Valtioneuvoston suunnitelma kokeiluja tukevasta joukkorahoitusalustasta on säätiöillekin kiinnostava.

Ohjelmaansa suunnitellessaan Sipilän hallitus päätti lanseerata Suomeen uudenlaista kokeilukulttuuria. Innostava, uutta luova ja kaikin puolin myönteinen ”kokeileminen” kuulostaa kivalta mutta miten tuo hallitusohjelman painopisteeksi nostettu kokeileminen sitten toteutetaan käytännössä?

Sitä selvittääkseen valtioneuvoston kanslia toteutti KORVA-hankkeen. Laaja selvitys kartoitti kokeilukulttuurin mahdollisuuksia, esteitä, toimintatapoja ja rahoitusta Suomessa. Pääkysymys oli, onko Suomessa tarvetta erilliselle kokeilurahastolle vai voidaanko kokeilujen rahoitus toteuttaa muilla keinoin, esimerkiksi nykyisiä rahoitusmuotoja muokkaamalla. KORVA-selvitys raportoi myös, minkälaisia kokeilurahoituksen malleja muualla maailmassa ja Suomessa on jo käytössä sekä millaisia nuo lisärahoitusta tarvitsevat kokeilut oikeastaan olisivat.

Säätiöiden näkökulmasta tutkimuskysymys, taustaselvitys ja ratkaisut ovat tietysti kiinnostavia, koska jo vuosisatojen (ja -tuhansien) ajan yleishyödylliset säätiöt ovat olleet nimenomaan kokeilukulttuurin tärkeimpiä tukijoita ja riskirahoittajia. Säätiöissä lieneekin oikeutettua hymähdellä isällisesti selvityksen idealistisimmille kohdille: ”Saumattomasti toimiva ja oikein kohdistettu rahoitus on keskeinen osa siirtymisessä kohti kokeilevaa yhteiskuntaa”.

Säätiöläisten reaktiot voi lähes kuulla mielessään: ”Tätähän me aina teille sanotaan! Missä ”siirtymisessä”? Tätähän me ollaan tehty koko olemassaolomme ajan! Meidän mielestä suomalaiset on jo todella kokeilevaa kansaa: siksi me tuetaan niiden hyviä, edistyksellisiä, ajankohtaisia, utopistisia, rohkeita ja kaikkien meidän elämää parantavia ideoita yli 420 miljoonalla eurolla vuodessa!”

Apurahasäätiöiden toiminnassa on eittämättä monia vastaavuuksia KORVA-selvityksen peräänkuuluttamiin ”kansalaislähtöisiin pienkokeiluihin ja vahvoihin kokeiluihin”. Kuitenkin julkisella rahalla tuetut kokeiluhankkeet voivat varmasti synnyttää uudenlaista ymmärrystä vastikkeettoman tuen merkityksestä luovuudelle ja muodostaa entistä kehittyneempiä yhteistyön tapoja julkisen ja yksityisen rahan välille. Puhumattakaan tietysti niistä mahdollisista kehityskelpoisista hankkeista, joita rahoituksella saadaan aikaan.

Kokeilurahoitukseen kaavailtu aluksi kahden miljoonan euron julkista rahoitusta

Hallitus puolsi tuoreessa lisätalousarviossaan uudenlaista julkista kokeilurahoitusta jo kuluvana vuonna kahden miljoonan euron potilla. Mikäli Eduskunta puoltaa tätä siemenrahaa, sillä luodaan digitaalinen rahoitusalusta (vrt. Mesenaatti.me) sekä tuetaan 100 pienkokeilun aloittamista ja ”kiihdyttämistä”. Digitaalinen rahoitusalusta mahdollistaa myöhemmin laajemman ja joustavan joukkorahoituksen keräämisen hankkeille – tässä myös säätiöillä olisi mahdollisuus päästä mukaan tukemaan niille kiinnostavimpia kohteita. Koko hanke on omanlaisensa kokeilu, jonka päätteeksi sen onnistuminen ja vaikuttavuus arvioidaan ja tehdään johtopäätökset mahdollisen jatkon suhteen.

Hankkeiden joukkorahoitus on kiinnostava ajatus säätiöille, jotka ovat itse kokeilleet vastaavia malleja viime vuosina, mutta vasta harvakseltaan. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan jäsenten poolit (post doc-, professori- ja post docs in companies) ovat myös eräänlaisia esimerkkejä joukkorahoituksesta, jossa rahoittajapohja on kuitenkin pidetty rajattuna. KORVA-mallin digitaalinen joukkorahoitusalusta toisi kokeilijat ja erilaiset rahoittajat yhteen, edesauttaisi nopeita rahoituspäätöksiä, helppoa tiedon keräämistä hankkeista sekä läpinäkyvyyttä prosesseihin.

KORVA-rahoitusmallissa kokeilut on jaettu kahteen eri luokkaan, pienkokeiluihin ja vahvoihin kokeiluihin. Pienkokeiluista voi kasvaa kiihdyttämöissä vahvoja kokeiluja; molempia tarvitaan. Pienkokeilut parantavat kansalaisten ja ruohonjuuritason toimijoiden mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan kehittämiseen – niiden rahoitushaarukaksi on arvioitu 500–20.000 euroa. Vahvat kokeilut puolestaan tarvitsevat laajempina ja monimutkaisempina suurempaa rahoitusta ja ammattimaisempaa projektinhallintaa, ja niiden rahoituskatoksi on kaavailtu korkeintaan 100.000 euroa.

Miksi tällaisia kokeiluja sitten ylipäätään kannattaa rahoittaa? Kokeiluilla voidaan palastella suuria ja monimutkaisiakin yhteiskunnallisia ongelmia pienemmiksi ja luoda niille konkreettisia, näyttöön perustuvia ratkaisuja. Pienen kynnyksen tuella voidaan aktivoida kansalaisyhteiskuntaa ja parantaa tavallisten ihmisten osallistumista, yhteenkuuluvuutta ja luottamusta yhteisöön.

Tiedetään myös, että yhteiskunnallisesti ja ei-kaupallisesti suuntautuneilta pienkokeiluilta puuttuu rahoitusta ja sopivia tukikanavia, koska ne jäävät suurten organisaatioiden ja ison mittakaavan rahoitusmallien katveeseen. Pieni ja ketterä rahoitus voi kuitenkin tuoda suurta vaikuttavuutta osuessaan oikeaan kohtaan. Tämähän monissa pienissä säätiöissä tiedetään – oikeaan aikaan saatu apuraha on kääntänyt monen tieteen- ja taiteentekijän uran ratkaisevaan nousukiitoon.

KORVA:n hankesuunnitelma on vielä viimeisteltävänä eivätkä sen lopulliset yksityiskohdat ole tiedossa. Jo nyt on kuitenkin selvää, että kokeilurahaston tavoite on kunnianhimoinen ja no, iloinen, tässä varovaisuuden, pessimismin ja epäonnistumisen pelon maassa. Muun maailman esimerkeistä tiedetään, että mallin mukaisilla vahvoilla kokeiluilla voidaan aidosti saavuttaa yllättäviä, laajamittaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia hyötyjä. Ja lisäarvona vielä innostusta uuden kokeilemiseen. Voiko sitä koskaan olla liikaa?