Tommi Saarikivi Musiikin edistämissäätiön johtoon
Musiikin edistämissäätiön (MES) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu varatuomari Tommi Saarikivi. Hän aloittaa työssä elokuussa 2021 Hannu Sahan jäädessä eläkkeelle.
Musiikin edistämissäätiön (MES) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu varatuomari Tommi Saarikivi. Hän aloittaa työssä elokuussa 2021 Hannu Sahan jäädessä eläkkeelle.
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilven mukaan verotuksen uudistus olisi toteutuessaan tiede- ja kulttuurivastainen teko. – Tässä on kyse arvovalinnoista ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta, Kilpi sanoo.
Työpaikalla vallitseva hierarkkisuus on omiaan aiheuttamaan työuupumusta. Aalto-yliopiston ja Työsuojelurahaston tutkimus osoittaa, että vahvempi kokemus itseohjautuvuudesta on yhteydessä suurempaan työn imuun ja alhaisempaan työuupumukseen.
Efter nio dagar avslutades en budgetmangling som blev mera dramatisk än på länge. Under budgetmanglingen ska också källskatt på allmännyttiga fonder, pensionsbolag och utländska placeringsbolag ha diskuterats. Enligt HBL:s information backade regeringen i alla fall från planen på torsdagen.
Säätiöille ja yhdistyksille kuten ay-liikkeelle ei ole tulossa verorasitusta. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat liikenne- ja viestintäministeriön määrärahoihin. Lopulliset päätökset tehdään ensi syksynä hallituksen budjettiriihessä.
Yleishyödyllisten yhteisöjen osinkotulojen lähdevero olisi merkinnnyt yliopistoväen mukaan ”henkistä tappiota” kansalaisyhteiskunnalle.
Etujärjestön mukaan hallituksen riitainen riihi jää historiankirjoihin ennenkuulumattomalla sivistysvastaisuudellaan.
Hallituksen riitainen riihi on päätymässä historiankirjoihin ennenkuulumattomalla sivistysvastaisuudellaan. Hallitus on esittämässä yleishyödyllisten yhteisöjen osinkotulolle lähdeveroa, joka todellisuudessa olisi apurahansaajien vero. Toteutuessaan veroesitys merkitsisi vuosittain 1700 henkilötyövuotta vähemmän apurahalla työskenteleville – siis suoraan rahaa pois tutkijoilta ja taiteilijoilta.
Säätiöiden post doc -pooli on yksityisten tiederahoittajien voimanponnistus Suomen tieteen kansainvälistämiseksi. Jo 632 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen ulkomaan tutkimusjaksoa varten. Keskiajantutkija, dosentti Jesse Keskiaho valaisee, miksi post doc -pooli on niin ratkaiseva tutkijalle ja koko Suomelle.
Tuhansilla työpaikoilla täytyy pian olla anonyymi kanava väärinkäytöksistä ilmoittamista varten. Direktiivin tarkoituksena on suojella ilmoittajia vastatoimilta.
Kybertaidot, kyky toimia eettisesti, itseohjautuvuus. Näitä ja muita metataitoja tarvitaan yhä enemmän tulevaisuuden työelämässä.
WSOY:n kirjallisuussäätiön vuoden 2021 apurahat on jaettu. Apurahoja kirjailijoille, kääntäjille, kuvittajille sekä lukemista ja kirjallisuutta edistäville hankkeille jaettiin 214 kappaletta, yhteensä yli miiljoonan euron arvosta.