Kansantautiemme mysteerien selvittäminen on edellyttänyt pitkäjänteistä salapoliisityötä. Alan viimeisin kansainvälinen sensaatio syntyi koodilla ANGPT2. Menestyksekkäässä tutkimusstrategiassa on nämä kolme peruskiveä.

Huhtikuussa jatkosodan viimeisenä, raskaana keväänä 1944 toivo pilkahti Helsingin Sanomien uutisessa. Jenny ja Antti Wihurin rahasto oli perustanut oman tutkimuslaitoksensa, jonka tarkoituksena oli ”luoda edellytykset erittäin eteviksi katsotuille suomalaisille tiedemiehille luonnontieteitten, lääketieteen ja teknillisten tieteitten alalta kehittää saavutuksiaan mahdollisimman pitkälle niin, että he voivat vapaina muista tehtävistään kokonaan omistautua tutkimuksilleen ja hyväksi käyttämällä kaikkia uusimpia tieteen saavutuksia pyrkiä luomaan sellaista uutta, josta olisi hyötyä ihmiskunnalle.” (HS 21.4.1944)

Kun Wihurin tutkimuslaitos perustettiin sodan runtelemaan Suomeen, tutkimuksen ongelmat olivat hyvinkin konkreettisia. Voimme kuvitella, mitä kaikkea sisälsi ilmaisu ”tarveaineiden ja välineiden saanti on nykyisissä oloissa hankalaa ja aikaa vievää”. 

Silti uusia tuloksia ja ratkaisuja syntyi toiminnan ensivaiheista lähtien. Se tekee nykytutkijan ja nykytutkimusrahoittajan nöyräksi.

Kuinka läpimurtoja tehdään

Wihurin tutkimuslaitos on tehnyt pitkäjänteistä salapoliisityötä kansantautiemme mysteerien selvittämiseksi. Uudet, monitieteisiä menetelmiä hyödyntävät strategiat ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi. Tiedämme nyt sepelvaltimoiden, verisuonten, kolesterolin ja kantasolujen toiminnasta ja rakenteista asioita, joista tutkimuslaitoksen ensimmäinen johtaja, dosentti Alvar Wilska olisi tuskin voinut uneksiakaan. 

Kohta 80-vuotias tutkimuslaitos on siirtynyt Kulosaaren toimitalosta Eiran Salus-sairaalan kautta Helsingin yliopiston Meilahden kampukselle Biomedicumiin. Tutkimuksentekemisen ulkoiset olosuhteet ja sovellettujen tieteenalojen nimitykset ovat modernisoituneet joka muutossa. Tekemisen ydin on säilynyt samana. 

”Pitkäjänteinen perusrahoitus, monialainen yhteistyö ja maailmanlaajuinen tutkimusverkosto ovat menestyksekkään tutkimusstrategian kolme peruskiveä.”

Pitkäjänteinen perusrahoitus, monialainen yhteistyö ja maailmanlaajuinen tutkimusverkosto ovat menestyksekkään tutkimusstrategian kolme peruskiveä, joiden avulla Wihurin tutkimuslaitos on tehnyt – ja tekee edelleen – tieteellisiä läpimurtojaan. Vakaalla säätiörahoituksella kukin johtaja ja hänen tutkimusryhmänsä on voinut keskittyä tutkimukseen.

Viimeisin kansainvälinen sensaatio julkistettiin juuri. Monikansallisen hankkeen tutkijat kertoivat löytäneensä ANGPT2-geenin muutoksia, jotka vaikuttavat ihmisen imu- ja verisuonien kehitykseen ja myös imunestekierron häiriöihin. Wihurin tutkimuslaitoksen nykyinen johtaja, akatemiaprofessori Kari Alitalo on tuloksiin tyytyväinen: ”Ne auttavat ymmärtämään lymfaturvotuksen syntymekanismeja ja siten kehittämään taudin diagnostiikkaa ja hoitoa.” Yksin Euroopassa yli miljoona ihmistä kärsii invalidisoivasta lymfaturvotuksesta, jota esiintyy sekä perinnöllisenä että esimerkiksi kirurgisten toimenpiteiden ja sädehoitojen seurauksena. 

