Maailma on valtavassa liikkeessä, ja kymmenessä vuodessa se on muuttunut yhä poliittisemmaksi. Tässä myllerryksessä luovii yksi Suomen merkittävimmistä tieteen ja taiteen rahoittajista, Koneen Säätiö, joka jakoi rahoitusta vuonna 2025 yli 65 miljoonaa euroa. Nyt säätiön huipulla tapahtuu historiallinen kapulanvaihto, kun pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen on siirtänyt vetovastuun pikkusisarelleen Ilona Herlinille.
Koneen Säätiö on tunnettu poikkeuksellisena yhdistelmänä perhettä ja yleishyödyllisyyttä. Mutta onko suvun vahva läsnäolo riski vai vahvuus?
”Varmasti vahvuus!” Hanna toteaa epäröimättä ja iloitsee perheen nuorten naisten valtavasta potentiaalista. Hän kuvailee suhdettaan seuraaviin ikäpolviin avartavaksi: esimerkiksi keskustelut tyttären – ja säätiön hallituksen varapuheenjohtajan – Minna Nurmisen kanssa auttavat näkemään asioita, joita ei omien ”vanhojen silmälasien” läpi enää huomaisi.
Koneen Säätiötä tituleerataan usein ”rohkeaksi” rahoittajaksi, sillä rohkeus on pitkään ollut yksi säätiön arvoista. Kun sisaruksilta kysyy, onko jokin päätös tuntunut heistä pelottavalta, vastaus on terävä. Ilonan mukaan rohkeus-termin voi täysin kyseenalaistaa.
”Emme hirveästi välitä, mitä muut ajattelevat, siihen on ollut pakko kasvaa”, Ilona sanoo. ”Mutta eihän se ole rohkeutta vaan vapautta.”
Hän painottaa säätiön riippumattomuutta ja kieltäytyy taipumasta painostuksen alla: ”Emme suostu hiljennettäviksi!”
Hanna täydentää, että suuri riski säätiömaailmassa ei piile siinä, mitä rahoitetaan, vaan siinä, että jättää jotakin ratkaisevaa rahoittamatta. Kuulostaa yksinkertaiselta mutta on säätiöitä tunteville häiritsevän osuvasti muotoiltu.
Säätiöt tukevat jatkuvuutta, mutta julkinen valta on yhä heittelehtivämpää. Miten säätiö voi reagoida tässä hiljaisen kriisin ympäristössä? Viime vuosina Koneen Säätiön toiminta on laajentunut yhä konkreettisemmaksi maailman muuttamiseksi, ja esimerkiksi Metsän puolella -aloitteessa tehdään suoraa vaikuttamistyötä. Ilonan mukaan säätiöiden pitäisi reagoida kriisiaikaan puolustamalla uhattuna olevaa kansalaisyhteiskuntaa.
”Aiemmin ajattelin, että säätiön on hyvä olla taustalla, mutta se ei oikein enää tässä maailmanajassa toimi”, Ilona pohtii.
Kun säätiö jakaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja, on väistämätöntä puhua vallasta. Koneen Säätiön myöntämät suuret apurahat harvoille herättävät ajoittain kysymyksiä elitismiin sortumisesta.
”Se on juuri päinvastoin! Rahoituksen saajathan ovat usein prekariaattia”, Hanna huomauttaa.
Hän muistaa vielä aikaa, jolloin säätiöherrat saattoivat suhtautua apurahansaajiin aavistuksen alentuvasti. Nykyään säätiö haluaa osoittaa arvostusta myös niille, jotka kokevat jäävänsä yhteiskunnassa vaille tunnustusta, vaikka ansaitsisivat sitä nimenomaan merkityksellisten työn sisältöjensä vuoksi.
Toisaalta Ilona myöntää, että esimerkiksi säätiön ylläpitämään Saaren kartanon kansainväliseen taiteilija- ja tutkijaresidenssiin on huikean vaikea päästä: yli tuhannesta hakijasta vain muutama prosentti valitaan.
”Sanovat, että on vaikeampi päästä Saaren kartanoon kuin Harvardiin eli se on eliittiresidenssi”, Ilona toteaa realistisesti, ja lisää, että valituille luodaan ”oikein hienot olosuhteet”.
Koneen Säätiön tavoitteena ei ole vain jakaa rahaa tutkijoille ja taiteilijoille, vaan luoda rahoitetuille aito kuulumisen kokemus. Säätiö myös kääntyy eri pohdinnoissaan rahoitettujensa puoleen, ja hyödyntää heidän asiantuntemustaan eri tavoin. Ajatuksena on, että tässä eksyksissä olevassa maailmassa ihmiset tarvitsevat yhteisöjä, joissa voi tehdä asioita yhdessä.
Sisarusten välinen dynamiikka on lämmin ja kunnioittava. Ilona kertoo Hannan neuvoneen häntä erityisesti yhdessä tärkeässä asiassa: eleganssi täytyy säilyttää, vaikka oltaisiin eri mieltä tai muut eivät arvostaisi. Hanna lisää, että eleganssin täytyy liittyä kodikkuuteen, hienostelua hän ei halua nähdä.
Hanna on valmis antamaan tilaa seuraajalleen.
