Tutkijankoulutettujen tehtävät työelämässä muuttuvat. Aiempaa useammin tohtorit sijoittuvat muihin kuin tutkimustehtäviin. Tutkijanuran poluilla samoilevat nykyisin opettajat, mentorit, asiantuntijat ja johtajat, eivät yksiselitteisesti vain ”tutkijat”. Entistä useampi tutkimustehtävissä työskentelevä toimii työuransa aikana eri sektoreilla, eri maissa tai eri aloilla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreissa selvityksissä (ks. artikkelin lopussa) tarkastellaan tohtorien työllistymistä, muuttuvia tutkijanuria ja tutkijuuden tulevaisuutta Suomessa. Tutkimusta rahoittavat säätiöt lienevät huolissaan selvitysten osoittamasta yhteydestä, jonka mukaan apurahalla tohtoriksi opiskelevilla on heikoimmat työllistymismahdollisuudet.

Tohtorintutkinto on passi akateemiselle uralle, ei pääsylippu

Tieteen ja tutkimuksen tekemisen luonne muuttuu kiihtyvällä vauhdilla laajoista globaaleista trendeistä johtuen. Tutkimusjärjestelmää muokkaa myös kansantalouden vaikea tilanne. Tutkimusjärjestelmässä tarvitaan kokonaisvaltaista ja koordinoitua työtä tutkijanurien kehittämiseksi.

Arvion mukaan vain yksi kymmenestä tohtoriksi valmistuvasta sijoittuu yliopistouran korkeimmille portaille – ne yhdeksän jäljellejäävää osaajaa ovat kiinnostava kysymys niin rahoittajille, kouluttajille, elinkeinoelämälle kuin laajasti koko yhteiskunnalle. Tohtoreiden työllistymiseen vaikuttavat merkittävästi ulkoiset tekijät kuten vallitsevat taloussuhdanteet ja jatkokoulutuksen laatu sekä tietysti tohtoreiden henkilökohtaiset ominaisuudet.

Jatkokoulutuksen toteutus vaihtelee yliopistojen välillä ja yliopistojen sisällä, erityisesti työelämävalmiuksen osalta. Sen vuoksi ei voida tarkasti arvioida, miten jatkokoulutuksen sisällöt vaikuttavat työllistymiseen tai miten yliopistot huomioivat työllistymisen ja työelämäulottuvuuden lisätessään tieteellisen ja taiteellisen jatkokoulutuksen suunnitelmallisuutta. Yhteisenä haasteena on, ettei uravalmennusta koeta erityisen merkityksellisenä.

Yhä useamman tutkijakoulutettavan pitäisi kuitenkin hankkia monipuolisempaa osaamista ja valmiuksia. Tohtorikoulutuksen sisällöillä, ohjauksen laadulla ja laadunvarmistuksella tulisi pyrkiä siihen, että tohtorit hakeutuisivat ja pystyisivät entistä useammanlaisiin töihin. Yliopiston ulkopuolisten mielekkäiden töiden hahmottaminen ja löytäminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista akateemisen maailman syövereihin väitöstutkimuksensa ajan uppoutuneille tuoreille tohtoreille.

Tohtorintutkinto ei ratkaise rekrytoinnissa eikä jatkotutkinnon nopea suorittaminen edistä työllistymistä

Selvityksen mukaan tohtoroituminen ei ole erityinen valtti rekrytointitilanteissa. Myöskään nopea väittely ei edistä työllistymistä. Tutkijaksi kouluttautuvien tulisikin tarkastella erilaisia uravaihtoehtoja jo tutkijakoulutuksen osana yhdessä ohjaajan kanssa. Tutkijankoulutuksen tuomaa laaja-alaista osaamista ja sen vahvuuksien esittelyä olisi myös hyvä opetella konkreettisesti, kun oman alansa huippuosaaja tähyilee akateemisen työympäristön ulkopuolelle.

Ministeriöt, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja työelämän muut organisaatiot tarvitaan mukaan osoittamaan tohtoreille erilaisia uravaihtoehtoja ja osaamista yhteiskunnassa, jotta tohtoreiden osaamisen tunnistaminen vahvistuu – niin peiliin katsoessa kuin omia taitoja ”markkinoidessa”.

