Setälä.
Seminaarissa tarkastellaan yhä enemmän huomiota herättävää vaikuttavuussijoittamisen ilmiötä. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Hanasaaren, Arvoliiton, Alfred Kordelinin säätiön ja Brita Maria Renlundin muistosäätiön kanssa.
Koneen Säätiön vuoden 2025 Tiedekynä-ehdokkaat ovat yhteiskuntatieteilijöitä, jotka kirjoittavat tarpeesta sanoa jotakin eletystä ja koetusta todellisuudesta.
Yksityisen rahan merkitys soitonopetuksessa kasvaa. Kaksi säätiötä tukee lisäkoulutusta tarjoavia soitinakatemioita 2,5 miljoonalla eurolla.
Entiset keihäänheittäjät ovat perustaneet metsäalan yrityksen. Nyt he esittävät kyseenalaisia väitteitä Suomen metsistä, sanovat asiantuntijat.
Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön 10 000 euron arvoisen väitöskirjapalkinnon voittanut espanjalainen Marta Cortina-Escribano päätyi Joensuuhun kuultuaan kehuja yliopistosta ja luonnosta.
Mirjam Helin -akatemiaan on valittu ensimmäiset seitsemän lahjakasta laulun opiskelijaa ja ammattilaista. Elokuussa 2025 käynnistyvä ainutlaatuinen koulutusohjelma jatkaa Suomen Kulttuurirahaston laajaa tukea klassiselle laululle.
Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttely Alusta alkaen aukeaa 12. kesäkuuta.
Osittain suojeltuun rakennukseen tulisi noin 2 000 neliömetriä lisää tilaa. Täydennysrakentamiseen tarvitaan vielä kaavamuutos ja rakennuslupa. Historiallisen Pörssitalon omistaa Pörssisäätiö, joka rahoittaa toimintansa Pörssitalon vuokratuloilla.
Lakkakääpä on yksi taloudellisesti merkittävimmistä erikoissienistä maailmassa. Luken tutkija Marta Cortina-Escribano tutki väitöskirjassaan ensimmäistä kertaa suomalaisia lakkakääpiä. Lakkakäävän salaisuudet toivat Cortina-Escribanolle kaksi väitöskirjapalkintoa.