Joukkoistamalla parannusta joukkorahoituslakiin

Artikkelit
|
04.05.2016

Uusi joukkorahoituslaki ja vaikuttavuussijoitukset voivat avata hyviä mahdollisuuksia säätiöille uudistaa tukimuotojaan.

Joukkorahoitus (crowdfunding) on viime vuosina yleistynyt tapa kerätä rahoitusta henkilöiden ja organisaatioiden erilaisille hankkeille sekä yritysten toimintaan. Ajatuksena on kerätä suhteellisen pieniä summia suurelta joukolta ihmisiä halutun rahoitusmäärän saavuttamiseksi. Rahoitus kerätään usein laajalta joukolta ja monesti internetissä toimivien palveluvälittäjien palvelualustojen kautta.

Hallituksen tuore esitys (HE 46/2016 VP) joukkorahoituslaiksi oli äskettäin lausuntokierroksella eduskunnan talousvaliokunnalle. Uudella lailla pyritään luomaan joukkorahoitukselle selkeät laintasoiset pelisäännöt, jotta ala pystyy toimimaan ja kasvamaan Suomessa. Tavoitteena on lisäksi selkeyttää eri viranomaisten vastuita joukkorahoituksen valvonnassa, parantaa sijoittajansuojaa ja monipuolistaa rahoitusmarkkinoita. Esityksen mukaan joukkorahoitusta saa välittää vain elinkeinonharjoittaja, joka on merkitty erityiseen joukkorahoituksen välittäjien rekisteriin. Rekisteristä ja valvonnasta vastaa Finanssivalvonta. Lakiehdotuksen soveltamisalaan eivät kuulu kaikki markkinoilla esiintyvät joukkorahoituksen muodot, vaan ainoastaan rahoitusmarkkinoilla ilmenevät elinkeinotoiminnan rahoituksessa hyödynnetyt laina- ja sijoitusmuotoinen joukkorahoitus.

Uusi laki voi parhaassa tapauksessa edesauttaa myös vapaan kansalaistoiminnan rahoittamista sekä antaa tilaa innovaatioille hankkeiden rahoituksessa. Säätiöt ja muut yleishyödylliset yhteisöt voivat toimia hyvin erilaisissa rooleissa joukkorahoitusmarkkinoilla esim. rahoituksen saajana, sijoittajina tai palveluntarjoajina. Niinpä uusi laki tuo säätiöille monta mielenkiintoista näkökulmaa.

Eduskunnan talousvaliokunta pyysi myös Neuvottelukunnalta lausuntoa esitetystä laista. Hyvin valmistellusta lakiesityksestä huolimatta oli aiheellista esittää muutama kehitysehdotus. Nykyisellään esitys on luomassa alalle ”pakollista itsesääntelyä”: Neuvottelukunnan oma vankka kokemus Hyvästä säätiötavasta osoittaa parhaiten, että vapaaehtoisuus synnyttää aitoa luottamusta ja kentän sisäisen valvonnan tehostumista ilman lain tasoista määrittelyä. Lakiehdotuksessa ehdotetaan itsesääntelyelimen perustamista. Itsesääntely on lähtökohtaisesti vapaaehtoista, joten sen määrääminen pakolliseksi on paradoksaalista.

Lakiesitys on nyt myös vaarassa olla vanhanaikainen jo ennen hyväksymistään: siinä ei edes mainita ns. vaikuttavuussijoittamista (Social Impact Investing). Vaikuttavuussijoittaminen yleistyy myös Suomessa kansainvälisen mallin mukaisesti sekä säätiöiden toimintamuotona että säätiöiden sijoitusmuotona. Tavallisin vaikuttavuusinvestointimuoto on ns. tulosperusteinen rahoitussopimus (Social Impact Bond, SIB tai Pay-for-success bond). Taloudellinen korvaus maksetaan vain onnistuneen toiminnan tuloksista, joka tarkoittaa taloudellista säästöä julkisen sektorin palveluntarjoajalle lähtötilanteeseen verrattuna. Ilman tulosta – ja sen synnyttämää säästöä – julkisella sektorilla ei ole tulos-palkkion maksuvelvollisuutta. Julkinen sektori maksaa siis vain mitattavien tavoitteiden täyttymisestä, esimerkiksi jos kunta saavuttaa säästöjä. Neuvottelukunnan jäsensäätiö Me-säätiö on ensimmäisenä lähtenyt mukaan Sitran kanssa yhteistyössä toteutettavaan ”sibbiin”. Kansainvälisesti yritetään myös saamaan ”sibit” kansalaisten ulottuville, mahdollistamalla sijoitukset joukkorahoituksen kautta.

Ehdotetun lain soveltuvuus vaikuttavuussijoituksiin sekä suhde rahankeräyslakiin on epäselvä. SIB ei rahoitusmuotona lukeudu esityksessä mainittuihin lahjoitusmuotoiseen tai hyödyke-, vastike- tai palkintomuotoiseen joukkorahoitukseen. Sijoitusmuotoinen joukkorahoituskaan ei tulon muodostuksen näkökulmasta vastaa vaikuttavuussijoituksia. Kyse ei ole myöskään vastikkeettomasta lahjoitusmuotoisesta joukkorahoituksesta, josta säädetään rahankeräyslaissa siltä osin kuin yleisöön vetoamalla rahankeräysluvan nojalla kerätään varoja yleishyödylliseen tarkoitukseen. Muulla tavoin toteutettu yleisöön kohdistettu vastikkeeton lahjoitusmuotoinen joukkorahoitus on taas rahankeräyslain nojalla kiellettyä ja rahankeräysrikoksena rangaistavaa.

Yleishyödyllisen yhteisön näkökulmasta ongelmia aiheuttaa myös se, että joukkorahoituslaki kattaa ainoastaan elinkeinotoiminnan rahoituksessa hyödynnetyn joukkorahoituksen. Yleishyödyllisen yhteisön näkökulmasta lakiesityksen rajanveto elinkeinotoiminnan ja muun toiminnan välille ei ole optimaalinen. Tietyn toiminnan pitäminen elinkeinotoimintana aiheuttaa tunnetusti usein epätoivottavia seurauksia yleishyödylliselle yhteisölle.

Vaikuttavuusinvestointien yleistyessä Suomessakin saattaa tulla nopeasti tarve sisällyttää myös tämä rahoitusmuoto lainsäädäntöön. Tästä syystä Neuvottelukunta katsoi lausunnossaan Eduskunnan talousvaliokunnalle, että olisi syytä jo tässä vaiheessa selvittää vaikuttavuussijoitusten suhde joukkorahoituslakiin. Aika näyttää, millaisiksi joukkorahoitusmarkkinat Suomessa muodostuvat, mutta toivottavaa on, että myös säätiöillä on mahdollisuuksia hyödyntää joukkorahoitusta tulevaisuudessa mahdollisimman monipuolisesti.