Kulttuuri tarvitsee uusia rahoituslähteitä

Artikkelit
|
15.12.2022
Liisa Suvikumpu, toimitusjohtaja, Säätiöt ja rahastot ry

Kulttuurin ja luovien alojen rahoitus on heikentynyt koronapandemian ja Veikkaus-haasteiden kaksoiskurimuksessa. Epäsäännöllinen tulonmuodostus, pienyrittämisen riskit ja pieni kielialue tarkoittavat, että kulttuuri tarvitsee lisää rahoituslähteitä tulevaisuudessa. Keinoja kannattaa hakea myös verotuksesta. 

Kulttuuria luullaan edelleen menoeräksi, joka maksetaan julkisista varoista ikään kuin luova työ ei olisi elinkeino tai oikea ammatti. Todellisuudessa luovat alat muodostavat yhä suuremman osan kehittyvien maiden bruttokansantuotteesta: Suomessa luovat alat ovat 3,3 % bkt:sta, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin maamme perinteinen menestysala paperiteollisuus. Toimialana luova ala on kolme kertaa suurempi kuin maatalous, ja se työllistää kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin sähkö- ja elektroniikka-ala. Alueelliset kulttuurilaitokset ja -hankkeet ovat osa paikallista identiteettiä ja vetovoimatekijöitä, jotka tuovat alueille sekä tuloja että tervettä ylpeyttä.

Talouden ohella luovien alojen myönteiset vaikutukset ovatkin tutkitusti mittavia ihmisten hyvinvoinnille. Hyviä tuloksia ei kuitenkaan saada luovillakaan aloilla ilman oikeanlaista resursointia ja toimivia tukikeinoja. 

Suomessa yksityishenkilöiden verovähennysoikeuden laajentamista on kokeiltu 2010-luvulta alkaen menestyksellä yliopistoille lahjoittamisessa. Yritykset saavat vähentää yleishyödylliset lahjoituksensa verotuksessa, ja nyt maanviljelijöille ja elinkeinonharjoittajille on annettu jopa 50 prosentin ylimääräinen verovähennys tutkimus- ja innovaatiohankkeille – mikä onkin toteutuessaan erittäin lupaava toimintatapa. 

Vaikeata on sen sijaan ymmärtää, miksei tuota samaa, todennetusti toimivaa kannustinta laajennettaisi jälleen myös kulttuuriin, taiteeseen, kulttuuriperintöön ja vastaaviin yhteiskunnan yleishyödyllisiksi määrittelemiin tarkoituksiin.

Mitä sivistysvähennyksellä saataisiin?

Varallisuuden kertyminen herättää tutkimusten mukaan halun auttaa ja antaa yhteiskunnalle takaisin. Yhä vaurastuvilla suomalaisilla on varaa lahjoittaa, mutta siihen pitää kannustaa. Muista maista tiedetään, että verovähennysoikeus yksityishenkilöiden yleishyödyllisille lahjoituksille lisää yhteiseksi hyväksi annettuja euroja moninkertaisesti, jopa 40 %. 

Perinteisessä vertailumaassa Ruotsissa yksityishenkilöiden lahjoitusvähennysoikeus on jo palannut. Belgiassa voittoa tavoittelemattomille organisaatioille annettujen kansalaisten lahjoitusten verovähennysoikeutta lisättiin kesäkuussa 2020 koronapandemian johdosta 45 prosentista 60 prosenttiin. Samalla on tuplattu katto, kuinka suuresta osasta verotettavaa tuloa yksityishenkilöt voivat tehdä lahjoituksia. Italiassa on pian kymmenen vuotta ollut voimassa mesenaattilaki, joka takaa lahjoitukselle 65 % verovähennysoikeuden. Japanissa on vuodesta 2008 alkaen ollut käytössä suosittu kotiseutulahjoitusmalli, jossa kansalaiset voivat tehdä vapaaehtoisia rahalahjoituksia asuinkuntansa ulkopuoliselle kunnalle ja vähentää lahjoitussumman tuloverotuksessa. Sveitsiläiset puolestaan laskivat, miten yleishyödylliselle yhteisölle tehdyn lahjoituksen verovähennyksestä huolimatta yhteiskunta hyötyi moninkertaisesti.

”Asiantuntijatyöryhmä esittää lahjoitusvähennyksen asettamista yksityishenkilöille.”

Useimmissa maissa on käytössä sekä yhteisöjen että yksityishenkilöiden verovähennys yleishyödyllisille lahjoituksille. Yhteiskunta hyötyy, kun muuten vain yksityisessä käytössä olevia varoja saataisiin käyttöön kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Intoa yhteisen hyvän puolesta lahjoittamiseen kannattaisi hyödyntää muiden sivistysmaiden mallin mukaan. Suomenkin verojärjestelmään sopisi hyvin kannuste lahjoittaa sivistyksen, taiteen, kulttuurin ja kulttuuriperintökohteiden hyväksi.

