Kulttuuriperintöä jaossa

Artikkelit
|
12.06.2017
Liisa Suvikumpu. Jutun kuva Linda Saukko-Rauta, Redanredan.fi

Kulttuuriperinnön suojeleminen tänään on huomisen rauhan rakentamista. Monien suomalaisten apurahasäätiöiden perustajat ja lahjoittajat ovatkin halunneet lahjoittaa omaisuuttaan nimenomaan kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Suomalaiset apurahasäätiöt ovat puolestaan juhlineet 1.10. kansainvälistä Säätiöpäivää jo monena vuonna tunnuksella ”perintöä jaossa”. Sanaleikki viittaa sekä säätiöiden tehtävään kulttuuriperinnön vaalijoina että säätiöiden kunniatehtävään toteuttaa lahjoittajiensa henkistä perintöä.

Kulttuuriperinnön vaalimiseen eivät kuitenkaan minkään yksityisen tahon resurssit riittäisi, joten julkinen valta on kaikissa sivistysmaissa ottanut harteilleen kansallisen kulttuuriperinnön vaalimisen ja siihen liittyvät hallinnolliset tehtävät. Osoituksena eurooppalaisittain hämmästyttävästä yhteisymmärryksestä, Euroopan Neuvoston ja Euroopan parlamentin edustajat tekivät 9. helmikuuta 2017 alustavan päätöksen kulttuuriperinnön eurooppalaisesta teemavuodesta 2018

Aloitteen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta Euroopan historiasta ja arvoista sekä vahvistaa tunnetta eurooppalaisesta identiteetistä. Teemavuonna koko Euroopassa arvioidaan myös kulttuuriperinnön mahdollisuuksia ja haasteita, kuten digitalisoitumisen vaikutuksia, perintökohteiden ympäristö- ja fyysisiä paineita sekä kulttuuriesineiden laitonta kauppaa. Päätavoitteena on edistää kulttuurin monimuotoisuutta, kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Teemavuoden alla on hyvä hahmottaa taustalla oleva pitkäjänteinen kulttuuriperintötyö ja siihen liittyvät Suomeakin sitovat tärkeimmät sopimukset, maailmanperintösopimus ja sopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Sopimukset eroavat toisistaan ja toisaalta myös liittyvät yhteen. Sopimusten vastuutahona meillä on Museovirasto, mutta niin julkinen kuin kolmas sektori osallistuvat monin tavoin sopimuksiin liittyvään kulttuuriperintötyöhön. Koska kulttuuriperinnön tukeminen on yhteinen asia, jota säätiöt rahoittavat laajasti ja monipuolisesti, säätiörahoituksesta päättävillä tahoilla on hyvä olla viimeisimmät tiedot näiden kansainvälisten sopimusten kokonaisuudesta.

Maailmanperintösopimus eli Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (1972) lienee tunnetuin näistä kansainvälisistä sopimuksista. Suomi on ollut sopimuksen jäsenmaa vuodesta 1987, ja meillä on seitsemän maailmanperintökohdetta (ks. tarkemmin alla).

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on puolestaan tuoreempi tapaus: Suomi ratifioi sen vasta vuonna 2013. Sen toimeenpano etenee näkyvästi kansallisella tasolla, mutta kansainvälisiä kohteita ei vielä ole. Keväällä 2017 avautui ensi kertaa mahdollisuus tehdä ehdotuksia Elävän perinnön kansalliseen luetteloon ja hakemuksia saatiin lähes sata kappaletta. Päätökset kansalliseen luetteloon otettavista kohteista sekä Unescon luetteloihin tehtävistä ehdotuksista tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä syksyn 2017 aikana. Seuraavan kerran kansalliseen luetteloon voi hakea aikaisintaan vuonna 2019 (ks. yleissopimuksesta tarkemmin alla). 

Molempien sopimusten parissa toimii laaja joukko erilaisia yhteisöjä ja kolmannen sektorin toimijoita, jotka edistävät eri tavoin kohteidensa suojelua ja tunnetuksi tekemistä. Moni näistä yhteisöistä on tuttuja apurahasäätiöissä jo entuudestaan, mutta entistä aktiivisempana virinnyt kulttuuriperintötyö lisää varmasti lähivuosina rahoitus- ja yhteistyöhakemuksia myös Neuvottelukunnan jäsenkunnan piirissä. Museovirasto on myös rahoittajien tukena erilaisissa asiantuntijakysymyksissä, jotka liittyvät molempiin Unescon sopimuksiin. 

