Miksi joku luopuu omaisuudestaan muiden hyväksi, kun voisi ostaa vielä yhden lomahuvilan Välimereltä? Vastaus löytyy yllättävän usein säätiöistä. Toiveikas katsauksemme osoittaa, miten ihmiskunta on vuosituhansia yrittänyt tehdä hyvää – joskus jopa onnistuen. Säätiöt ovat ihmiskunnan ehkä aliarvostetuin mutta vaikuttavin tapa parantaa maailmaa.

Mikä yhdistää muinaisia roomalaisia, lottien kuntoutusta, ilmastonmuutoksen torjuntaa, meripelastajien koulutusta, kylätalojen laajakaistoja, perhekahviloita ja kudontapiirien pölynimureita? Näennäisesti irrallisten ilmiöiden yhteinen nimittäjä on säätiöiden ja rahastojen moninainen maailma, jossa tuhannet tarinat kiteytyvät yhteen: ihmiskunnan perimmäiseen haluun tehdä maailmasta parempi paikka tuleville sukupolville. 

Suomessa on melko tarkalleen 2 700 yksityistä, yleishyödyllistä säätiötä, jotka takaavat lahjoittajiensa tahdon toteutuvan niin tänään kuin huomenna. Ikuisiksi perustetut säätiöt ovat yhteiskuntamme tukipilareita. Ne ovat olemassa, koska joku on halunnut kannustaa ja tukea jotakin – ihmistä, aatetta, hanketta, ajatusta, ihannetta. Säätiöt ovat syntyneet lahjoittajien tahdosta, heidän toiveistaan ja intohimoistaan, jotka ovat muuttuneet pysyviksi rakenteiksi yhteisen hyvän edistämiseksi. Tässä piilee säätiöiden nerokkuus: hyväntekemisessä, monimuotoisuudessa ja ylisukupolvisuudessa. 

Vaikka olemme tottuneet puhumaan ikuisista säätiöistä, niiden pitkät ja universaalit perinteet yllättävät useimmat. Edes uusin tutkimus ei tarjoa täsmällistä tietoa säätiöiden alkuperästä, mutta säätiömäinen toimintatapa juontuu muinaisia roomalaisiakin kauemmas. Jo egyptiläisillä oli säätiömäisiä hautayhteisöjä vaalimassa omaa kulttuuriperintöään, josta sukeutuikin sittemmin melkoista maailmanperintöä. 

Romani sumus

Antiikin roomalaisten juridisia instituutioita pidetään suorimmin nykyisen säätiöjärjestelmän pohjana. Fideicommissum oli keino suojella omaisuutta pitkäjänteisesti siten, että se annettiin yhdelle henkilölle toisen henkilön hyödyksi. Omistaja saattoi uskoa varansa luotettavan ystävän, fideliksen, haltuun. Tämä perustui luottamukseen (fides) ja velvoitteeseen (commissum), jonka mukaan fidelis säilyttäisi tai käyttäisi omaisuutta toisten hyväksi. Tämä varhainen säätiömuoto oli merkittävä roomalaiselle yhteiskunnalle, koska siten varakkaita ihmisiä kannustettiin lahjoittamaan muiden hyödyksi. 

Järjestelmän käyttö laajeni Rooman keisariaikana, jolloin siitä tuli suosittu keino taata, että omaisuus käytettiin kuoleman jälkeen vainajan tahdon mukaisesti epävarmoista poliittisista olosuhteista riippumatta. Uusin tutkimus korostaa järjestelmän merkitystä paitsi oikeudellisena innovaationa myös sosiaalisen ja poliittisen vakauden edistäjänä. Aikansa kekseliäs uutuus loi perustavanlaatuisen konseptin, joka vuosisatojen saatossa kehittyi moderniksi säätiöksi.

