Säätiö on väline yhteisen hyvän tekemiseksi. Yleishyödyllisille yhteisöille on myönnetty tiettyjä verohelpotuksia niiden merkittävän yhteiskunnallisen työn vuoksi. On täysin poliittinen päätös, millaisia sijoittajia osinkojen lähdeverolla alettaisiin verottaa, eli otetaanko yleishyödylliset yhteisöt veron piiriin.

Tahtotila kolmannen sektorin toimijoiden verotuksellisen erityisaseman säilyttämiseen on tuotu julki mm. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämisestä (8.3.2007). Kolmannen sektorin merkitystä on korostettu myös EU:ssa. Osinkojen verovapaus säätiöille ei ole ristiriidassa verotuksen tasapuolisuuden kanssa. Yleishyödylliset yhteisöt eivät ole verrannollisia muihin verovelvollisiin, koska ne eivät sijoita omaksi hyödykseen.

Säätiöt haluavat toimia luotettavasti. Tukipolitiikan ydinajatus on yleishyödylliseen toimintaan käytettävien varojen tasainen kehitys, jonka tulee voittaa taloudellisten suhdanteiden voimakkaat vaihtelut. Välineinä ovat säätiöiden taitavat, pitkän aikavälin sijoituspolitiikat ja apurahojen jaon strateginen suunnittelu.

Säätiöiden satojen miljoonien eurojen rahoitus tieteelle ja taiteelle voi valtion miljardibudjettia ratkovalle poliitikolle näyttää vähäiseltä. Tutkijoiden ja taiteilijoiden näkökulmasta kyse on kuitenkin merkittävästä tuesta. Perustelulla, ettei pieni veronkiristys tunnu rikkaissa säätiöissä missään, on siis väärä kohde. Ei verotus vahingoita säätiöitä, sillä ne ovat ainoita, joiden sijoitustoiminnasta saadut tuotot hyödyttävät muita kuin sijoittajaa itseään.

”Missään Suomelle vertailukelpoisessa maassa
säätiöiden sijoitustuloja ei veroteta.”

Missään Suomelle vertailukelpoisessa maassa säätiöiden sijoitustuloja ei veroteta. Yksityiset osingonsaajat kartuttavat omaa varallisuuttaan, yleishyödylliset osingonsaajat käyttävät tuottonsa kaikkien yhteiseksi hyväksi. Raha, joka näennäisesti jää keräämättä veroina, palaa takaisin yleishyödylliseen käyttöön – säätiöiden verovapaus siis tasaa tuloeroja.

Ajatus verottaa ulkomaisia sijoittajia osinkojen lähdeverolla voi olla teoreettisesti kaunis ja poliittisesti houkutteleva. Tosiasiassa lähdeveron kaikkia vaikutuksia ei ole laskettu kattavasti. Tähtäimessä olevat ulkomaiset ammattisijoittajat tuskin ottaisivat veron kiitellen vastaan ilman omia siirtojaan, eivätkä yleishyödylliset yhteisötkään jättäytyisi omaisuusjärjestelyjen ulkopuolelle.

Säätiöiden osinkotulojen kiristyvä verotus voi ajaa sijoituksia ulkomaille ja vähentää verotuloja. Kiristyminen johtaa myös suorien osakesijoitusten suhteellisen nettotuoton heikkenemiseen ja tämän sijoitusmuodon suosion vähenemiseen.

Niissä harvoissa maissa, joissa osingoista peritään lähdeveroa, yhteisö saa sen takaisin osoitettuaan yleishyödyllisen asemansa. Esimerkiksi Saksassa käytössä oleva 15 % lähdevero maksetaan säätiöille täysimääräisesti takaisin – moni veroakannattava ei Suomessa ole ymmärtänyt tätä. Yleishyödyllisille yhteisöille lähdeverojärjestelmä tarkoittaa vain lisää byrokratiaa sekä viranomaisille turhaa lisätyötä.

Veronmaksajien näkökulmasta pitäisi laskea, mitä kuluja valtiolle muodostuisi verotusmenettelystä, budjetoinnista, varojen suuntaamisen virkamiesvalmistelusta ja päätöksenteon prosessista eli koko hallintomankelin rullaamisesta ennen kuin jaettavat varat saataisiin edes sille organisaatiolle (esim. Taiteen edistämiskeskukselle), joka niitä lopulta jakaisi ja jolla olisi vielä omat hallintokulunsa ennen tuen päätymistä kohteilleen. Lähdeverojärjestelyn todelliset kustannukset, tehokkuus ja vaikutukset ovat siis suuri kysymysmerkki.

”Jos säätiöiden asemaa heikennetään,
eivät säätiöt siitä kärsi – siitä kärsivät
tuen saajat ja kansalaisyhteiskunta.”

Valtion talouden tasapainottamiseen yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksen kiristämisellä on vain kielteisiä vaikutuksia. Todennäköisesti lähdevero synnyttäisi markkinahäiriöitä, kun suomalainen verokohtelu muuttuisi täysin, millä olisi puolestaan arvaamattomia seurauksia. Vero antaisi myös todella erikoisen signaalin yhteiskunnalle: kansalaisyhteiskunta heikkenisi, poliittinen ohjaus lisääntyisi, tieteen ja taiteen vapaus kaventuisi. Sitäkö halutaan siirtyessämme 2020-luvulle? Jos säätiöiden asemaa heikennetään, eivät säätiöt siitä kärsi – siitä kärsivät tuen saajat ja kansalaisyhteiskunta. Se merkitsee taloudellista ja henkistä tappiota monien toimeentulostaan kamppailevien luovien alojen osaajille ja syrjäytymisvaarassa olevien elämään. Yhteiskunta menettää, kun tieteelliset ja taiteelliset tulokset jäävät syntymättä.

EU:n jäsenmaana Suomi on halunnut sitoutua läntisiin ja eurooppalaisiin arvoihin. Haluammeko tulla tunnetuksi siitä, että alamme ensimmäisenä eurooppalaisena sivistysmaana verottaa yleishyödyllisten yhteisöjen sijoitusvarallisuutta? Onko Suomi silloin enää sivistysmaa?

_{Kuvitus: Mari Suhonen}