Lääketieteelliseen tutkimukseen myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen ja kotimaisten yritysten rahoituksen laskua on viime vuosina onnistuttu kompensoimaan säätiörahoituksella. Ratkaisu ei kuitenkaan ole kestävä. Eniten tilanteesta kärsii kliininen tutkimus, kertoo lääketiedettä tukevien säätiöiden tuore selvitys.

Ulkopuolisen rahoituksen merkitys suomalaiselle lääketieteelliselle tutkimukselle on merkittävä: valtion budjettivaroin katetaan alle puolet yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusmenoista.

Lääketieteelliseen tutkimukseen suunnattu valtion tutkimusrahoitus on pienentynyt 50 prosenttia vuosina 2010–2017. Samaan aikaan myös kotimaisten yritysten lääketieteelliseen tutkimukseen myöntämä rahoitus on vähentynyt merkittävästi.

Säätiöiden kasvava panostus lääketieteelliseen tutkimukseen on viime vuosina osin paikannut valtion tutkimusrahoituksen ja kotimaisten yritysten rahoituksen laskua. Säätiörahoitus ei kuitenkaan enää pitkään riitä paikkaamaan vajetta. Sillä ei myöskään välttämättä voida paikata tutkimuskenttään syntyviä aukkoja. Säätiöiden säännöt kun määrittelevät usein tarkasti esimerkiksi sen, millaista tutkimusta mikäkin säätiö voi rahoittaa.

Kliininen tutkimus vähentynyt merkittävästi

Säätiöiden tilaaman selvityksen tavoitteena oli tutkia, miten lääketieteellinen tutkimus on Suomessa rahoitettu ja millaisia muutoksia tutkimusrahoituksessa on 2010-luvulla tapahtunut.

Kliiniseen tutkimukseen suunnattu rahoitus kutistui vuosina 2010–2017 merkittävästi: kliinisten alojen tutkimusmenot laskivat seitsemässä vuodessa 31 prosenttia. Syynä on erityisesti valtion tutkimusrahoituksen voimakas supistuminen.

Kliininen tutkimus on lääketieteellistä potilaaseen
kohdistuvaa tutkimusta, joka tähtää sairauksien
parempaan ehkäisyyn, diagnostiikkaan ja hoitoon.

Yhä harvempi nuori lääkäri kiinnostuu kliinisen tutkimuksen tekemisestä, kun kilpailu rahoituksesta kovenee. Huippututkijoiden aivovuoto kiihtyy, sillä paremmat tutkimusresurssit houkuttelevat lahjakkaita tutkijoita ulkomaille. Lisäksi tutkimuksen monimuotoisuus pienenee ja koko tutkimusjärjestelmän haavoittuvuus lisääntyy.

Kliinisen tutkimuksen vähentyessä vaarana on, että uusimpien tutkimustulosten ja hoitomuotojen käyttöönotto hidastuu.

Tämän päivän tutkimus on huomisen hoitoa

Syöpäsäätiö ja 32 tutkimuksen parissa toimivaa tahoa ja henkilöä luovuttivat toukokuussa vetoomuksen eduskuntaryhmille kliinisen lääketieteen tutkimuksen vahvistamiseksi. Allekirjoittajina olivat lääketieteelliset tiedekunnat ja yliopistot, sairaanhoitopiirit ja yliopistosairaalat, lääkärien yhdistyksiä ja potilasjärjestöjä sekä 12 lääketiedettä tukevaa säätiötä.

Allekirjoittaneet muistuttavat, että suomalaista korkealaatuista ja tasa-arvoista terveydenhoitojärjestelmää ei ole mahdollista ylläpitää ilman riittävää ja laadukasta tutkimusta.

Mukana 11 säätiötä

• Selvityksessä olivat mukana Yrjö Jahnssonin säätiö, Orionin Tutkimussäätiö, Paavo Nurmen Säätiö, Sigfrid Juseliuksen Säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Diabetestutkimustäätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Juho Vainion Säätiö, Syöpäsäätiö ja Suomen Lääketieteen Säätiö.
• Osallistuneet säätiöt rahoittivat suomalaista lääketieteellistä tutkimusta yhteensä yli 50 miljoonalla eurolla vuonna 2018.
• Selvityksen toteutti vaikuttajatutkimuksiin erikoistunut Aula Research Oy keväällä 2019.

Lue lisää selvityksen tuloksista täältä

Idea selvityksestä virisi yhteisissä tapaamisissa

Lääketiedettä tukevat säätiöt aloittivat viime vuonna säännöllisen yhteydenpidon. Keskusteluissa syntyi ajatus selvittää yhdessä lääketieteen tutkimusrahoitusta.

Mitä yhteinen selvitys tarvitsi onnistuakseen? – Tarvitaan riittävä määrä yhteistä keskustelua, Suomen Lääketieteen Säätiön asiamies Jouni Lounasmaa kertoo. – Sujuvaa työskentelyä auttaa, jos ihmiset tuntevat toisensa ja muut säätiöt tarpeeksi hyvin. Käytännössä jonkun täytyy ideoida, pyytää muita mukaan ja koordinoida. Selvitystä koskevien speksien tarkennuttua mukaan liittyi vielä lisää osallistujia.

Mitä muuta hyötyä yhteydenpidosta on ollut? – Pelkät tapaamiset ja keskustelu ovat jo itsessään arvokkaita, koska niistä saa hyviä ajatuksia omaan työhönsä. Nyt pohdimme, onko jotain, jota voimme tehdä yhdessä vaikuttavuuden arvioinnin osalta.

^{Kuva: Lääkäri kuuntelee stetoskoopilla pientä potilasta Lastenlinnan sairaalassa 1960. Volker von Bonin, Helsingin kaupunginmuseo.}