
Uusi raportti: Euroopan metsäjätit eivät vielä riittävästi torju luontokatoa, vaikka EU niin vaatii
Kansainvälisessä vertailussa selvitettiin, miten ekologinen kestävyys toteutuu yhtiöiden toiminnassa. Parhaiten suoriutui suomalainen UPM.
Gaia Consultingilla teetetty riippumaton selvitys (2020b) on jo toinen kattava selvitys säätiöiden tuen jakautumisesta. Sen mukaan säätiöt tukivat vuonna 2019 tiedettä 245 miljoonalla eurolla, taidetta 68 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 157 miljoonalla eurolla. Tuki nousi edellisvuodesta 29 miljoonaa euroa. Ylivoimaisesti eniten tukea saivat lääke- ja terveystieteet, yli 80 miljoonaa euroa. Summa on merkittävä, noin 30 % alan kaikista tutkimusmenoista. Kansalaisyhteiskuntaa säätiöt tukivat kaikilla elämän alueilla museoista maanpuolustukseen, tiedekasvatuksesta liikuntaan ja urheiluun sekä yksittäisen toimialan kehittämisestä yhdistystoimintaan. Selvitys kertoo yleishyödyllisten säätiöiden suuresta merkityksestä yhteiskunnalle ja rivikansalaiselle.