Varsin hyvää kuuluu – sitä on jälleen mitattu, puntaroitu ja selvitetty. Suomessa on Euroopan paras toimintaympäristö, suomalaiset luottavat edelleen apurahasäätiöihin, ja säätiöillä on myös halua viestiä avoimesti toiminnastaan ja sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Tuoreet selvitykset tarkastelevat apurahasäätiöitä ja niiden toimintaympäristöä kolmesta eri näkökulmasta. Seuraavaan koostettu,  pitkähkö numerokavalkadi kertoo, että apurahasäätiöillä menee varsin hyvin.

Kansainvälistä vertailutietoa tarjoilee Indianan yliopiston Global Philanthropy Environment Index (2018). Sen keskeinen ja myönteinen tulos on, että Suomi jakaa Euroopan ykkössijan Hollannin kanssa, kun tarkastellaan maittain toimintaympäristöä filantropian näkökulmasta. Vertailussa punnittiin viisi osa-aluetta:

• yleinen toimintaympäristö ja toiminnan helppous, esimerkiksi toimintaa harjoittavien organisaatioiden yleishyödyllinen status ja niiden kohtaama byrokratia
• erilaiset verokannusteet
• mahdollisuus lahjoittaa ulkomaille ja ottaa vastaan lahjoituksia ulkomailta
• poliittinen ilmapiiri
• sosiokulttuuriset tekijät, kuten esimerkiksi luottamus, arvostus ja osallistuminen.

Yksittäisiä maita tarkastellessa hyvin lähelle Suomea ja Hollantia (4,8) yltävät Sveitsi (4,75) ja Saksa (4,73) sekä neljännen sijan jakavat Italia ja Ranska (4,67). Näiden jälkeen listalta alkaa jo löytyä muita Pohjoismaita: Tanska (4,42), Norja (4,40) ja Ruotsi (4,30). Suomen vertailukohteeksi monessa muussa asiassa luontevasti valikoituva Ruotsi on silti vasta 11. sijalla, sillä skandinaavien väleihin kiilaavat Itävalta (4,41) ja Irlanti (4,33). Pohjalta löytyy Turkki (2,73), sen yläpuolelta Albania (3,12) ja Unkari (3,30). Selkeä jakolinja kulkeekin Pohjois- ja Länsi-Euroopan sekä Etelä- ja Itä-Euroopan välillä ensin mainitun hyväksi.

Verokannusteissa Suomi jää alle
Länsi- ja Pohjois-Euroopan keskiarvon.

Verokannusteissa Suomi (4,0) jää kuitenkin alle Länsi- ja Pohjois-Euroopan keskiarvon (4,23). Paras tilanne niiden osalta on Saksassa ja Italiassa (5,0). Seuraavina tulevat Sveitsi (4,75), Alankomaat ja Italia (4,5) sekä Irlanti (4,25). Suomen kanssa sama vertailuluku on Espanjalla, Itävallalla, Kreikalla, Norjalla ja Tanskalla.

_{Lähde: Global Philanthropy Environment Index 2018. European Edition. Lilly Family School of Philanthropy, Indiana University. October, 2018.
*) Alankomaat, Irlanti, Iso-Britannia, Itävalta, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi ja Tanska.
**) Albania, Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Italia, Kosovo, Kreikka, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Portugali, Puola, Serbia, Slovakia, Tšekki, Turkki, Ukraina, Unkari ja Venäjä. Vertailusta puuttuvat Baltian maat ja Valko-Venäjä.}

Maine on hyvä, joskin hieman heikentynyt

Mielipideilmastoa Suomessa valottaa puolestaan lisää Säätiöbarometri, jonka Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta teettää joka toinen vuosi. Vuoden 2018 barometri on järjestyksessä kolmas. Siinä punnittiin kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä, otos kattoi 1036 haastattelua.

Enemmistö (61 %) suomalaisista luotti siihen, että apurahoja jakavat säätiöt toimivat tarkoituksensa mukaisesti. Tämän lisäksi enemmistö (57 %) myös arvioi apurahoja jakavien säätiöiden maineen yleisesti ottaen erittäin tai melko hyväksi. Vain vajaa kymmenys (9 %) pitää säätiöiden mainetta heikkona. Runsas neljännes (28 %) suomalaisista ei luota kovinkaan paljon tai ei lainkaan säätiöiden toimivan tarkoituksensa mukaisesti.

61 % suomalaisista luotti säätiöiden
toimivan tarkoituksensa mukaisesti.

Luottamus säätiöiden toimintaan oli yhteydessä vastaajien koulutustasoon. Mitä korkeammin koulutettu vastaaja, sitä todennäköisemmin tämä arvioi säätiöitä myönteiseen sävyyn. Vähiten muodollista koulutusta saaneista yli kolmannes ei luottanut säätiöiden toimivan tarkoituksensa mukaisesti. Ylempään keskiluokkaan kuuluvat luottivat säätiöihin keskimääräistä enemmän. Työväestöstä pienempi osa kertoi yleismielikuvansa olevan hyvä tai uskoo säätiöiden toimivan tarkoituksenmukaisesti.