Asiantuntijoiden kannatuksesta on tuoreena osoituksena opetus- ja kulttuuriministeriön kesäkuussa 2022 julkaisema raportti ”Kulttuurin aika on nyt ja aina”, jossa asiantuntijatyöryhmä esittää lahjoitusvähennyksen asettamista yksityishenkilöiden tekemille lahjoituksille kulttuurialalle. Vastaava suositus on myös jo mm. OKM:n selvityksessä kesäkuulta 2020.  

Lahjoitusvähennys oli voimassa Suomessakin viidellä vuosikymmenellä 

Lahjoitusvähennys tuli verojärjestelmäämme 1930-luvun lopulla, kun sodan vaara kasvoi. Suomessa säädettiin 1938 valtionverotuksessa vähennyskelpoiseksi rahamäärä, jonka verovelvollinen luovutti valtiolle käytettäväksi valtiovarainministeriön hyväksymään tarkoitukseen.

Hallitus viittasi esityksessään siihen, että eräät teollisuudenharjoittajat ilmoittivat halunsa tehdä huomattavia lahjoituksia valtiolle ilmatorjunnan ja kaasusuojelun järjestämiseksi teollisuusalueillaan yhteistoiminnassa puolustuslaitoksen kanssa, joka puolestaan piti tällaista järjestelyä erittäin suotavana. Hallitus otaksui, että erinäiset yhtymät ja yksityisetkin henkilöt vastaisuudessa, jos niille myönnettäisiin verovapaus niiden lahjoituksia vastaavalta osalta, tekisivät lahjoituksia muihinkin valtion kannalta tärkeisiin tarkoituksiin, esimerkiksi sellaisten sairaaloiden ja koulujen rakentamiseen, jotka muutoin valtion olisi rakennutettava omin varoin.

Näin tapahtuikin. Valtiovarainministeriön aihetta käsittelevässä muistiossa 1980 todettiin, että ”lahjoitusvähennys lisää yksityistä aloitteellisuutta ja tukea sellaisiin yleishyödyllisiin kohteisiin, joiden tukemista voidaan pitää yleiseltä kannalta tärkeänä. ––hallinnollisesti joustava ja valinnanvapauteen perustuva verovähennys on todettu tarkoituksenmukaiseksi tavaksi saada lisätukea erityisesti vapaaehtoiselle tieteen ja taiteen parissa tapahtuvalla kulttuurityölle.”

Laajimmillaan vähennyskelpoisten vähennysten piiri Suomessa oli 1980-luvun loppupuolella, jolloin vähennyskelpoisia lahjoituksia voitiin tehdä seuraaviin tarkoituksiin:

  • Suomen maanpuolustus,
  • kehitysyhteistyö,
  • humanitaarinen avustustoiminta,
  • sodasta kärsimään joutuneiden avustaminen,
  • suomalainen kulttuuriperinne,
  • tiede ja
  • taide.

Suomen tuloverojärjestelmää uudistettiin voimakkaasti 1980-luvun lopussa taloudellisella nousukaudella. Niin sanotussa kokonaisverouudistuksessa vuodesta 1989 alkaen veropohjaa laajennettiin ja valtion veroasteikkoa alennettiin. Vähennyskelpoisten lahjoitusten piiriä supistettiin voimakkaasti, kun verojärjestelmän neutraalisuutta pyrittiin lisäämään.

Uudistuksen lähtökohtana oli eri tulolajien yhtäläinen verotus. Se merkitsi eräiden vajaasti verotettujen tai kokonaan verovapaiden tulojen verottamista. Myyntivoittojen verotusta oli ryhdytty uudistamaan vuonna 1986, mutta ennen verovuotta 1989 verotus oli hyvin lievää niiden voittojen kohdalla, jotka aikaisemmin olivat olleet verovapaita. Kokonaisverouudistuksessa vähennyksiä karsittiin sitten lopulta voimakkaasti, ja ”kauniista verotuksesta” ilman poikkeuksia tuli ihanne – kunnes mm. kotitalousvähennys otettiin menestyksekkäästi käyttöön.

Mallia maailmalta, haittoja ei havaittu

Ruotsissa yksityishenkilöiden lahjoitusvähennysoikeus oli voimassa vuosina 2013–2016. Tänä aikana joka kymmenes ruotsalainen teki lahjoituksia, Skatteverketin tietojen mukaan yhteensä 1,4 miljardin kruunun arvosta. Muutama vuosi vähennysoikeuden poistamisen jälkeen päättäjät ovat huomanneet, miten suuri virhe poistaminen oli. Siitä otettiin opiksi: nyt Ruotsissa lahjoitusvähennys on juuri tullut uudelleen käyttöön, tosin toistaiseksi vaatimattomassa mitassa.

Maailmalla lahjoitusvähennyksen käyttöönotossa on usein ollut ongelmana rajata, mihin kohteeseen suunnattu lahjoitus on vähennyskelpoinen ja mihin ei. Suomessa tätä ongelmaa ei ole, koska Verohallinto pitää jo nyt yllä listaa lahjoituksen vähennyskelpoisuuteen oikeuttavista kohdetahoista. Nämä ovat siis jo käyneet läpi viranomaisarvioinnin.

