Säätiöiden ja rahastojen oma informaatio on yhä tärkeämpää. Toisena vaihtoehtona – josta on jo saatu esimerkkejä – ovat ulkopuolisten tekemät, puutteelliseen asiantuntemukseen perustuvat selvitykset. Säätiölaitosta koskevat poliittiset ratkaisut tulevat perustumaan näihin selvityksiin, elleivät säätiöt ja rahastot huolehdi asiallisten tietojen antamisesta itsestään.

Yllä oleva kappale ei ole Säätiöt ja rahastot ry:n uusimman strategian toimintaympäristöanalyysistä. Kirjoitus on alku pöytäkirjasta, joka laadittiin 15.12.1970 iltapäivällä hotelli Helsingin kokoustiloissa. Paikalle oli kokoontunut 26 herraa maan tärkeimmistä säätiöistä pitämään neuvottelukokousta säätiöitä pohdituttavista ajankohtaisista asioista. Lyhyt ote osoittaa parhaiten, miten tiedon arvo oli itsestäänselvyys jo 50 vuotta sitten. Muodikas tutkitun tiedon merkityksen korostaminen on siis jatkumoa ymmärrykselle, joka on syntynyt varsin erilaisessa maailmassa kuin nykyisemme.

Paikalle oli kokoontunut 26 herraa
maan tärkeimmistä säätiöistä.

Kiinnostavinta nykysäätiöläisille on se, miten vähän säätiöille tärkeimpinä pidetyt aiheet ovat muuttuneet puolessa vuosisadassa. Säätiöiden ensimmäisen neuvottelukokouksen pöytäkirjaan tallentuivat seuraavat huolet: tietoa säätiöiden tuen kohdentumisesta tarvitaan kipeästi säätiöiden oman toiminnan kehittämiseksi ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi, säätiöiden välistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa halutaan lisätä sekä apurahanmyöntöprosesseja ja apurahansaajien asemaa parantaa.

Samat teemat toistuvat katsoessamme alkavalle 2020-luvulle säätiöiden silmin. Kysymys ei ole siitä, etteikö töitä ongelmien ratkaisemiseksi olisi tehty töitä hartiavoimin tai etteivätkö säätiöiden oma yhteistyö ja yhdistys olisi jo saaneet merkittäviä parannuksia aikaan. On vain niin, että monimutkaisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia tai nopeita ratkaisuja. Sen vuoksi Säätiöt ja rahastot ry. tähyää tulevaisuuteen entistä energisempänä ja innostuneempana hoitamaan yhteisiä asioita koko yhteiskuntamme hyväksi.

Uusi takki ja hattu

Yhdistyksen 50-vuotisjuhlavuoden alkajaisiksi palaamme juurillemme: otamme käyttöön selkeämmän ja ytimekkäämmän nimen, Säätiöt ja rahastot (ry.), jolla meihin viitattiin toimintamme alkuvuosikymmeninä. ”Neuvottelukunta” jää siis pois käytöstä; alun perinhän se viittasi nimenomaan yhdistyksen jäsensäätiöiden kahdesti vuodessa pitämiin ”neuvottelukokouksiin”, joissa säätiöt edistivät yhteisiä asioita neuvottelemalla yhteisistä näkökulmista. Samoin ”Säätiöpalvelu” haudataan tarpeettomana, eikä Saranaakaan pian enää käytetä sekoittamassa selkeätä konseptiamme. Nimet muuttuvat, toiminta paranee.

Seuraavat 50 vuotta yhdistys jatkaa samalla erinomaisella linjalla kuin aiemminkin: se edistää säätiöiden ja muiden apurahanjakajien välistä yhteistyötä, säätiöiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta sekä kehittää säätiöiden hyviä toimintatapoja ja säätiöläisten ammattitaitoa. Kaiken toiminnan tavoitteena on tukea säätiöitä ja rahastoja ja sitä kautta suomalaista yhteiskuntaa ja kaikkia suomalaisia. Mitä ikinä se milloinkin merkitseekään!

Mihin säätiöiden yhdistystä oikein tarvitaan?

Säätiöyhdistyksemme toiminnan ydintä ovat yhdessä päätetyt linjaukset hyvästä hallinnosta ja parhaista toimintatavoista. Alan parhaiden käytäntöjen määritteleminen ja kehittäminen sekä niihin sitoutuminen ovat tärkeä viesti muulle maailmalle: yhdistyksen jäsenet ovat priimuksia, jotka haluavat toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä siten mahdollisimman vaikuttavaa työtä yhteiseksi hyväksi.

Muun yhteiskunnan odotukset säätiöitä kohtaan ovat kasvaneet ja kasvavat jatkuvasti. On tärkeätä, että säätiöillä on yhdistys, joka voi käyttää puheenvuoroja kaikkia säätiöitä koskevista asioista. Vaikka säätiöt eivät ole kaikesta samaa mieltä, monet yhteiset, yhdessä kerrotut näkemykset vahvistavat kenttää ja edesauttavat yhteistyötä myös ulospäin, sidosryhmien kanssa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Toiminnassa mukana olevat säätiöläiset pitävät yhdistystä elintärkeänä: jos säätiöt eivät itse tuo yhteistä ääntään, tehokkuuttaan ja vaikuttavuuttaan esiin, kukas sitten.

Yhdistys luo säätiöissä toimiville oman yhteisön ja verkoston. Suuri osa suomalaisista säätiöistä on niin pieniä, ettei niissä ole varsinaista työyhteisöä. Tähän puutteeseen oma yhdistys luo vuorovaikutusyhteisön, josta löytyy vertaisia, kumppaneita, tukea ja ymmärrystä. Yhdistyksen piiristä löytyvät kollegat ajatusten vaihtoon, sparraukseen ja työntekoon. Tieto ja tuki, jota yhdistys pystyy tarjoamaan, ovat monelle yksinpuurtavalle säätiöläiselle korvaamattomia.

Säätiötoiminta on puolessa vuosisadassa
ammattimaistunut merkittävästi.

Yhteisten linjausten, toimintakulttuurin ja tiedontuotannon kautta säätiötoiminta on puolessa vuosisadassa myös ammattimaistunut merkittävästi. Jatkuvasti kasvava jäsenmäärä osoittaa hyvin, että yhdistyksen toiminta on tärkeätä ja tarpeellista. Nykyisenä yhteistyön ja vuoropuhelun arvostamisen aikana säätiöyhdistyksen olemassaoloa ei enää tarvitse perustella.

Säätiöistä ei ole Suomessa – vielä – opintokokonaisuutta, ja niistä on vaikeata oppia muuten kuin tekemällä töitä säätiöissä ja tapaamalla muita säätiöiden parissa työskenteleviä. Säätiöyhdistystä sen jäsenet pitävät erinomaisena foorumina tutustua muihin säätiöihin, jolloin myös ymmärrys omasta työstä kasvaa.

Yhteisen yhdistyksen kautta voimme kehittää suomalaista säätiökenttää kokonaisuutena ja tehdä sellaista, mihin yhdenkään suurenkaan säätiön voimavarat eivät yksin riitä.

_{Kuva: Säätiöt ja rahastot ry}