”Olen ollut alun perin lähempänä kenttää, mutta oltuani niin pitkään pois työelämästä minulla ei ole enää suoraa yhteyttä taiteilijoihin”, säätiön asiamiehenäkin aikanaan työskennellyt Hanna sanoo. Hän toteaa, että Ilonalla, joka on suomen kielen tutkija ja antaa dosenttiopetusta Helsingin yliopistossa, on nykyään kiinteämpi suhde kenttään.
Ilona puolestaan toivoo, että Hanna pysyisi edelleen taustamentorina, ”myönteisenä anoppina”, joka tukee, mutta antaa uuden johdon tehdä omat virheensä.
Kun Hannalta kysytään puheenjohtajakauden suurinta virhettä, hän on rehellinen: ”Minun olisi pitänyt hankkia esimieskoulutusta, sen laiminlyöminen on ollut virhe.”
Saavutuksista puhuttaessa ääni kuitenkin pehmenee. Parasta on ollut ihmisten kohtaaminen – hallituksen jäsenet, Saaren kartanon johtokunta ja pätevä johtoryhmä saavat vuolaat kiitokset. Ilona kehuu puolestaan Hannan ”uskomatonta intuitiota” oikeiden ihmisten löytämisessä.
Ihmisiä tarvitaankin paljon, sillä monialaisessa säätiössä asiantuntijoita tarvitaan mitä erilaisimpien hakemusten arviointiin. Koneen Säätiön vuosittain vaihtuvat asiantuntijat takaavat sen, että tiede ja taide ymmärretään mahdollisimman laajasti. Ongelmana on toisinaan ollut, että asiantuntijat itse haluaisivat hirveän tarkasti tietää, mitä säätiö ja sen hallitus haluaa. Mutta hallituksen puheenjohtajat painottavat, ettei säätiön äänen tarvitsekaan kuulua: asiantuntijan ääni saa kuulua voimakkaana.
Vaikka valtaa on, monimutkaisen maailman monimutkaisia ongelmia mikään säätiö ei voi ratkaista yksin. Tavoite on olla mukana rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, jossa ratkaisut löytyvät. Miten Suomi voisi säilyttää parhaita puolia olemassa olevasta luottamuksesta ja samalla uudistua kaikkien mielikuvituksien kautta?
Sisarukset kantavat huolta niistä, joiden ääni ei kantaudu säätiöön asti. Hannan mukaan näitä ovat yhteiskunnassa muutenkin syrjään jäävät vähemmistöt. Ilona peräänkuuluttaa koko Suomen ottamista huomioon:
”Jos haluamme normalisoida moninaisuutta, niin meidän on ajateltava oikeasti ihan kaikkia suomalaisia Kalliosta Kallavedelle.”
Koneen Säätiön uusi aikakausi Ilona Herlinin johdolla on alussa. Säätiö, joka pitää sisällään niin ”vastapalloasennetta” julkista valtaa kohtaan kuin aitoa halua tukea kansalaisyhteiskuntaa, ei aio jatkossakaan pysyä hiljaa.
”Uskomme vapaan tieteen ja taiteen voimaan, hajautettuun mielikuvitteluun.”
Ja Hanna? Hän jatkaa myönteisenä taustavoimana, iloiten siitä, että on saanut pitää säätiön sähköpostiosoitteensa ja oman avaimensa Saaren kartanolle.
Hanna Nurminen (os. Herlin) s. 1955, suomen kielen maisteri, HY; kaksinkertainen kunniatohtori (Taideyliopisto ja Turun yliopisto).
Hanna Nurminen on työskennellyt Koneen Säätiössä, Saaren kartanon residenssissä ja maatalon emäntänä. Vuonna 1988 hän lahjoitti mittavan ennakkoperintönsä Koneen Säätiölle.
Ilona Herlin, s. 1965, suomen kielen dosentti, HY.
Ilona Herlin on työskennellyt tutkijana, ja hänen väitöskirjansa käsitteli suomen kielen kun-konjunktion käyttöä. Hän on myös yksi Hiab Oyj:n, Kalmar Oyj:n ja Kone Oyj:n pääomistajista.
Kuva: Annukka Pakarinen
Keskustelu säätiöiden ympäristö- ja ilmastovastuusta on siirtymässä työmatkoista, paperinkulutuksesta ja sijoitusten vastuullisuudesta paljon perustavammalle tasolle, kertoo tuore selvitys.
Parempaa tulevaisuutta ei saavuteta ilman nuorten omaa näkemystä, osallisuutta ja ääntä. Säätiöiden parissa tehty yhdenvertaisuustyö tarjoaa kolme käytännöllistä ratkaisua nuorten paremman tulevaisuuden rakentamiseen.
Säätiöiden omat museot, taidekokoelmat, residenssit ja tutkimuslaitokset löytyvät nyt helposti uudistetusta säätiöhaustamme, josta voi myös etsiä säätiöitä tukialoittain. Kaiken takana on tietenkin data.
Kotimaisista säätiöistä on kasvanut lääketieteellisen tutkimuksen keskeisiä rahoittajia. Niiden tuki on noussut yli 100 miljoonaan euroon, ja se on jo suurempi kuin Suomen Akatemia ja Business Finlandin myöntämä rahoitus yhteensä.