Afrikka on suomalaisessa keskustelussa usein joko ongelma tai mahdollisuus. Todellisuudessa se on ennen kaikkea paikka.
Siellä ihmiset elävät, työskentelevät, tekevät politiikkaa, rakentavat tulevaisuutta, yrittävät ratkaista ongelmiaan ja unelmoivat – aivan kuten kaikkialla muuallakin.
Silti Afrikka näyttäytyy Suomessa usein poikkeuksena. Kun suomalainen vierailee Pariisissa, Berliinissä tai Roomassa sijaitsevassa Suomen tiede- ja kulttuuri-instituutissa, kukaan ei kysy miksi. Kansainvälinen vuorovaikutushan kuuluu asiaan, on kuulunut vuosituhansia.
Kun joku matkustaa Afrikkaan, kysymys esitetään heti: miksi juuri sinne?
Juuri siksi.
Monet suomalaisten säätiöiden edustajat, kuten tiede- ja kulttuurirahoituksen asiantuntijat, residenssivastaavat ja kestävän kehityksen edistäjät, ovat viime vuosina tehneet opintomatkoja Beniniin Villa Karoon, suomalaiseen kulttuuri-instituuttiin Länsi-Afrikassa. Matkan tarkoitus ei ole hyväntekeväisyys, kehitysyhteistyö eikä eksoottinen elämys, vaan yritys ymmärtää.
Ajatus yhteisestä vierailusta Beniniin syntyi vuonna 2024 Helsingissä Puistokatu 4:ssä, jonne toiminnanjohtaja Minttu Jaakkola kutsui säätiöläisiä keskustelemaan Afrikan merkityksestä sekä tieteen, taiteen ja kulttuurin sillanrakennuksesta mantereelle.
Villa Karo sijaitsee Grand Popon kalastajakylässä ja on kahdenkymmenenviiden vuoden ajan toiminut kohtaamispaikkana suomalaisille ja länsiafrikkalaisille taiteilijoille, tutkijoille ja opiskelijoille. Residenssissä työskentelevät ihmiset eri puolilta maailmaa, ja paikalliset asukkaat käyttävät sitä kylän yhteisenä kulttuuritilana.
Säätiöiden ohjelmaan on kuulunut mm. keskusteluja taiteilijoiden kanssa, kohtaamisia opiskelijoiden kanssa Abomey-Calavin yliopistossa sekä vierailu Sèmè Cityn innovaatiokampuksella Cotonoussa.
”Maailman tulevaisuutta ei ratkaista vain muutaman suurvallan politiikassa.”
Silmiä avaava esimerkki vierailuilta on robotiikkaa kehittävä opiskelija, joka oli hankkinut oppinsa pitkälti MIT:n verkkokursseilla ja rakensi parhaillaan robotiikkakilpailuja Afrikan yliopistojen välille. Ajattelutapa oli sama kuin suomalaisilla opiskelijoilla, puitteet vain olivat vaatimattomammat.
Monille matka muistutti yhteisöllisyyden merkityksestä. Arjen tilanteissa – kalastusverkkoa vetäessä tai musiikkia soittaessa – vieraatkin pääsevät osaksi yhteistä tekemistä. Kollektiivinen näkökulma, jossa ”me” on tärkeämpi kuin ”minä”, on säätiötyössä päivittäin tärkeä.
Yksinkertaisin oivallus on samalla yksi tärkeimmistä: ihmiset toimivat aina sillä rationaliteetilla, joka on heille mahdollista.
Jos infrastruktuuri on heikko tai resurssit niukat, ratkaisut ovat erilaisia kuin ihanteellisissa olosuhteissa. Peruslogiikka on kaikkialla kuitenkin sama: ihmiset turvautuvat siihen, minkä uskovat vievän heitä eteenpäin.
