Lähikuvassa Jouni Lounasmaa, 15 säätiötyövuotta

Artikkelit
|
19.12.2019
Liisa Suvikumpu, toimitusjohtaja, Säätiöt ja rahastot ry

Säätiöt ovat kuten muutkin duunit: niiden pariin pitää hakeutua, toteaa Suomen Lääketieteen Säätiön asiamies Jouni Lounasmaa. – Säätiöissä yleistä hyvää voi kuitenkin edistää paremmin ja laaja-alaisemmin kuin monessa muussa paikassa.

Päädyin säätiömaailmaan ylioppilaskunnan kautta. Olin aktiivinen monissa tehtävissä opiskeluaikana Otaniemessä mm. yliopiston hallinnossa, ja puuhakkuus johti Otukseen, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiöön. Tein Otuksessa töitä lähes neljä vuotta, ja sen jälkeenkin jäi fiilis, että säätiöt ovat kiinnostavia mahdollisuuksia.

Seuraava säätiöni oli KAUTE-säätiö, joka tukee kaupallisten ja teknillisten tieteiden tutkimusta ja edistää elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kestävää uudistumista. Tunsin muutamia KAUTE:n hallituksen jäseniä, joilta kuulin, että säätiön asiamiehen eli operatiivisen johtajan paikka oli haettavana. Säätiöt ovat siis kuten muutkin duunit: niiden pariin pitää hakeutua.

Nyt olen ollut säätiöiden kanssa tekemisissä yhteensä 15 vuotta 20 vuoden aikana. ”Omia” säätiöitä on kertynyt neljä: OTUS, Lifim, KAUTE ja nykyisin johtamani Suomen Lääketieteen Säätiö.

Säätiöistä on vaikea oppia muuten kuin tapaamalla toisia säätiöläisiä. Vain tutustumalla muihin säätiöihin ymmärrys omasta työstä kasvaa.

Tilaa idealismille

Säätiöiden suuri toimintavapaus tekee niistä harvinaisella tavalla riippumattomia. Pääomasäätiöissä eli apurahaa jakavissa säätiöissä voi hyvin itsenäisesti toteuttaa säätiön hallituksen päättämää linjaa. Se on aika ainutlaatuista verrattuna moniin muihin toimijoihin tai sektoreihin.

Säätiöissä yleistä hyvää voi edistää paremmin ja puhtaammin kuin monessa muussa paikassa. Idealismille ainakin voi olla tilaa säätiöiden piirissä. Toimintamahdollisuuksien laaja-alaisuus onkin ehkä kiinnostavinta säätiöissä: tarkoitusta määrittävä säädekirja antaa viisaalle mahdollisuuksia, ei rajoitteita. Säätiössä työn sisällöt ja mahdollisuudet ovat laajat, koska mikään tai kukaan ulkopuolinen ei määritä säätiön agendoja.

Vaikeinta säätiöissäkin on päättäminen

Vaikeinta säätiöissä on päätöksenteko: johdolla on usein tahtoa uudistumiseen, mutta ei yhtä usein osaamista sanoa, mitä se uudistuminen täsmällisemmin tarkoittaisi. Silloin on vaikea määritellä, mitkä ovat uudistumista edesauttavia asioita. Jos ei osata ottaa kantaa, mitä toiminnalta halutaan ja mitä sillä tavoitellaan, ei pystytä määrittelemään resursointiakaan. Sama koskee mitä vain uuden tekemistä – ellei löydetä esimerkkiä toisesta jo pidemmällä olevasta toteuttajasta ja matkita. Päätöksenteko voi siis olla strategisen suunnittelun pahin pullonkaula.

Päätöksenteko helpottuu aina, jos löytyy tapa parantaa valmistelua. Säätiöissä käytännöllinen keino on luoda tiettyjen teemojen ympärille hallituksen jäsenten suppeita toimikuntia, jotka keskittyvät tyypillisesti vaikkapa sijoitustoimintaan tai tieteelliseen arviointiin. Tällainen komiteatyöskentely poistaa hallituksen pöydältä sälää ja toisaalta antaa lisäaikaa ja riittävän mahdollisuuden syventyä tärkeiden teemojen käsittelylle.

