Yksi asia tuntuu pysyvän keskustelussa sitkeästi väärinpäin: hyvinvointia ja demokratiaa käsitellään kustannuserinä, joita pitäisi jatkuvasti pyydellä anteeksi. Ehkä pitäisi tehdä päinvastoin: tunnustaa avoimesti, että hyvinvointi maksaa ja että se on hintansa arvoinen.
Rahasta puhutaan yhä enemmän, arvoista ja tavoitteista yhä vähemmän. Onneksi on vaikuttavia poikkeuksia. Yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, amerikkalainen sijoittajalegenda Warren Buffett, kirjoitti viimeisen osakkeenomistajakirjeensä keskittyen ensisijaisesti arvoihin, ei varallisuuteen. Buffett on ollut vuosikymmeniä kiinnostava sijoittajauutinen, mutta viimeisessä kirjeessään hän peilaa syvällisesti ihmisyyttä.
Omaelämäkerrallisen aloituksen jälkeen Buffett ripittää johtajia ja varakkaita ihmisiä siitä, etteivät he tunnista, miten suuri osa heidän menestyksestään on ollut puhdasta sattumaa. Buffett muistuttaa, että ihmisen suuruutta ei mitata rahalla, vallalla tai julkisuudella, vaan sillä, miten tämä kohtelee muita ihmisiä ja mihin päättää käyttää mahdollisuutensa.
”Suuruus syntyy siitä, miten kohtelee muita ihmisiä.”
Hän viittaa myös toiseen vauraaseen mieheen, ruotsalaiseen dynamiittitehtailijaan ja tulevaisuusmesenaattiin Alfred Nobeliin. Buffett ja Nobel ovat yhä kiinnostavampia siksi, mitä he päättivät tehdä rahoillaan, eivätkä siksi, miten he ne hankkivat. Molemmat miehet päätyivät samaan ratkaisuun eri vuosisadoilla: he säätiöivät omaisuutensa yhteiseksi hyväksi.
Tämä ei ole sattumaa. Säätiöt ovat vahvoille demokratioille ominainen monituhatvuotinen instituutio. Kansainvälisiä palkintoja myöntävän oman säätiön kautta Nobel sai mahdollisuuden institutionalisoida elämänarvonsa. Nobeleiden ohjausvaikutus on tehnyt tieteestä, kirjallisuudesta ja rauhantyöstä maailmanlaajuisen arvostuksen kohteen tavalla, joka ylittää yhden ihmisen, valtiorajat ja sukupolvet. Samaa pitkää vastuuta tavoittelee myös Buffett säätiöimiensä varojen avulla.
Kun politiikka toimii lyhyissä sykleissä ja markkinat etsivät tuottoa, säätiöt mahdollistavat jotakin muuta: ylisukupolvisen vastuunkantamisen. Säätiöt tekevät tulonsiirtoja ajassa, eivät vain ihmisten välillä. Ne tasapainottavat demokratian hitautta ja sirpaleisuutta, koska yhteiskunnalliset tarpeet harvoin mahtuvat budjettirytmiin tai vaalikausiin.
Suomessa säätiöiden ”omistajaton raha” herättää toisinaan epäluuloa. Sitä on vaikeata ymmärtää: onko yhteiseksi hyväksi tehty työ siis vähemmän arvokasta kuin yksityinen vaurastuminen tai (oletettu) omistajatahdon noudattaminen? Todellisuudessa säätiöt ovat epäitsekkyyden infrastruktuuri: kestävä tapa muuttaa yksityinen menestys yhteiseksi tulevaisuudeksi. Maailman parhaaksi sijoittajaksi lukemattomia kertoja nimetty Buffett ei ole tässäkään valinnassaan väärässä.
Tämä näkökulma on päivä päivältä ajankohtaisempi. Globaalin epävarmuuden kasvaessa sukupolvien ja väestöryhmien väliset jännitteet voimistuvat. Tarvitsemme uudenlaista yhteiskuntasopimusta vastakkain asetettujen sukupolvien välille – joita kärjekkäimmin on kutsuttu ”veroja vältteleväksi influensserisukupolveksi” ja ”geriatriasukupolveksi”. Boomereista tuntuu, että heidän kovaa työtään kohtaan ei osoiteta kiitollisuutta ja zoomerit kokevat epäoikeudenmukaisuutta siitä, että aiemmat sukupolvet ovat varastaneet heidän tulevaisuutensa elinkelpoisella planeetalla.