Tutkimusta ohjaavien ja rahoittavien tahojen pitäisi kehittää kannusteita organisaatiorajat ylittävän yhteistyön syventämiseen ja palkita projekteissa virinneistä yhteistyöratkaisuista. Siten tutkimusrahoituksen panostuksista voidaan yhteistyötä ja työnjakoa kehittämällä saada vaikuttavampia tuloksia.

Olennaista on nähdä tohtorien osaaminen hyödynnettävissä olevana yhteiskunnan pääomana. Tämä korostuu, kun uudet tavat organisoida työtä perustuvat entistä enemmän verkostoihin. Alan laaja tuntemus, monialaisuus ja verkostojen kehittyminen ovat keskeisiä tekijöitä tohtoreiden työllistymisessä.

Apurahalla tohtoriksi opiskelevilla on heikoimmat työllistymismahdollisuudet

Selvityksessä kävi ilmi, että rahoitusmuoto määrittää tohtoriopiskelijan asemaa yliopiston työyhteisössä. Apurahatutkijat ovat varsinaisen yliopisto-organisaation ulkopuolella eivätkä välttämättä pääse relevantteihin verkostoihin ja sellaisiin tehtäviin – kuten koulutus- ja luottamustehtäviin –, jotka edistävät työllistymistä. Yliopisto, tai laitos, ei tarjoa apurahatutkijalle riittävästi kontakteja ja mahdollisuuksia osaamisen soveltamiseen esimerkiksi opetus- tai muissa tehtävissä.

Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että apurahat ovat merkittävä rahoitusmuoto juuri tutkijanuran ensimmäisessä vaiheessa. Helsingin yliopistossa yhdeksän kymmenestä tohtoriopiskelijasta saa rahoituksen oman yliopistostansa ulkopuolelta. 60 % apurahan saajista on naisia, joten vaarana on sekin, että nuoret tutkijanuraa tavoittelevat naiset jäävät erityisen heikkoon asemaan. Ei ole kenenkään etu, että tutkimusrahoituksen lähteestä riippuu, kuka etenee urallaan mitenkin.

Apurahatutkijoiden työttömyysprosentti on yli kahdeksan, kun muilla se on viisi. Työelämässä on nyt noin 30 000 tohtoria, ja näistä yli 15 000 tekee jotakin muuta kuin tki-työtä. Osuus on kasvussa – ehkä hyvä niin. Itseymmärrystä tohtoriudesta pitäisi laajentaa jo opinto-oikeuden myöntövaiheessa. Jatko-opiskelijaksi pääsijän ei tule ajatella olevansa vain tiedemies-tutkija vaan laaja-alainen osaaja, jolla itsellään pitää olla käsitys siitä, että yliopistoura ei ole todennäköinen vaihtoehto. ”Akateemisen uran” mielikuva pitää vakiinnuttaa laveammaksi kuin nykyiseen kapeasti käsitettyyn ”yliopistouraan”.

Tunne itsesi, tohtori!

Tohtoriopiskelijoiden pitää saada tukea oman osaamisensa tunnistamiseen ja siitä kommunikoimiseen. Tämä voisi olla osa säätiöidenkin tukistrategiaa. Ratkaisuja voi hakea käytännöllisistä villeihin: säätiöt voivat esimerkiksi antaa lisätukea rahoitettaviensa viestintäsparraukseen, henkilökohtaiseen mentorointiin tai yrityksiin työllistymiseen. Kunnianhimoisimmat säätiöt voivat vaikkapa nimetä valitsemilleen tutkijoille oman ”ohjaajan”, joka valvoisi osaltaan hankkeen etenemistä ja suuntaa.

Selvitykset tunnistivat myös kansallisen ongelman: Suomessa ei ole koottua tilastotietoa yliopistoissa ulkopuolisella rahoituksella tutkimusta tekevistä. Tiedetään vain, että näiden osuus yliopistoissa tehdystä työstä ja sen nimiin merkittävistä julkaisuista on huomattava. Tärkeätä tutkittavaa siis riittää, onneksi myös korkeasti koulutettuja tutkijoita.

Lue lisää:

Tutkijanuran tilannekuva. Tutkijanuratyöryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:2.

Miten tohtorit työllistyvät. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:3.

Säätiöiden rahoittama tohtorit yrityksiin -ohjelma PoDoCo.

Tulossa on myös OKM:n tilaama neliportaisen tutkijanuramallin selvitys.