Nykyään huolellinen sijoitustoiminta edellyttää omaa foorumia, mutta muissakin asioissa vastaava omistautuminen olisi hyödyllistä. Jos hallituksella ei ole riittävästi aikaa perehtymiseen, se synnyttää helposti jäsentymätöntä tyytymättömyyttä. Se johtuu usein yksinkertaisesti siitä, että hallituksen jäsenet kaipaavat aktiivisempaa osallisuutta asioiden valmistelussa.

Asioiden valmistelu, johtaminen ja omistajuus ovat tärkeitä. Prosessoinnin kautta säätiötkin voivat saavuttaa parempia tuloksia. Nykyinen toimintaympäristö on huomattavasti totuttua monimutkaisempi, ja säätiöt kohtaavat uudenlaista epävarmuutta ja riskejä. Pitäisikin aina miettiä, palveleeko päätöksentekomme ja sen prosessi juuri meidän aikaamme ja sen tarpeita.

Vaarana varovaisuus, ratkaisuna prosessi

Säätiöt ovat mikro-organisaatioita, joiden suuri toimintavapaus voi aiheuttaa kääntöpuolena liiallista varovaisuutta. Byrokraatti ei tee helposti virheitä tai ainakaan ne eivät näytä virheiltä. Virheiden pelossa voidaan kuitenkin menettää hyviä mahdollisuuksia, kun traditio kahlitsee; huolellisuusvelvoite pelottaa ja johtaa liialliseen riskin välttelyyn; tekeminen ei ole järeätä, koska ei ole resursseja. Kaikki tämä heijastuu säätiön tekemiseen tai tekemättömyyteen.

Säätiöiden kannattaa uskaltaa ja ottaa riskiä, mutta sitä pitää olla myös valmis kestämään. Edellytyksenä on, että riskienhallinta on kunnossa. Jos on epävarma tekemisistään, ei tule kokeilleeksi uusia asioita. Pahinta on, jos säätiöltä puuttuu uskallusta. Kauhuesimerkki on, että säätiössä kokeillaan jotain uutta, mutta kun tulokset jäävät alle odotusten, mitään uutta ei uskalleta tehdä enää ikinä, ”kun ei se kuitenkaan onnistu”. Riskinottoa helpottaa, jos tekemistä ajattelee enemmän prosessina: valmistellaan, tehdään (ehdollinenkin) päätös, ja hoidetaan homma aktiivisesti loppuun.

Säätiöt voisivat parantaa asioiden valmistelua, ihmisten sitouttamista toimintaan sekä prosessien joustavuutta ja vuorovaikutteisuutta. Olen itse joskus kokeillut hakuprosessin toteuttamista ”väärässä järjestyksessä”: olen tavannut erikoishankkeissa hakijoita jo etukäteen ja sparrannut hakemuksen suunnitteluvaihetta. Joihinkin kapeisiin hankkeisiin tai suunnattuihin hakuihin tämänkaltaiset menettelyt voivat tuoda lisää vaikuttavuutta.

Tartu työhön, tule toimeen ja ole ennakkoluuloton: tervetuloa säätiöhommiin!

Olisin viehättynyt kokeilemaan määräaikaisen säätiön perustamista. Määräaikaisena säätiön toiminnan pystyisi rajaamaan tarkasti, ja varat voisi käyttää kokonaisuudessaan tarkoituksen toteuttamiseen verrattuna siihen, että käytettäisiin hissukseen omaisuuden tuottoja. Tällöin säätiö voisi olla paremmin kiinni ajassa: ei haittaisi, että säätiön relevanssi vähenisi ajan myötä, kun säätiön perustamisen syynä ollut ongelma ratkeaisi!

Ihmiselle, joka haluaa olla säätiöiden kanssa tekemisissä, sanoisin: tuumasta toimeen! Säätiöt ovat ihan samanlaisia organisaatioita kuin muutkin ja säätiöissä edellytettävät taidot ovat niitä samoja kuin muuallakin: säätiöissä työskentelevien ihmisten on tärkeätä tarttua työhön, tulla muiden kanssa toimeen ja olla ennakkoluulottomia. Näitä ominaisuuksia arvostetaan kaikkialla.

Jouni Lounasmaa on ollut Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan hallituksen jäsen 2014–2019.

Kuva: Suomen Lääketieteen Säätiö