
Ukrainalainen Kateryna Harahulia, 24, vetoaa suomalaisiin: ”Ukrainalaisten hätä ei ole kadonnut mihinkään”
Ukrainalainen taiteilija Kateryna Harahulia kertoo, että suomalaiset metsät pelastivat hänen mielenrauhansa.
Ukrainalainen taiteilija Kateryna Harahulia kertoo, että suomalaiset metsät pelastivat hänen mielenrauhansa.
Kalle Korhonen aloitti tutkijanuransa tutkimalla monikielisyyttä antiikin ajan Sisiliassa. Nyt hän valvoo Koneen Säätiöstä lähteviä rahavirtoja, puhuu moniarvoisuudenpuolesta ja ihmettelee ihmisiä, jotka eivät ymmärrä ihmistieteitä.
Rauhanrahastoon on kertynyt Sitran 10 miljoonan euron lisäksi yli 600 000 euron edestä yksityisiä lahjoituksia, CMI kertoo.
Yhdistykseltämme kysytään säännöllisesti neuvoja säätiön perustamisesta. Tässä jutussa kerromme, milloin säätiön perustaminen kannattaa ja mitä muita lahjoittamisen vaihtoehtoja on.
Säätiöiden post doc -pooli on tukenut jo yli 750 tohtorin tutkimusjaksoja maailmalla. Kyseessä on yksityisten säätiöiden voimannäyte Suomen tieteen kansainvälistämiseksi.
Teoston ylimääräinen jäsenkokous on päättänyt perustaa uuden säätiön kotimaisen luovan säveltaiteen edistämiseen.
Korkeushyppääjä Venla Pulkkanen sai Läpimurtosäätiöltä 7 000 euron apurahan ja voi keskittyä nyt urheilemaan täysipäiväisesti.
Suomalainen Tiedeakatemia on jakanut yli 1,6 miljoonaa euroa apurahoina matemaattis-luonnontieteellisille aloille.
Tieteentekijöiden liiton vuosittainen Vuoden tieteentekijän tunnustus on myönnetty MMT Lotta Kailalle. Lotta Kaila sai Nesslingin säätiön apurahan vuonna 2020 aloittamaansa väitöskirjatyöhön “Torjunta-ainejäämät ja niiden vaikutukset pölyttäjiin pohjoisessa maataloudessa”.
Ville Hautakangas tilasi 12 uutta pirkanmaalaista pianoteosta, soitti ne konserteissa ja teki päätteeksi levyn.
Juho Vainion Säätiö on myöntänyt Turun yliopiston tutkijoille apurahoja kansanterveyttä ja terveitä elämäntapoja edistävään tutkimukseen.
Vuonna 2013 perustettu verkkojulkaisu Long Play aikoo perustaa ensi vuonna kulttuuritoimituksen.