Maailmanperintösopimus maailmalla ja Suomessa

Sopimuksen lähtökohtana on huoli maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Maailmanperintösopimuksen tavoitteena on kansojen välisen yhteistyön avulla tunnistaa, vaalia, säilyttää ja esitellä maailman keskeistä kulttuuri- ja luonnonperintöä. Maailmanperintö on koko ihmiskunnan yhteistä pääomaa, ja siten sen suojelu on kaikkien valtioiden asia. Alkuvuonna 2017 sopimuksen on ratifioinut jo 193 valtiota.

Maailmanperintö on aina aineellista ja kulttuurikohteiden osalta se tarkoittaa sopimustekstin mukaisesti rakennusmuistomerkkejä, rakennusryhmiä tai paikkoja. Maailmanperintöluetteloon pääseminen edellyttää kulttuuriperintökohteelta, että se on inhimillisen luovuuden mestariteos tai poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista. Kohde voi olla merkittävää historiallista aikakautta edustava rakennustyyppi tai kuvastaa tietyn kulttuurin perinteistä asutusta. Se voi myös liittyä tapahtumiin, eläviin perinteisiin, aatteisiin, uskontoihin ja uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin. Maailmanperintöluettelon 1000 kohteen raja meni rikki vuonna 2014. Tämänhetkisen kohdemäärän voi tarkistaa maailmanperintökeskuksen verkkosivuilta.

Päävastuu maailmanperintösopimuksen toimeenpanosta on kulttuurikohteiden osalta opetus- ja kulttuuriministeriöllä ja Museovirastolla sekä luontokohteiden osalta ympäristöministeriöllä ja Metsähallituksen luontopalveluilla.

Suomessa maailmanperintökohteita on tällä hetkellä seitsemän. Suomenlinna (nimetty 1991) on ainutlaatuinen esimerkki 1600 – 1700-lukujen sotilasarkkitehtuurista. Petäjäveden vanha kirkko (nimetty 1994) on ainutlaatuinen esimerkki pohjoisen Euroopan perinteisestä puukirkkoarkkitehtuurista. Vanha Rauma (nimetty 1991) on yksi parhaiten säilyneistä ja laajimmista pohjoismaisista puukaupungista, joka kertoo perinteisen asutuksen historiasta. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas (nimetty 1996) sekä tehdasalueeseen liittyvä asutus on huomattavan hyvin säilynyt esimerkki 1800-luvun lopun pienimuotoisesta, maaseudulle syntyneestä paperimassa- ja pahviteollisuudesta. Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue (nimetty 1999) kertoo poikkeuksellisella tavalla skandinaavisella pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella eläneestä yhteisöstä, sen uskonnosta ja hautaustavoista Länsi-Suomessa. Struven ketju (nimetty 2005) edustaa maailmanperintöluettelossa tieteen ja tekniikan historiaa. Ketju koostuu kymmenen valtion alueella sijaitsevista 34 astemittauspisteestä, joista kuusi sijaitsee Suomessa. Suomen ainoa luonnonperintökohde on Merenkurkun saaristo (nimetty 2006).

Kohteiden esittäminen maailmanperintöluetteloon

Sopimuksen ratifioineet valtiot voivat ehdottaa kohteita maailmanperintöluetteloon. Ehdotettavan kohteen tulee ensin sisältyä kansalliseen aieluetteloon, johon listataan lähitulevaisuudessa maailmanperintöluetteloon esitettävät potentiaaliset kulttuuri- ja luonnonperintökohteet. Museovirasto koordinoi Suomen aieluettelon päivittämisen kulttuurikohteiden osalta. Kansallinen aieluettelo päivitetään seuraavan kerran vuoden 2018 aikana. Kansallisen maailmanperintöstrategian mukaisesti päivitettävä aieluettelo tulee olemaan suppea (2-4 kohdetta) ja kohteiden valinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa aliedustettuihin temaattisiin ryhmiin (kulttuurimaisemat, moderni arkkitehtuuri, laajat maisemakokonaisuudet). Suomen tämänhetkiset aiekohteet on lueteltu maailmanperintökeskuksen verkkosivuilla.

Kun kohdetta esitetään nimettäväksi maailmanperintöluetteloon, valtio-osapuoli valmistelee nimeämiskansion maailmanperintökeskukselle, joka välittää valmiit esitykset niitä arvioiville asiantuntijajärjestöille (ICOMOS kulttuurikohteille ja IUCN luontokohteille). Asiantuntijajärjestöt antavat suosituksensa kerran vuodessa järjestettävään maailmanperintökomiteaistuntoon. Lopullisen päätöksen nimettävistä maailmanperintökohteista tekee maailmanperintökomitea, joka koostuu sopimuksen 21 jäsenmaasta. Suomi on ollut Unescon maailmanperintökomitean jäsen vuosina 1999–2004 ja 2014–2017.

Lisätietoja: Unesco ja erikoisasiantuntija Stefan Wessman, Museovirasto.

