Säätiöt ja muut yleishyödylliset yhteisöt rahoittavat Suomessa ja Ruotsissa merkittävää tutkimusta, kulttuuria ja yhteiskunnallisia hankkeita. Yhä useammin säätiöillä on tarve tukea samassa ekosysteemissä toimivia yrityksiä. Tämä parantaisi säätiöiden rahoituksen vaikuttavuutta. Mutta missä kulkee raja yleisen hyvän ja yksityisen edun välillä – voiko säätiö myöntää tukea yritykselle? Epäselvä oikeustila voi hillitä säätiöiden halua rahoittaa innovatiivisia hankkeita. Tilanteen selkeyttäminen voisi vapauttaa uusia voimavaroja yhteiskunnan hyväksi.

Miksi kysymys on tärkeä? Säätiöiden toiminta nauttii erityisasemaa verotuksessa. Kun toiminta katsotaan yleishyödylliseksi, yhteisö saa merkittäviä veroetuja ja voi siten käyttää enemmän varoja tarkoituksensa toteuttamiseen. Vastineeksi edellytetään, että varat palvelevat yleistä etua, eikä yksityistaloudellisia intressejä kuten pelkästään liiketoimintaa.

Viime vuosina säätiöt ovat entistä useammin halunneet tehdä yhteistyötä yritysten kanssa toteuttaakseen tarkoitustaan mahdollisimman vaikuttavasti. Toteutuvathan tutkimushankkeet, taide- ja kulttuuriprojektit sekä ympäristönsuojeluun liittyvät kokeilut monesti juuri yritysten osaamisen ja infrastruktuurin kautta. Tämä nostaa esiin vaikean kysymyksen: jos säätiö rahoittaa yrityksen hanketta, palveleeko se yhä yleistä hyvää vai yrityksen tai sen osakkaiden omaa etua?

Suomen ja Ruotsin eri kriteerit yleishyödyllisyydelle

Ruotsissa laki vaatii, että säätiö toimii ”yksinomaan tai lähes yksinomaan” yleishyödyllisen tarkoituksen hyväksi. Tällä tarkoitetaan n. 90–95 prosenttia kriteerin täyttämiseksi.

Suomessa vaatimus on vielä jyrkempi: yhteisön on toimittava ”yksinomaan ja välittömästi” yleiseksi hyväksi. Tämä kuulostaa ehdottomalta, mutta oikeuskäytännössä  sääntöä ei ole sovellettu kirjaimellisesti. Oikeuskäytännössä asiaa on arvioitu esimerkiksi käsitteillä ensisijaisesti tai olennaisilta osin. 

Molemmissa maissa säätiöiden pitää kuitenkin käyttää huomattava osa tuloistaan tarkoituksensa toteuttamiseen. Ruotsissa rajaksi on vakiintunut 75–80 prosenttia, Suomessa ei ole yhtä tiukkaa prosenttirajaa, mutta jaettujen apurahojen ja tukien pitää olla merkittäviä suhteessa tuloihin ja varallisuuteen.

Oikeuskäytäntöä lahden molemmin puolin

Ruotsissa niin sanotussa Chalmers-tapauksessa (HFD 2019 ref. 59) katsottiin, että säätiö voi rahoittaa myös osakeyhtiötä, jos sen toiminta on objektiivisesti katsoen yleishyödyllistä, kyseisessä tapauksessa tutkimusta ja opetusta. Tuoreempi ratkaisu ”våtmarksfallet” (HFD 2024 ref. 39) vahvisti, että tuki jopa maanomistajina oleville elinkeinonharjoittajille oli hyväksyttävää, kun varat käytettiin luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Suomessa samankaltaista pohdintaa käytiin jo muun muassa KHO:n tapauksessa 1987 B 503, jossa säätiö tuki teknologian kehittämistä, joka oli hyvin lähellä sitä toimintaa, jota säätiöiden perustajat harjoittivat myös yrityksessään. KHO katsoi, että tuki palveli laajemmin yhteiskuntaa, ei vain kyseistä liiketoimintaalaa, eli yksityistaloudellisia intressejä. 