Lahjoitusvähennyksen vastustajat ovat perustelleet kantansa muun muassa sillä, että verovähennyksistä aiheutuu hallinnolle työtä, jota ei voida automatisoida. Verotuksen kautta annettujen tukien katsotaan myös monimutkaistavan verotusta ja muuttavan verotuksen kohdentumista. Nämä perustelut eivät ole kestäviä.

”Ruotsi on ottanut uudelleen käyttöön lahjoitusvähennyksen.”

Verotukseen sisältyy aina poikkeuksia. Suomessa on yli 180 erilaista verotukea. Ei siis ole pitävää perustetta olla hyödyntämättä myös lahjoitusvähennystä kannusteena. Kehityksen tai veromuutosten esteenä ei voi olla käytännön verotustyön hankaluus tai verotuksen monimutkaisuus. Hyvä osoitus verotuksen joustavuudesta tarpeen mukaan on Suomessa vuosina 2013–2014 voimassa ollut tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys, jonka vuodesta 2021 alkaen ovat voineet tehdä jo kaikki elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat verovelvolliset. Ja vuoden 2023 alusta saamme toivottavasti voimaan parlamentaarisen tki-työryhmän ehdotuksen mukaisen verokannustimen yritysten tutkimusrahoitukselle! Perusteet tämän t&k-verotuen käyttöönotolle ovat samat kuin yksityishenkilöiden sivistysvähennykselle: tutkimusten mukaan verokannusteita käyttävissä maissa investoidaan tutkimukseen ja kehitykseen suhteessa bruttokansantuotteeseen selvästi muita maita enemmän. 

Yleishyödyllisiksi määritellyille yhteisöille lahjoitettaessa on jo kyse toiminnasta, jota valtion pitäisi muuten itse rahoittaa. Valtio siis säästää, kun joku lahjoittaa tällaiseen tarkoitukseen. Ilman kannustinta yhä vauraammat tavalliset ihmiset käyttävät varojaan todennäköisemmin vain omaksi edukseen eivätkä hyödytä niillä yhteiskuntaa. Sivistysvähennys olisi tärkeä viesti ihmisille: se osoittaisi päättäjien arvostusta taiteelle ja sitoutumista kulttuurin tukemiseen sekä kansalaisten osallistamiseen. 

Yksityishenkilöiden lahjoitusten verovähennysoikeus kulttuurille olisi kaunis ilmentymä suomalaisten rakkaudesta sivistykseen ja talkoohengen uusi muoto 2020-luvulla. Tulkoon sivistys!

Miten sivistysvähennys käytännössä toteutettaisiin?

Lahjoitusvähennyksessä on kyse siitä, että myös luonnollisille henkilöille annetaan vähennysoikeus lahjoituksista niille yleishyödyllisille tahoille, jotka Verohallinto on nimennyt tuloverolaissa olevan yhteisöjen lahjoitusvähennystä koskevan 57 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti.

Muutoksen voisi tehdä toimivimmin lisäyksellä tuloverolain (TVL) 98 a §:ään. Sen mukaan luonnollinen henkilö ja kuolinpesä saa nykyisin vähentää puhtaasta ansiotulostaan vähintään 850 euron ja enintään 500 000 euron suuruisen rahalahjoituksen yliopistolle.

Pykälään lisättäisiin, että luonnollinen henkilö voi tehdä vähennyksen verotuksessaan myös lahjoituksesta yleishyödylliselle yhteisölle. Lahjoitusvähennyksen voisi näin tehdä lahjoituksista, jotka tehdään TVL 57 §:n mukaisen nimeämispäätöksen saaneille yhdistyksille, laitoksille ja säätiöille, joiden varsinaisena tarkoituksena on suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen taikka tieteen tai taiteen tukeminen.

Uusi TVL 98 a § siis olisi: 

”Luonnollinen henkilö ja kuolinpesä saa vähentää puhtaasta ansiotulostaan vähintään 850 euron ja enintään 500 000 euron suuruisen rahalahjoituksen, joka on tehty TVL 57 §:ssä tarkoitetulle nimeämispäätöksen saaneelle taholle tai tiedettä tai taidetta edistävään tarkoitukseen Euroopan talousalueella olevalle, julkista rahoitusta saavalle yliopistolle tai korkeakoululle taikka näiden yhteydessä olevalle yliopistorahastolle.”

Yksinkertaisimmillaan esitäytetyssä veroilmoituksessa olisi kohta lahjoitussummalle ja lahjoituskohteen y-tunnukselle. Tällöin verohallinto voi tehdä tarvittavat tarkistukset suoraan ja kokonaisuus on kaikille käyttäjille selkeä.

Lähteitä ja lisälukemista

.

Helene Scherfbeck (1862–1946): Punaiset omenat (1915). Kansallisgallerian kokoelmat, valokuvaaja Henri Tuomi. Ateneum hankki teoksen osin Yrjö ja Nanny Kauniston nimikkorahaston tuella vuonna 2008. 

Lisää artikkeleita >