Apurahoja jakavien säätiöiden yleinen maine oli hieman heikompi kuin kaksi vuotta sitten. Sekä erittäin että melko hyvän arvosanan antaneiden osuus oli vähentynyt. Toisaalta suoraa kritiikkiä esittävien osuus ei käytännössä ollut kasvanut, vaan aiempaa useampi suhtautui säätiöihin neutraalisti.

Tunnetuimmat säätiöt olivat Suomen Kulttuurirahasto, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Useimpien säätiöiden tunnettuus oli käytännössä samalla tasolla kuin 2016. Muutamat säätiöt kuitenkin tunnettiin aiempaa paremmin. Sellaisia olivat Koneen säätiö, Samfundet Folkhälsan sekä Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto.

Miten apurahasäätiöt sitten kertovat tekemisistään?

Yhä enemmän ja aktiivisemmin. Intoa on, vaikka varsinaista viestintähenkilöstöä ei ole niinkään monella. Vuonna 2018 Neuvottelukunta teetti jäsensäätiöiden viestinnästä kyselyn, johon vastasi 51 % eli 98 säätiötä. Näistä reilulla neljänneksellä (27 %) oli päätoimisia viestijöitä, lopuissa viestintää tehtiin osana muuta tehtävänkuvaa (86 %) ja/tai ostamalla ulkopuolisia viestintäpalveluita (26 %). Viestintäpalveluita ostivat täydentäjiksi ajoittain myös ne vastaajat, joilla oli viestijöitä töissä.

Avoimuus ja läpinäkyvyys on sisäistetty osaksi säätiön hyvää hallintoa. Kertomalla toiminnastaan ja sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta säätiöt huolehtivat paitsi omasta maineestaan, myös osaltaan koko säätiöinstituution maineesta ja arvostuksesta.

Joka kolmas on vailla viestintästrategiaa,
puolet seuraa viestinnän onnistumista.

Vastanneista 66 % pyrki viestinnässään strategiseen ja suunnitelmalliseen otteeseen. Kolmanneksella (32 %) oli viestintästrategia tai -suunnitelma, 21 %:lla se oli osa muuta strategiaa, 13 %:lla sellainen oli tekeillä. Kuitenkin lähes joka kolmas (29 %) ilmoitti, ettei viestintästrategiaa ole, eikä sellaista ole tekeilläkään. Viestinnän onnistumisia kertoi seuraavansa 55 % – samalla 41 % piti seurantaa erittäin tarpeellisena, 43 % jokseenkin tarpeellisena.

Viestintäkanavista keskeisimpiä olivat verkkosivut (94 %), sen jälkeen tulivat seminaarit, tilaisuudet ja tapahtumat (65 %), sanomalehdet (60 %), Facebook (48 %), muu sosiaalinen media (34 %), säätiön Twitter-tili (33 %) ja ’jokin muu, mikä?’ (33 %), jossa uutiskirje sai 12 mainintaa. Peräti 87 % näki henkilökohtaiset suhteet ja kohtaamiset tärkeänä osana viestintää. Kysymykseen viestinnän henkilöitymistä 89 % vastasi tekevänsä viestintää säätiön nimissä, 43 % toimihenkilöiden kautta, 38 % apurahansaajien kautta ja 33 % hallitusjäsentensä kautta.

Tyytyväisyys omaan viestintään asettui välille 2,7–3,2 (asteikolla 1–4). Syitä tyytymättömyyden taustalla olivat riittämättömät henkilöresurssit (70 %), ajanpuute (58 %) sekä koettu osaamisen puute (44 %).

Apurahan saajien kautta halutaan
tulevaisuudessa viestiä enemmän.

Kysyttäessä työnjaosta neuvottelukunnan ja jäsenten välillä, yhteisiksi tehtäviksi miellettiin tunnettuus (60 %), maineenhallinta (74 %) ja yhteiskuntasuhteet (68 %). 46 % näki sellaisena myös edunvalvonnan, 50 % arvioi sen olevan Neuvottelukunnan vastuulla. Neuvottelukunnalta toivottiin viestintään myös tukea: 59 % mainitsi viestintäoppaat, 54 % toivoi tukea strategian ja suunnitelmien teossa, 49 % viestintävälineiden käytössä, 48 % kriisiviestintätilanteisiin valmistautumisessa. Viesti onkin toimistolla kuultu.

Tulevaisuuden kanavista kysyttäessä verkkosivut arvioitiin tärkeimmäksi, Twitteriin ei hinguttu. Jopa 68 % näki, että tulevaisuudessa viestintää henkilöitäisiin enemmän apurahan saajiin, pienet säätiöt nostivat esille myös hallituksen jäsenet. Viestinnän tarpeen nähtiin myös kasvavan.

Kuten Säätiöbarometrikin kertoo, apurahasäätiöissä tehdään valtavan paljon hyvin. Mainepääomaa on hyvä vaalia ja kasvattaa tältä pohjalta: ei yksin toimimalla oikein, vaan kertomalla siitä ja hyvistä töistä jatkossakin, yhä laajemmalti, yhä kauniimmin. 

_{Kuva: Shutterstock}