Säätiöiden myöntämän tutkimusrahoituksen merkitys on ollut huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ymmärretty. 1960-luvun vaihteessa säätiöt tukivat maamme tiede-elämää vuosittain rahasummalla, joka oli suurempi kuin Suomen korkeakoulujen kaikkien professorien yhteenlaskettu palkkasumma. Muutama tieteenala sai jopa alkunsa säätiöiden rahoituspäätöksistä

Dosentti Allan Tiitan tutkimus osoittaa, että suomalaisen tieteen ja korkeimman opetuksen kehittymisessä kotimaiset säätiöt olivat ratkaisevassa asemassa 1960-luvulle asti. Säätiöt rahoittivat tieteitä monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Monen tieteenalan kehitys vauhdittui ratkaisevasti apurahojen turvin. Suhteellisesti merkittävimmin säätiöt vaikuttivat kauppakorkeakoulujen syntyyn ja kehittämiseen.

”Suomalaiset tieteen nobelitkin ovat säätiörahoituksen tulos”, tieteen historiaan erikoistunut Allan Tiitta sanoo viitaten A. I. Virtaseen ja Ragnar Granitiin. ”Sanotaan, että yksikään suuri kirjailija ei ole jäänyt syntymättä siksi, ettei olisi saanut käsikirjoitustaan läpi kustantajalle. Sama koskee säätiöitä ja tiedettä: jokainen merkittävä suomalainen tutkimus on saanut joltakin säätiöltä apurahan.”

Säätiöt toimivat läheisessä yhteistyössä valtion tiedehallinnon kanssa pyrkien nostamaan Suomen tiedejärjestelmän nopean kansainvälisen kehityksen mukaiselle tasolle. Säätiöiden apurahojen jakomenetelmät eivät aikanaan aina olleet nykyisen hyvän hallinnon mukaisia, mutta eivät toisaalta poikenneet valtion tiedehallinnon vastaavista käytännöistä. Säätiöt täydensivät valtion tiedepolitiikkaa eivätkä luoneet omaansa: samat päättäjät ohjailivat niin julkista kuin yksityistä tiederahaa.

Säätiöiden tuki oli ratkaisevaa tieteellisen tutkimuksen lisäksi myös korkeakouluopetuksen kehitykselle. Maan ensimmäinen suomenkielinen yliopisto, Turun Suomalainen Yliopisto, ja ruotsinkielinen Åbo Akademi perustettiin säätiörahoituksella. Myös Helsingin kauppakorkeakoulun ja Sotakorkeakoulun rahoituksessa säätiöt ovat olleet avainasemassa.

Tuki oli hyvin keskittynyttä. Viisi suurinta säätiötä jakoi lähes 70 % apurahoista. Yliopistot ja korkeakoulut saivat yli 60 % stipendeistä, ja tieteiden saamasta tuesta yli 70 % meni luonnon- ja lääketieteille. Tutkimuskauden ylivoimaisesti merkittävin säätiö apurahojen määrällä mitattuna oli Stiftelsen för Åbo Akademi. ”Tutkimus vahvistaa myös käsityksen tieteen sukupuolijakaumasta 1900-luvulla, sillä apurahat kohdentuivat pääosin miestutkijoille”, Tiitta kommentoi.

Erityisen tärkeä tehtävä säätiöillä oli tieteen kansainvälisten suhteiden luomisessa. Säätiöt rahoittivat sitä kylmän sodan aikaista toimintaa, jonka tavoitteena oli säilyttää Suomen länsimainen yhteiskuntajärjestelmä Neuvostoliiton poliittisesta ja taloudellisesta painostuksesta huolimatta. Säätiöiden ulkomaanstipendiaatit olivat Suomen henkisen ilmaston merkittävimpiä piilovaikuttajia sotien jälkeen. Palattuaan kotimaahan he olivat uriensa aktiivisimmassa rakennusvaiheessa ja miehittivät huomattavan osan maan professorikunnasta ja yritysjohdosta.

Allan Tiitan väliraportti suomalaisista säätiöistä tutkimusrahoittajina sekä osana Suomen tieteen kokonaisrahoitusta vuosina 1917–1959 julkaistaan huhtikuussa 2015 Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan julkaisusarjassa. Tiitta myös jatkaa kotimaisen tutkimusrahoituksen kokonaisvolyymin selvittämistä koko itsenäisyyden ajalta. Jatkotutkimus valmistuu vuoden 2017 lopulla.

Lisätietoja:
Dos. Allan Tiitta, allan.tiitta@welho.com, 0400-419783.
Tj. Liisa Suvikumpu, liisa.suvikumpu@saatiopalvelu.fi, 040-5139400, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta.