Apurahasäätiöt tukevat tiedettä sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Säätiöt haluavat myös käydä avointa keskustelua tiederahoituksesta parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Säätiöiden asiantuntijat uskovat, että parhaat tulokset myös tutkimusrahoituksessa saavutetaan yhteistyöllä, on se sitten säätiöiden välistä tai yksityisen ja julkisen rahan yhteistoimintaa. Apurahatutkijoiden asema ja arvostus yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja muussa yhteiskunnassa ovat tärkeimpiä juuri apurahasäätiöille. Toisinaan säätiöissä tuntuu siltä, että ne jäävät kovin yksin halutessaan parantaa apurahatutkijoiden työskentelyedellytyksiä.

Säätiöiden näkökulmasta samat pullonkaulat pysyvät vuodesta toiseen:

Apurahatutkijan epävakaa ja epäselvä asema pysyy muuttumattomana.

Yliopistojen suhtautuminen säätiörahoitukseen on epäjohdonmukaista. Säätiöille tämä näkyy siten, että yliopistojen johto ja tutkijat puhuvat aivan eri kieltä keskenään.

Kotimainen säätiörahoitus on näkymätöntä tai sitä vähätellään kansallisissa vertailuissa ja julkisessa keskustelussa.

Ristiriitaiset apurahat

Apurahoituksen ongelmien pysyvyys on erikoista ottaen huomioon, miten merkittävää säätiöiden tuki on Suomen tieteelle. Yliopistoissa ja monissa tutkimuslaitoksissa työskenteleville tieteilijöille säätiöiden apurahat mahdollistavat ratkaisevan tärkeää, joustavaa ja monimuotoista tutkimusta. Dos. Allan Tiitan tuoreen tutkimuksen mukaan apurahasäätiöt ovat tutkimusrahoituksessaan pitkäjänteisiä, yhteiskunnallisissa murroksissa turvaavia sekä tutkimuksen uusien avausten ja monimuotoisuuden tukijoita.

Silti säätiörahaan suhtaudutaan tutkijoiden ja yliopistojen parissa ristiriitaisesti, kuten apurahatutkijoiden palautteet osoittavat. Apurahatutkijoiden suorien lainausten mukaan säätiöiden tuki

”–on tutkijalle upea tunnustus, eteenpäin vievä voima, ja osoitus kollegoiden arvostuksesta.”

”–on paljon parempaa kuin Akatemian rahoitus koku-mallin ja yliraskaiden raportointivelvoitteiden takia.”

”–tekee olon apurahatutkijan ja yliopiston suhteesta hieman likaiseksi: suhde on, mutta julkisesti sitä häpeillään.”

”–ratkaisevaa. Säätiörahalla uurretaan oikeasti uria. Julkinen raha on sen sijaan sopulismia: aiheet kulkevat muodin mukana ja jokainen poliitikko tietää kulloinkin suolistoflooransa.”

Vaikka apurahansaajilla itsellään on usein pelko huonommasta työllistymisestä kuin työsuhteisilla, säätiöiden viimeaikaiset selvitykset osoittavat, että apurahakaudella on ollut itse asiassa myönteinen vaikutus tutkijanuraan. Sen sijaan sukupuoleen liittyvä eriarvoistuminen on huomattava: kuten työsuhteessakin, myös apurahatutkijoina naiset ovat palkkakuopassa.

Yhteiset tavoitteet, eikö siis myös yhteiset ratkaisut?

Säätiöillä, yliopistoilla sekä opetus- ja kulttuuriministeriöllä on yhteinen tehtävä, edistää tieteen kehittymistä ja tutkijoiden menestystä. Tämä konkretisoituu kolmella tavoitteella, jotka ovat kaikille tutkimuksen tukijoille yhteiset:

1. lisätä uutta tietoa ja ymmärrystä
2. vahvistaa tutkimuskapasiteettia (osaajat, tutkimusympäristö, muut resurssit)
3. käyttää tietoa tehokkaasti.