Huolimatta antiikin Rooman ja nykyisen maailmamme välisistä eroista, fideicommissumin perusajatus – omaisuuden uskominen toiselle kolmannen osapuolen hyväksi – on edelleen tunnistettavissa nykysäätiöissämme ja niitä innoittavassa sukupolviajattelussa. Paitsi oikeudellisena myös strategisena välineenä fideicommissum toteutuu nyky-Suomessa, jossa monimuotoiset säätiöt varmistavat lahjoittajan tahdon kehittää yhteiskuntaa yli sukupolvien ja poliittisen yksiäänisyyden. ​

Menneisyyden perinnöllä lupaus tulevaisuudelle

Ikivanhoja ylisukupolvisia, luottamukseen perustuvia omaisuusjärjestelyjä edustaa myös waqf eli lahjoitus, jolla muslimi tukee tiettyä tarkoitusta kuten koulutusta, terveydenhuoltoa tai hyvinvointia. Näihin lahjoituksiin perustuvista säätiöistä tuli islamilaisen maailman sosiaalisen hyvinvoinnin oleellinen osa, joka vakiintui jo ennen 1000-lukua ja jonka avulla perustettiin erityisesti kouluja ja sairaaloita. On jopa arveltu, että muslimeja vastaan taistelleet ristiretkeläiset olisivat tuoneet Englantiin tuliaisina saman järjestelmän, ja että 1100-luvulla perustetut brittien vanhimmat charitable trustit perustuisivat siihen.

Keskiajan Euroopassa säätiöt olivat tyypillisesti kirkon yhteydessä toimivia laitoksia, jotka tukivat etenkin köyhiä, sairaaloita ja koulutusta. Saksankielisessä Keski-Euroopassa on tällaisia edelleen toimivia, yli 1000-vuotiaita säätiöitä. Harva liikeyritys voi ylpeillä sillä, että olisi pystynyt määrittelemään visionsa (säätiöissä ’tarkoitus’) vuosituhannen kestäväksi. 

Suomessa puolestaan vanhimmat edelleen toimivat rahastot on perustettu jo 1700-luvulla. Viimeistään siitä asti säätiöt ovat tukeneet ja mahdollistaneet pieniä ja suuria hankkeita, jotka ovat vaikuttaneet syvästi yhteiskuntaamme. Moni sittemmin itsestäänselvyydeksi vakiintunut, suomalaista identiteettiä muovannut kulttuurinen ilmiö on saanut alkunsa säätiörahoituksella.

Suomalaisten kulttuurien rikkaus

Kulttuuri ja taide ovat alttiita taloudellisille suhdanteille ja poliittisille muutoksille, joista parhaillaan Suomessa käytävä julkisen rahoituksen leikkausuhka on yksi osoitus. Yksityiset säätiöt tarjoavat vakautta ja jatkuvuutta, joita tarvitaan kulttuurin moninaisuuden ja elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Tämä tuki on usein elintärkeää erityisesti kokeiluille, vähemmistöille, monialaisuudelle ja marginaaleille, jotka saattavat jäädä yleisten tukimuotojen katveeseen. 

Säätiötuki ei kuitenkaan riitä kaikkeen, vaan yhdessä tekeminen valtion, kuntien ja yksityisen sektorin kanssa on välttämätöntä ja ainoa järkevä toimintatapa pienessä maassa. Luonnon ekosysteemeistä tuttu ristiinpölytys lisää myös rahoituksen monimuotoisuutta.

Säätiöt mahdollistavat kulttuurien välistä vuoropuhelua ja ymmärryksen lisäämistä eri taustoista tulevien välillä. Kulttuurissa ja säätiöissä on sama toimintalogiikka: ne eivät kulu käytössä vaan kasvavat. Kulttuurinen elämys kuten Nummisuutareiden lukeminen tai Sibeliuksen sinfonian esittäminen ja kuuleminen ei vähene, vaikka kuinka monta ihmistä kokisi ne miten monta kertaa tahansa. Joustavalla ajattelulla sama koskee säätiöitä: pääsääntö on, että ikuisiksi perustetut säätiöt jakavat tuotostaan koskematta pääomaan ja voivat siten toimia yhtä ylisukupolvisesti ja yhdenvertaisesti eilen, tänään ja huomenna.