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskeva yleissopimus

Elävä aineeton kulttuuriperintö on esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, käsityötaitoja, sosiaalisen elämän käytäntöjä ja juhlamenoja. Se voi myös olla ruokaperinnettä, leikkejä tai luontoon liittyvää tietotaitoa. Aineeton kulttuuriperintö säilyy elävänä ja muuntuvana sukupolvilta toiselle.

Sopimuksen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua, taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden aineettoman kulttuuriperinnön kunnioittaminen, lisätä tietoisuutta aineettoman kulttuuriperinnön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja vahvistaa siten myös keskinäistä yhteisymmärrystä sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua. Sopimuksen henki edellyttää, että perinnettä harjoittavilla yhteisöillä on keskeinen rooli aineetonta kulttuuriperintöä tunnistettaessa ja määriteltäessä.

Sopimuksen toimeenpano Suomessa

Sopimuksen toimeenpanosta vastaa Museovirasto opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa. Kansallinen toimeenpanosuunnitelma (2015) linjaa sopimuksen toteuttamista ja Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2016-2018 tarkentaa sitä.

Sopimuksen toimeenpano Suomessa tulee nähdä laajasti toimina, jotka edistävät ja turvaavat aineettoman kulttuuriperinnön suojelua yleensä, ja jotka tukevat yhteisöjen edellytyksiä harjoittaa ja siirtää elävää aineetonta kulttuuriperintöään sukupolvelta toiselle. Suojelun ja vaalimisen keinoja ovat esimerkiksi kasvatus ja koulutus, tutkimus sekä tallentaminen ja dokumentointi.

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen ja ylläpitämisen ytimessä ovat perinteen harjoittajat. Yhteiskunta tukee yhteisöjä, yhdistyksiä ja perinteen taitajia eri keinoin. Suomessa on laaja ja vakiintunut infrastruktuuri esimerkiksi koulutuksen, tutkimuksen, muistiorganisaatioiden ja kulttuuri-instituutioiden osalta. Tuhannet kulttuuri- ja harrastusyhdistykset ovat tärkeitä toimijoita elävän kulttuuriperinnön siirtämisessä. Järjestäytyneen toiminnan ohella kulttuuriperintö elää kaikkialla, esimerkiksi harrastajaryhmissä tai verkkoyhteisöissä.

Toimeenpanon keskeinen työkalu ovat sopimuksen myötä perustetut elävän perinnön ringit, joiden on tarkoitus toimia elävän perinnön eri alojen solmukohtina ja koordinoivina eliminä. Näitä monialaisia toimijaverkostoja on tähän mennessä perustettu käsitöihin, luontoon sekä kansantanssiin ja kansanmusiikkiin liittyen.

Aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi Suomessa

Yleissopimus edellyttää jäsenmailta kansallisen aineettoman kulttuuriperinnön luettelon laatimista, ja Suomessa tätä luettelointia toteutetaan kahdessa vaiheessa. Helmikuussa 2016 avattu avoin Elävän perinnön wikiluettelo tarjoaa yhteisöille ja ryhmille mahdollisuuden esitellä omaa aineetonta kulttuuriperintöään ja hyviä elävän perinnön vaalimiskäytäntöjä. Ensimmäisen vuoden aikana luettelo keräsi 80 ilmoitusta yli sadalta eri yhteisöltä.

Keväällä 2017 on wikiluettelosta mahdollista tehdä ehdotuksia Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Päätökset kansalliseen luetteloon otettavista kohteista sekä Unescon luetteloihin tehtävistä ehdotuksista tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä. Seuraavan kerran kansalliseen luetteloon voi hakea aikaisintaan vuonna 2019.

Unescon kansainväliset aineettoman kulttuuriperinnön luettelot

Elävän perinnön kansallisesta luettelosta on mahdollista tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin (The Representative List of the Intangible Cultural Heritage of Humanity sekä The List of Intangible Cultural Heritage in Need of Urgent Safeguarding). Yhteensä näissä luetteloissa on lähes neljäsataa kohdetta.

Jäsenmaiden on mahdollista tehdä korkeintaan yksi esitys vuodessa. Lisäksi on mahdollista tehdä monikansallisia esityksiä. Unescon Aineettoman kulttuuriperinnön hyvien suojelukäytäntöjen rekisteriin (Register of good safeguarding practises) voidaan ehdottaa myös sellaisia käytäntöjä, jotka eivät ole kansallisessa luettelossa. Päätöksen Unescoon lähetettävistä ehdotuksista tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä. Toistaiseksi Suomella ei vielä ole kohteita näissä luetteloissa, mutta lähivuosina esityksiä on todennäköisesti tulossa.

Lisätietoja: aineetonkulttuuriperinto.fihttps://www.facebook.com/elavaperinto/ ja aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Leena Marsio, Museovirasto.