
Geotaloudelle oma professuuri maanpuolustuksen korkeakouluun
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton säätiö tukee uuden professuurin perustamista.
Gaia Consultingilla teetetty riippumaton selvitys (2020) on ensimmäinen kattava selvitys säätiöiden tuen jakautumisesta. Sen mukaan säätiöt tukivat vuonna 2018 tiedettä 223 miljoonalla eurolla, taidetta 63 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 164 miljoonalla eurolla. Ylivoimaisesti eniten tukea saivat lääke- ja terveystieteet, yli 86 M miljoonaa euroa. Summa on merkittävä, noin 30 % alan kaikista tutkimusmenoista. Kansalaisyhteiskuntaa säätiöt tukivat kaikilla elämän alueilla museoista maanpuolustukseen, tiedekasvatuksesta liikuntaan ja urheiluun sekä yksittäisen toimialan kehittämisestä yhdistystoimintaan. Selvitys kertoo yleishyödyllisten säätiöiden suuresta merkityksestä yhteiskunnalle ja rivikansalaiselle.