Moninaisuuden turvaajat

Moderneissa demokratioissa yksityiset säätiöt ja rahastot perustuvat vapaaehtoisuuteen, vahvaan kansalaisyhteiskuntaan ja tahtoon tukea muitakin ihmisiä kuin omaa lähipiiriä. Yksinkertainen periaate, jossa joku lahjoittaa rahaa, aikaansa tai osaamistaan yhteiseksi hyväksi, on voimakas katalyytti yhteiskunnalliselle muutokselle. 

Suomessa säätiöiden tuki ei rajoitu vain yhteen alaan tai tarkoitukseen; päinvastoin, se kattaa lähes kaiken mahdollisen. Tästä syystä säätiöt ovat moninaisuuden turvaajia – ei ole ihmisyyttä kannattelevaa asiaa tai ilmiötä, jota jokin säätiö ei tukisi. Ja eteenpäin katsoen: usein kun jokin uusi ilmiö tulee yhteiskunnassa tärkeäksi, sitä tukemaan ilmestyy pian jokin säätiö.

Säätiöiden rooli yhteiskunnan monimuotoistamisessa on merkittävä. Ne myöntävät rahoitusta valtavirrasta poikkeaville kokeiluille ja uusinajattelijoille, ja tukevat usein myös julkista hallintoa sparraavia toimintamalleja. Tämä myönteisen haastamisen kierre puolestaan rikastuttaa yhteisöjä ja kulttuuria. 

Pragmaattista aktivismia eli miten tulla onnelliseksi 

Miksi joku sitten haluaa antaa omaisuutensa tai aikaansa yhteiseksi hyväksi? Miksei varakas vanhus jätä jälkeläisilleen vielä kuudetta Ferraria tai neljättä lomahuvilaa Välimerellä? Tutkimukset osoittavat, että yksi tärkeimmistä lahjoittamisen motiiveista on lahjoittamisesta seuraava onnellisuuden tunne. Paradoksaalista mutta totta: luopumalla osasta omaisuuttaan lahjoittaja kokee saavansa jotain vielä arvokkaampaa, merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä. 

Onnellisuus liittyy myös siihen, että lahjoittajat kokevat vaikuttavansa myönteisesti yhteiskunnan kehitykseen. Tämä on säätiöiden ja nimikkorahastojen pitkäaikaisen olemassaolon perusta. Ne mahdollistavat lahjoittajien tahtojen toteutumisen sukupolvien ajan luoden omanlaistaan kuolemattomuutta. 

Säätiöt ovat ainoita omistajia, joiden sijoitustoiminnasta saadut tuotot hyödyttävät muita kuin sijoittajaa itseään. Tämä altruistinen periaate tekee säätiöistä ainutlaatuisia taloudellisia toimijoita. Säätiön perustaminen tai sille lahjoittaminen onkin omanlaistaan modernia aktivismia. Se yhdistää menestyksellisen liiketoiminnan (tai varainhoidon) sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen parhaat puolet. Lahjoittaja ei enää mittaakaan menestystään rahalla, vaan merkitykselliseksi nousee yhteiskunnallinen arvo(stus) ja vaikutus.

Kriittiset menestystekijät säätiöille

Maailma ja yhteiskunnan tarpeet muuttuvat. Tulevaisuudessa säätiöiden on entistä tärkeämpää ylläpitää ja vahvistaa moninaisuuttaan niin hallinnossaan, rahoituksessaan kuin tuensaajissaan, siis koko ajattelussaan. Säätiöiden on oltava valmiita sopeutumaan muutoksiin ja reflektoinnin sijaan oltava yhä nopeammin tukemassa uusia innovaatioita tulevaisuuden ongelmien ratkaisemisessa. 