Mitä apurahasäätiöt sitten kaipaavat voidakseen toteuttaa tarkoitustaan parhaalla tavalla?

Yhteiskunnalta apurahasäätiöt kaipaavat vakaata toimintaympäristöä. Se merkitsee niin sääntelyn kuin verotuksen ennakoitavuutta.

Yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta säätiöt toivovat johdonmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Omista linjauksista viestiminen niin rahoittajille kuin apurahoitettaville on keskeistä. Se merkitsee vastaamista kysymyksiin kuten mitä yliopiston työyhteisöön kuuluminen tarkoittaa, mitä konkreettisia mahdollisuuksia tutkijoiden aseman kehittämiseen on yhdessä säätiöiden kanssa ja mitä hyvä tutkimus yliopistojen mielestä tarvitsee.

Tutkijoilta säätiöt toivovat ymmärrystä siitä, että tutkimuksen tekemiseen liittyy samanlaisia muutoksia kuin muuhunkin maailmaan. Tekemisen ja rahoituksen sirpaleisuus, epävarmuus tulevaisuudesta ja jatkuva hankehumppa ovat arkea muuallakin kuin vain tutkimusmaailmassa.

Tutkijoiden määrä on kasvanut paljon, ja se muuttaa tutkimuksen toimintaedellytyksiä pysyvämmin kuin usein tullaan ajatelleeksi. Säätiöt toivovat tutkimuksen tekijöiden ja tukijoiden yhteistyötä, ei vastakkainasettelua. Vanhoista toimimattomista ratkaisuista ja käsityksistä pitää päästä eroon rakentavasti ja uutta luoden.

Miten pitäisi jatkaa, jotta löytäisimme toimivia ratkaisuja?

Mitä pitäisi tapahtua, jotta päädymme ohittamaan ongelmat emmekä jumita niihin vuosi toisensa jälkeen?

Samasta asiasta, tutkimusrahoituksen ja tutkijoiden yhdenvertaisen aseman kehittämisestä, puhutaan eri tahojen järjestämissä tilaisuuksissa kymmeniä kertoja vuodessa pitkin Suomea. Olemme miettineet ratkaisuja yhdessä eri alojen tutkijoiden, yliopistojen, ministeriöiden, Suomen Akatemian, tutkimuslaitosten, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton sekä apurahansaajien kanssa, mutta muutos on hidasta.

Onneksi ratkaisukeskeisyys ja mahdollisuuksien näkeminen ongelmien sijaan tuntuvat olevan yhä enemmän muodissa. Onneksi yliopistojen, säätiöiden, muiden rahoittajien ja rahoitettavien kanssa tehdään jo nyt erinomaista yhteistyötä. Siis vielä vain lisää älyllistä kunnianhimoa ja yhteisten tavoitteiden priorisointia!

Säätiöt haluavat käydä avointa keskustelua tiederahoituksesta parhaiden ratkaisujen löytämiseksi. Haluamme kuulla ja ymmärtää, miten säätiöt voivat tutkijoiden, tutkimusinstituutioiden, muiden rahoittajien ja yhteiskunnan kannalta toimia parhaiten tutkimuksen hyväksi. Apurahasäätiöt haluavat tehdä tiederahoituksen toimivaksi. Siksi toivomme puolestamme, että kotimaista säätiörahoitusta pidetään yhtä arvokkaana kuin muutakin tiederahoitusta.

Neuvottelukunta järjesti 17.4.2019 tutkimusrahoitusfoorumin sidosryhmille #tiederahoitustoimivaksi

Lue myös

Korhonen, Kalle, ”Säätiötutkijoiden paikat uudessa yliopistossa”. Acatiimi 4/2019

^{Kuva: Kemian nobelisti Artturi Ilmari Virtanen laboratoriossaan 1949. Helsingin kaupunginmuseo.}