Professori Paavo Hohdin merkitys suomalaiselle säätiökentälle on ainutlaatuinen. Pitkää uraa Suomen Kulttuurirahaston johdossa seurasi vielä vuosikymmen työtä Säätiöt ja rahastot -yhdistyksen ensimmäisenä toimitusjohtajana.

Filosofian tohtori, professori Paavo Hohti työskenteli Kulttuurirahastossa lähes neljännesvuosisadan, joista 14 vuotta yliasiamiehenä. Näiden vuosien 1980–2004 väliin mahtuu suuria yhteiskunnallisia, taloudellisia ja teknologisia mullistuksia, joiden pyörteissä harkitsevan humanistijohtajan optimismia, laajakatseisuutta ja ratkaisukykyä todella tarvittiin. 

Kulttuurirahastossa tehtiin Paavo Hohdin aikana useita rakenteellisia muutoksia, joilla on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia rahaston toimintaan. Myös varallisuus ja sitä kautta jakovara karttui: Paavon aloittaessa rahasto jakoi vuodessa noin 20 miljoonaa markkaa suomalaiselle tieteelle ja taiteelle. Hänen päättäessään työnsä yliasiamiehenä jako oli yli 20 miljoonaa euroa. Lahjoituksiin perustuvien nimikkorahastojen määrä oli kasvanut alle viidestä sadasta yli seitsemään sataan. 

Hakemuksiin perustuvien apurahojen rinnalla alettiin jakaa strategisempiakin apurahoja ja käynnistää omia hankkeita. Rahasto alkoi lisätä myös avoimuutta ja apurahansaajien työn tulosten esittelyä sisäisen tiedotuslehden, verkkosivujen ja kattavien vuosikertomusten kautta. Kulttuurirahaston näkyvyyttä lisäsivät niin ikään Taidekoti Kirpilän avaaminen ja Mirjam Helin -laulukilpailun vakiintuminen merkittävänä kansainvälisenä klassisen laulun kohtaamispaikkana. Myös eri aloja yhdistävät kulttuurinpuolustuskurssit alkoivat. Kansainvälinen säätiöyhteistyö lisääntyi, ja yhteistyö eurooppalaisten residenssikohteiden kanssa käynnistyi. 

Vuosituhannen vaihteen ”Paavon palstalta”, vastikään perustetun Tammenlastuja-lehden sivuilta, löytyy vahva yhteys Kulttuurirahaston nykyisiin strategisiin linjauksiin. Maakuntarahastot Kulttuurirahaston voimavarana, hoitokunnat maakuntien tuntosarvina ja kehityksen suuntaajina olivat Paavonkin ajatuksissa. “Kulttuurinen hyvinvointi koko maassa on tavoite, jota rahasto maakuntarahastojensa kautta on toteuttamassa.” 

Paavo Hohdin ajatukset asiantuntemuksesta ja päätöksenteosta kantavat yli ajan. ”Rahasto on ikuinen”, hän muistutti, mikä kannusti asioiden pitkäjänteiseen valmisteluun, ei hätäilyyn tai lyhyen aikavälin pikavoittoihin. Ja vaikka rahasto oli ikuinen, niin ”kokoukset maksimissaan tunnissa”, Paavo toivoi. 

Paavo Hohti oli pitkään keskusrahaston edustajana Lapin rahaston hoitokunnassa. Hän sai syvällistä opastusta maakuntaan ja sen erityispiirteisiin Lapin rahaston pitkäaikaiselta asiamieheltä, Lapin liiton toiminnanjohtaja Otto Timoselta ja myöhemmin asiamies Leena Roikolta. Ymmärryksen lisääntyminen johti myös huoleen uhanalaisten saamen kielten tilasta, ja Paavo Hohdin vahvan myötävaikutuksen ansiosta rahasto aloitti pitkäjänteisen tuen inarinsaamen ja myöhemmin myös muiden saamen kielten elvyttämiseksi. Uhanalaisten kielten tukeminen oli Paavolle sydämen asia, minkä osoituksena hän pyysi 60 vuotta täyttäessään ohjaamaan lahjarahat kielipesän tilille.

Suurin paikka sydämessä oli perheellä. Puoliso Kristiina ja perheen lapset osallistuivat muun henkilöstön perheenjäsenten tavoin toimiston kesäretkille, vuosijuhliin ja muihin tilaisuuksiin, ja perheenjäsenten kuulumisia Paavo mielellään vaihtoi tuttuja rahastolaisia nähdessään.

Paavo Hohdin lämpö ja läsnäolo jättivät työtovereihin pysyvän muiston, ja moni paavomainen sanonta ja lausahdus elää rahaston arjessa edelleen.

Suomen Kulttuurirahaston vuosikymmenten jälkeen Paavo Hohti ryhtyi kehittämään vastarekisteröityä Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaa aktiiviseksi jäsenyhdistykseksi. Hän toimi sen ensimmäisenä toimitusjohtajana kymmenen vuoden ajan opastaen satoja säätiöitä ja säätiöihmisiä kohti hyvää hallintoa ja vaikuttavaa toimintaa. Hänen merkityksensä suomalaiselle säätiökentälle on ainutlaatuinen. 

Paavo Hohdin osaaminen ja asiantuntemus ulottuivat säätiökentän lisäksi omaan tieteelliseen tutkimukseen. Hänen tutkimusaiheisiinsa lukeutuivat antiikin Kreikan ja Bysantin historiankirjoitus ja retoriikka sekä papyrologia. Paavon väitöskirja (1976) käsitteli Herodotoksen historiateosta, jonka keskeisenä teemana on sanan ja teon välinen yhteys. Hän suomensi muun muassa Aristoteleen Retoriikan ja Runousopin (1997) sekä Mikael Pselloksen Khronografian (2024).

Paavo Hohdin tutkijanuran päätyö ja todellinen kulttuuriteko oli vuonna 2021 ilmestynyt historiateos Bysantti − Tuhat draaman vuotta. Se on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt kattava tietokirja Bysantin historiasta, ja kirjoittajan asiantuntemus ja omistautuminen asialle näkyvät vahvasti.

Helsingin yliopistolle antamassaan haastattelussa (2015) Paavo Hohti totesi, että “ajatuksien ja näkökulmien esiin tuominen on nimenomaan humanisteille ominainen toimintatapa. Mikäli tätä ei tehdä, jää suuri osa yhteiskunnan henkisestä voimavarasta käyttämättä”.

Taiteilija Tero Laaksosen maalaama muotokuva ja Paavo. Valokuva: Heikki Tuuli

Pääkuva: Heini Lehväslaiho