Omat kokemukset skaalautuvat helposti totuudeksi. Lentävä lause muistuttaa, että anarkia on kutakuinkin viiden lämpimän aterian päässä eli nälkä ajaa kenet tahansa tyytymättömäksi. Vakautta ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, ei edes maailman onnellisimmassa maassa Suomessa.
”Tänään joku istuu varjossa, koska joku toinen tuli kauan sitten istuttaneeksi puun.”
– Warren Buffett
Moni kaipaa yhteistä visiota ja suuntaa. Tuskin kukaan vastustaa tavoitetta muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, että se mahdollistaisi hyvän elämän kaikille. Tilanne monimutkaistuu vasta, kun ryhdymme valitsemaan keinoja ja jakamaan vastuuta.
Myös säätiöiden on löydettävä yhä enemmän keinoja järjestelmätason kehittämiseen eikä paikkailla yksittäisiä rahoitusaukkoja. Säätiöt eivät tietenkään ratkaise kaikkea, eikä niiden pidäkään. Mutta ne voivat tehdä jotakin ratkaisevaa: pitää kiinni kaukokatseisuudesta silloinkin, kun muu maailma tuijottaa kengänkärkiin.
Buffettin ja Nobelin perinnöt eivät ole ohje varainhoitoon vaan moraaliseen kunnianhimoon. Näiden maailmaluokan säätiömiljardöörien ajattelu haastaa myös suomalaiset säätiöt, lahjoittajat ja päättäjät kysymään vaikeampia kysymyksiä kuin ”paljonko jaettiin”. Vauraus ei ole vain yksityinen saavutus vaan myös vastuu.
Säätiöiden tehtävä ei ole vain hoitaa varallisuutta, vaan jättää jälki yhteiskuntaan. Jos säätiösi muistokirjoitus kirjoitettaisiin huomenna, kertoisiko se tilinpäätöskäyristä vai ihmisistä, joiden elämä muuttui? Kokeile ja kirjoita myös, millaisen jäljen haluaisit säätiösi jättävän.
Suuri tase ei ole vielä saavutus. Vaikuttavuus syntyy näkemyksellisyydestä, riskinotosta ja halusta mennä sinne, missä tarve on suurin.
Se, miten rahoituksenhakija kohdataan, kertoo enemmän sivistyksestä kuin yksikään strategiadokumentti. Rahoituksenhakijan ja -saajan arvon tunnustaminen on konkreettista valtaa.
Jos sankareita ovat varovaisuus ja hallinnollinen mukavuus, niitä myös saadaan. Jos sankareita ovat ne, jotka uskaltavat muuttaa maailmaa myönteisesti, syntyy toisenlaisia tuloksia.
Pitkä aikahorisontti ei ole lupa odottaa. Jos jokin estää hyvän tekemisen täysimääräisesti, se on muutettava nyt, ei myöhemmin.
*
Hyvinvointi maksaa. Demokratialla on hintansa. Sivistys ei ole ilmainen lisä, vaan tietoinen valinta. Näitä kustannuksia ei pidä pahoitella – ne ovat sijoitus yhteiseen tulevaisuuteen.
Artikkelia on inspiroinut Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien 68. erikoiskurssi Julkinen talous (joulukuu 2025).
Kuvat: USA International Trade Administration ja Alfred Nobel Foundation
Kun Axel Kaaro haki töihin suomalaisten säätiöiden ensimmäiseksi yhteiseksi data-analyytikoksi, hän tiesi säätiöistä kaksi asiaa: ne rahoittavat vaihto-opiskelijoiden matkoja Kanadaan (omakohtainen kokemus), ja säätiödatan pohjalta voi tehdä gradun (kaverin kokemus).
Ponsset, genelecit, Olvi. Useita säätiöitä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb puhumassa Liikuntahallilla monisatapäiselle yleisölle. Iisalmessa tehdään, osataan ja viihdytään. Mitä siellä oikein laitetaan aamupuuroon?
Suomalaiset säätiöt tukivat viime vuonna tiedettä, taidetta ja kansalaisten toimintaa yhteensä 594 miljoonalla eurolla. Tuki kasvoi edellisvuodesta 56 miljoonalla eurolla. Kun julkista rahoitusta leikataan kulttuurilta ja järjestöiltä, yksityiset säätiöt kantavat yhä suurempaa vastuuta.
Miltä näyttää arki, jossa pienen säätiön suurin voitto on tapaaminen entisen apurahansaajan kanssa, ja toisen merkittävin teko on miljoonaluokan panostus Euroopan avaruusteknologiaan?