
Miljoonia jaossa joka vuosi – Rahaa tarjolla luokkaretkiin ja peliasuihin
Säätiöt tukevat huomattavilla summilla paitsi tiedettä ja taidetta, myös kansalaisten omaa toimintaa.
Säätiöt tukevat huomattavilla summilla paitsi tiedettä ja taidetta, myös kansalaisten omaa toimintaa.
Koneen säätiön edustajan mukaan säätiöt rahoittavat muualla maailmassa usein yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää toimintaa.
Suomen Kulttuurirahasto palasi suurimmaksi säätiötukijaksi.
Säätiöt tukivat tiedettä, taidetta ja kansalaistoimintaa yli puolella miljardilla eurolla vuonna 2022, käy ilmi säätiöiden etu- ja tukijärjestö Säätiöt ja rahastot ry:n julkistamasta selvityksestä.
”Päiväkoti on suuri, mutta sisätiloissa kaikki on lapsen mittakaavassa”, kiittelee voittajan valinnut Anna Herlin.
Erilaiset säätiöt jakavat vuosittain merkittäviä tukisummia mm.tieteelle, taiteelle ja kansalaistoiminnalle. Millaisia olivat viime vuoden euromäärät ja rahoituksen saajat? Haastattelussa Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu.
Viime vuonna säätiöiden tuella annettiin esimerkiksi hätäapua Ukrainasta paenneille äideille ja lapsille.
Yksityiset säätiöt rahoittivat Suomessa viime vuonna tiedettä 295 miljoonalla eurolla, taidetta 76 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 145 miljoonalla eurolla.
Millainen on säätiöiden toimintaympäristö 2024–? Ainakin yksi asia on varmaa: säätiöiden pitää myös osallistua aikamme suurimman kriisin ratkaisemiseen.
Silmäklinikka juhlistaa yli 150-vuotista taivaltaan ainutlaatuisella Macula musica -luentokonserttisarjalla, joka yhdistää alan huippuasiantuntijoiden tiedeluentoja taidemusiikkiin.
Vihreän siirtymän esteenä eivät ole enää vain teknologian haasteet vaan myös populistiset liikkeet ja fossiilisia raaka-aineita tuottavat valtiot.
Haluatko tulla mukaan työhön kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi Puistokatu 4:n tieteen ja toivon taloon?