Kun asiaa tarkastelee tästä näkökulmasta, monet erot näyttävät vähemmän mystisiltä. Ne ovat yksinkertaisesti erilaisia vastauksia erilaisiin olosuhteisiin. Sama pätee muun muassa säätiötoimintaan: jokainen tekee työtään omien reunaehtojensa mukaan.
Beninissä yksi silmiinpistävä piirre on erilaisten uskontojen ja maailmankuvien rinnakkaiselo. Kristinusko, vodún-perinteet ja muut uskonnot ovat yhteen kietoutuneina läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Samalla maassa kehitetään huipputeknologiaa esimerkiksi robotiikan ja digitaalisten palvelujen aloilla. Monille vierailijoille juuri tämä rinnakkaisuus oli herättävää: perinteiset maailmankuvat ja moderni teknologia eivät näyttäytyneet vastakohtina vaan saman todellisuuden eri puolina.
Matkalle osallistuneelle tutkijalle synkretismi, eri traditioiden sekoittuminen, oli yksi kiinnostavimmista havainnoista. Nykymaailmassa on paljon uskonnollista fundamentalismia, myös lähellämme Euroopassa ja Lähi-idässä. Silloin voi olla terveellistä nähdä yhteiskunta, jossa ihmiset käyttävät eri uskonnollisia perinteitä joustavasti rinnakkain.
Ajatus on melkein paradoksaalinen: jos ihmisellä on monta jumalaa käytössään, ennakkoluuloja toisten jumalia kohtaan voi olla vähemmän.
Matka Beniniin ei tietenkään tee kenestäkään Afrikka-asiantuntijaa. Afrikka on valtava ja monimuotoinen maanosa, jossa jokaisella maalla ja alueella on oma historiansa ja dynamiikkansa. Silti vierailu voi muuttaa yhden asian: perspektiivin. Kuten Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja Minttu Jaakkola on todennut, Suomessa Afrikkaa katsotaan usein kriisien tai kehitysavun näkökulmasta, vaikka ”pitäisi pysähtyä kuulemaan myös maanosassa tapahtuvaa nostetta, liikehdintää ja kulttuurista voimaa”.
Moni matkalle osallistunut huomasi, kuinka yksinkertaistava kuva Afrikasta Suomessa on. Afrikka jää mediassa pimentoon. Uutiskuva keskittyy usein kriiseihin, vaikka mantereella tapahtuu samaan aikaan valtavasti muutakin: tutkimusta, kulttuuria, teknologiaa ja yhteiskunnallista keskustelua.
Ymmärrys Afrikasta on tärkeää myös ihmisten jokapäiväisessä elämässä: Suomessa kasvaa jo nyt paljon afrikkalaistaustaisia lapsia ja nuoria, ja kulttuurinen ymmärrys heidän taustoistaan voi olla arvokasta esimerkiksi opetuksen ja kasvatuksen ammattilaisille.
Afrikan kehitys tulee vaikuttamaan maapallon tulevaisuuteen, monella eri tasolla ja – halusimme tai emme – myös suomalaisten tulevaisuuteen. Suomalaiset säätiöt rahoittavat tutkimusta ja kulttuuria, jotka liittyvät usein globaaleihin kysymyksiin: ilmastonmuutokseen, teknologiaan, terveyteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Afrikka näkyy esimerkiksi kiertotalouteen, resurssien kestävään käyttöön ja digitalisaatioon liittyvissä tutkimuksissa. Näiden hankkeiden realismia on vaikea arvioida ilman käsitystä paikallisista olosuhteista.
Kyse on aina myös kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. Residenssit ja opintomatkat luovat tilanteita, joissa ihmiset eri puolilta maailmaa joutuvat selittämään toisilleen omaa arkeaan – asioita, joita ei voi oppia pelkästään konferensseissa tai tutkimusartikkeleista.
Tässä työssä säätiöt voivat toimia sillanrakentajina. Rahoittamalla tutkijoiden, taiteilijoiden ja opiskelijoiden liikkuvuutta ne luovat yhteyksiä, joiden kautta ymmärrys ja yhteistyö voivat kasvaa molempiin suuntiin.