Keskusverolautakunnan tapauksen KVL 2023/26 ratkaisussa käsiteltiin taidetta tukevan apurahasäätiön yleishyödyllisyyttä, joka suunnitteli antavansa vuosittain jopa kolmanneksen tuestaan alalla toimiville yrityksille. Ratkaisussa katsottiin, että sekin oli mahdollista, kunhan tuet toteuttavat säätiön tarkoitusta ja muutenkin sovelletaan eräitä hankekokonaisuuteen liittyviä ehtoja sen varmistamiseksi.  

Oikeuskäytäntö kehittynyt samansuuntaisesti

Vaikka Suomen ja Ruotsin lainsäädäntö eroavat sanamuodoiltaan, oikeuskäytäntö  kyseisessä arvioinnissa on vienyt niitä lähemmäksi toisiaan. Yhteinen nimittäjä on tämä: ratkaisevaa ei ole tuen saajan oikeudellinen muoto eikä se, että toimintaa harjoitetaan elinkeinotoimintana, vaan se, että tuki toteuttaa säätiön tarkoitusta vastaanottajassa.

Jos säätiön rahoittama hanke palvelee yhteiskunnallista hyötyä – kuten ympäristönsuojelua, kulttuurin monimuotoisuutta tai tutkimuksen edistämistä – tuki voi kohdistua myös yritykselle. Jos taas rahoitus tukee lähinnä yksittäisen yrityksen liiketoimintaa, yleishyödyllisyys ei täyty.

Mitkä kysymykset jäävät avoimeksi?

Kuinka suuri osa säätiön tuesta voi kohdistua yrityksille? Suomessa hyväksyttiin aiemmin mainitun mukaan tapaus, jossa osuus oli kolmannes. Mutta voisiko koko tuen suunnata yrityksille?

Koska myös tietyille elinkeinonharjoittajille myönnettyjen tukien on katsottu olevan yleishyödyllistä toimintaa, voidaan kysyä, onko periaatteessa mahdollista myöntää kaikki tuet elinkeinonharjoittajille, jos myönnöt tehdään oikeuskäytännön hyväksymällä tavalla. Kysymykseen ei ole vielä selkeää vastausta. Hyväksyttävän linjauksen saaminen edellyttää lisää sekä säätiöoikeudellista että vero-oikeudellista tutkimusta ja todennäköisesti myös uutta oikeuskäytäntöä.

Yhteenveto: tärkeintä on varmistaa tuen todellinen hyötyjä

Säätiöiden rooli yhteiskunnan rahoittajina on merkittävä: ne mahdollistavat tutkimusta, kulttuuria ja sosiaalista kehitystä sekä voivat rahoittaa toimintaa, johon julkisen sektorin tai yritysrahoitus ei yksin riitä. Säätiöiden ja yritysten rinnakkainen toiminta voi vahvistaa tätä työtä, mutta vain, jos verotuksessa löytyy turvallinen ja selkeä raja yleisen hyvän ja yksityisen edun välille. Kokemukset Suomesta ja Ruotsista osoittavat, että tärkeintä on varmistaa tuen todellinen hyötyjä: yleishyödyllisyyttä ei arvioida sen mukaan, kuka saa rahat, vaan sen mukaan, toteutetaanko niillä säätiön yleishyödyllistä tarkoitusta ja siten koko yhteiskunnan yhteistä hyvää.

Kirjoitus on tiivistelmä artikkelista Löfman, Martin, ”Allmän nytta via näringsidkare – en skatterättslig analys över kriterierna för allmännyttighet i Sverige och Finland”, joka on alun perin julkaistu teoksessa Almlöf, Hanna – Feldthusen, Rasmus Kristian – Lindskoug, Patrik (red.), Festskrift till Katarina Olsson. Juristförlaget i Lund 2025.

Lue koko artikkeli (pdf)

.

Kuva: Sakari Piippo