Miksi? Koska säätiöt voivat: niillä on varaa, joten niillä on valtaa. Vallasta seuraa vastuu. Vastuun kantaminen merkitsee sitä, että säätiöt etsivät kunnianhimoisesti parhaita ideoita, toimintatapoja ja yhteistä suuntaa, minne mennä. Kun yritämme tehdä tulevaisuudesta paremman, emme tiedä, mitä meillä on edessämme tai edes minne olemme tarkalleen menossa. Säätiöt voivat auttaa varustautumaan matkaan. 

Moninaisuus ei koske vain rahoitettavien kohteiden valintaa, vaan myös säätiöiden toimintatapoja. Yhä useammat säätiöt pohtivat, miten ne voivat toimia entistä osallistavammin, yhdenvertaisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi rahoitusprosessien avoimuuden lisäämistä ja uusien, innovatiivisten rahoitusmallien kehittämistä, jotka ottavat huomioon mahdollisimman monenlaisten yhteisöjen tarpeet. 

Anonyymi hakeminen, hakijoiden osallistaminen päätöksentekoon, etsivä säätiötyö ja pitkäaikainen sitoutuminen kumppanuuteen ovat käytännön keinoja, joita monissa suomalaisissakin säätiöissä kokeillaan ja opetellaan. Kenties eniten ja nopeimmin moninaisuutta kaivataan säätiöiden omaan hallintoon ja asiantuntijoiksi: ollakseen uskottavia, luotettavia ja merkityksellisiä, säätiöiden on löydettävä osaajia niiden oman toiminnan kannalta relevanteista yhteisöistä. 

Kun katse on riittävän kauas, emme vain reagoi vaan luomme tulevaisuuden

Säätiöt ovat vuosituhansia olleet siellä, missä ihminen ajattelee syvällisesti ja tekee perehtymistä vaativaa työtä. Säätiöiden työssä tulevaisuus on vielä menneisyyttä tärkeämpi, ja lavea ajallinen ulottuvuus lisää moninaisuutta. Tulevat sukupolvet eivät ole moraalisesti yhtään vähemmän merkityksellisiä tämän hetken päätöksenteossa kuin nykyiset tai menneet. 

Vaikka käsitys yksityisen varallisuuden käyttämisestä yleishyödyllisiin tarkoituksiin on kehittynyt eri tavalla eri alueilla, hyväntekeväisyyden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja moraalisen kunnianhimon taustalla olevat periaatteet ovat pysyneet samoina. Säätiöiden rooli eri yhteiskunnissa on aina ollut merkittävä, koska ne edistävät yhteistä hyvää niin monin eri tavoin, moniarvoisesti ja -äänisesti. Kulttuurisesta, historiallisesta ja oikeudellisesta moninaisuudestaan huolimatta säätiöitä ympäri maailman yhdistää ajatus yhteiseen hyvään pyrkimisestä.

Säätiöt ovat paljon enemmän kuin pelkkiä rahakasoja; ne ovat tarinoita anteliaisuudesta, toivosta ja hyvän voitosta pahaa vastaan. Ne ovat ihmiskunnan ikiaikaisia rakentajia, jotka mahdollistavat moninaisuuden säilymisen ja kukoistamisen. Ilman säätiöitä maailma olisi paljon köyhempi paikka – ei vain taloudellisesti, vaan ennen muuta henkisesti ja kulttuurisesti. Säätiöiden kautta menneiden sukupolvien unelmat voivat jatkaa elämäänsä muovaten tulevaisuutta ja varmistaen, että planeettamme on parempi paikka elää niin meille kuin heille, jotka tulevat meidän jälkeemme.

Artikkeli on julkaistu aiemmin teoksessa Yhtymäkohtia: Ilona Herlinin juhlakirja (Teos 2025).

Kuva: Canva