Lymfedeema-hankkeelle ennakoitua vaikuttavuutta osoittaa, että sen tärkeimpiä rahoittajia oli useita: Wihurin tutkimuslaitos, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Euroopan tutkimusneuvosto, Suomen Akatemia, Novo Nordisk säätiö ja Sigrid Juséliuksen säätiö. Myös tutkimuksen kansainvälisyys on itsestään selvää: tulokset julkaisseen artikkelin kirjoittajilla oli affiliaatioita tutkimuslaitoksiin Suomen lisäksi Belgiassa, Israelissa, Italiassa ja Koreassa.

Uusi sukupolvi uudistaa tieteen agendan 

Nykyäänkin useimmat tutkimusta tukevat säätiöt ja rahastot haluavat antaa alansa parhaille tutkijoille ”vapauden muista tehtävistä kokonaan omistautua tutkimuksilleen”. Miltä vapaus sitten näyttää eri aikakausina ja eri tutkijoiden silmin? 

Moni aiemmin tutkimuksen tekemisessä ylellisyytenä pidetty asia on nyttemmin arkipäiväistynyt, mutta myös päinvastoin. Vaikka nykyään on enemmän tietoa, laitteita ja rahaa, tutkijat kokevat pulaa riittävästä henkilökunnasta, rahoituksen pitkäjänteisyydestä ja oikeasta kohdentumisesta – sekä ajasta, joka rinnastuu suoraan vapauteen. Koronakriisi on nostanut tutkitun tiedon uuteen arvoon niin kansalaisten kuin päättäjienkin mielissä, mikä merkitsee lisää tehtävää ja vastuuta tutkijoille.

Koronapandemiassa yhteistyö korostuu: kansainvälinen yhteenkuuluvuus, tiedon avoin jakaminen sekä yksityisen ja julkisen yhdessä tekeminen korostuvat. Juuri lääketieteellisessä ja virologisessa tutkimuksessa kansainvälisellä yhteistyöllä on pitkä historia, mutta pandemia avaa siihen vielä lisää aivan uusia mahdollisuuksia. 

Tutkimus uusiutuu. Myös tutkimusrahoituksen pitää uusiutua. Koronanjälkeinen sukupolvi kirjoittaa tieteen agendan uudelleen omista lähtökohdistaan, ja rahoittajien pitää ymmärtää, mitä uudella agendalla lukee. Se, mitä säätiöt voivat tehdä, on tukea alansa parhaita tutkijoita jatkossakin pitkäjänteisellä rahoituksella ja ennakoitavuuden lisäämisellä – kuten vuotuisella miljoonarahoituksella vuosikymmenestä toiseen. Antamalla vapautta ”luoda sellaista uutta, josta olisi hyötyä ihmiskunnalle”.

1944 perustetun Wihurin tutkimuslaitoksen tarkoitus on tehdä korkeatasoista tutkimusta ja toimia kasvualustana nuorille huippututkijoille tarjoamalla muun muassa maisteri-, väitöskirja- ja post doc -paikkoja. Tutkimuslaitoksessa on seitsemän tutkimusryhmää ja siellä työskentelee nykyisin noin 30 henkeä. Laitos on Jenny ja Antti Wihurin pitkäaikaisin ja suurin yksittäinen hanke. 

Lymfedeeman tutkimustuloksista

• Leppänen and Brouillard et al, ”Characterization of ANGPT2 mutations associated with primary lymphedema”. Science Translational Medicine 09 Sep 2020, vol. 12, Issue 560, eaax8013. 
• ”Re­search­ers dis­covered a novel gene in­volved in primary lymph­ed­ema” (Helsingin yliopisto 10.9.2020)

.

Kuva: Yksityiskohta Ina Collianderin teoksesta Äiti ja lapsi, 1933. Puupiirros 21,5 x 19,5 cm. Rovaniemen taidemuseo, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma. Valokuva: Arto Liiti