Afrikan väestö kasvaa nopeasti ja on nuorta. Vuoteen 2050 mennessä neljännes maailman väestöstä asuu siellä, ja kolmannes maailman nuorista on afrikkalaisia.
Monet globaalit kysymykset – ilmastonmuutos, kaupungistuminen, teknologia ja talous – ratkaistaan pitkälti Afrikassa ja Aasiassa.
Siksi Afrikan ymmärtäminen on osa maailman ymmärtämistä. Piispa Mari Leppänen kirjoitti kolumnissaan: ”Aikamme polttavimpia globaaleja kysymyksiä on, mitä nuorille Afrikassa tapahtuu. Jos nuorilta puuttuu tulevaisuushorisontti ja polku eteenpäin, vaarana on turhautumisen, väkivallan ja rauhattomuuden lisääntyminen.”
Ehkä tärkein oivallus on lopulta hyvin yksinkertainen: Afrikka ei tarvitse erityistä selitystä.
Kun suomalaiset tekevät yhteistyötä eurooppalaisten yliopistojen, amerikkalaisten tutkimuslaitosten tai aasialaisten teknologiakeskusten kanssa, sitä pidetään normaalina kansainvälisenä vuorovaikutuksena. Ei auttamisen asetelmasta, vaan kumppanuudesta.
Sama pätee Afrikkaan.
Meillä on oikeus ja velvollisuus yrittää ymmärtää maailmaa omia kotikontujamme laajemmin. Afrikka voi muistuttaa siitä, minkä nopealiikkeinen arkemme helposti ohittaa: yhteiskunnat voivat kasvaa ja kehittyä monin tavoin, mutta ihmisen oma kasvu ei synny pelkästään tehokkuudesta ja nopeudesta.
Ihmisenä kasvamiseksi kannatta matkustaa toisinaan sinne, minne ei ole ilmeisintä lähteä.
Kirjoitus perustuu Villa Karossa 2020-luvulla käyneiden säätiöläisten vastauksiin opintomatkan ja Afrikan merkityksistä.
Lue lisää
Kuva: Afrikan pinta-ala on yli 30 miljoonaa neliökilometriä ja se on Aasian jälkeen maapallon toiseksi suurin manner, thetruesize.com
Muuttuva maailma näkyy yhtä aikaa geopoliittisissa puheissa ja kaukaisissa paikoissa – arktisella alueella, Afrikassa ja Euroopassa. Säätiöille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Jyrki Katainen hahmotteli maailmanpolitiikan muutosta suorasanaisesti: globalisaation aikakausi on päättynyt. Miksi tämä koskee myös säätiöitä?
Maailman suurin saari näyttää kartalla tyhjältä. Todellisuudessa Grönlanti on yksi 2000-luvun geopoliittisista solmukohdista, jossa ilmastonmuutos, luonnonvarat, suurvaltapolitiikka ja alkuperäiskansojen oikeudet kietoutuvat toisiinsa.
Säätiöiden hakemusarviointi perustuu vertaisarviointiin. Uusi oppaamme kokoaa yhteen säätiöiden parhaita, vakiintuneita arviointikäytäntöjä. Tarkoituksena on tukea säätiöiden saamien rahoitushakemusten arviointia siten, että käsittely on johdonmukaista, tasapuolista ja perusteltua.
Maailmassa sekoittuvat nyt arvot, intressit ja diilit. Demokratia, markkinatalous ja turvallisuus törmäävät toisiinsa yhä useammin, kun globaalin talouden pirstoutuminen ja planeetan kantokyvyn heikkeneminen uhkaavat kaikkien hyvinvointia. Säätiöiden työ tekee näkyväksi sen, miten yhteiskunnallista vastuuta voidaan kantaa yli sukupolvien.