Säätiöiden ja taiteilijoiden kohtaamisesta syntyi hyviä ja loistavia ajatuksia

Artikkelit
|
03.12.2015
Liisa Suvikumpu, toimitusjohtaja, Säätiöt ja rahastot ry

Taiderahoituksen ja taiteilijoiden tilannetta käsiteltiin avoimessa keskustelu- ja kohtaamistilaisuudessa.

Säätiöiden rahoitusosuus (kuva)taiteen tukemisessa kasvaa. Muutoksen merkitys taiteen ja taiteilijoiden tulevaisuudelle pohdituttaa niin säätiöissä kuin taiteilijoiden parissa. Ymmärtääkseen paremmin taiderahoituksen ja taiteilijoiden tilannetta Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta järjesti yhdessä Suomen Taiteilijaseuran kanssa avoimen keskustelu- ja kohtaamistilaisuuden apurahataiteilijoille ja -säätiöille marraskuussa 2015 (lue Taiteilijaseuran kirjoitus tapahtumasta täältä).

Yli 130 osallistujaa kokoontui Kiseleffin basaariin kuulemaan ja keskustelemaan kuvataiteen tekemisen edellytyksistä ”Raha etsii taidetta” -tilaisuudessa. Tapaamisessa kuultiin kolme kymmenminuuttista taiteilija- ja kolme säätiöpuheenvuoroa sekä Taiteilijaseuran teettämän verkkokyselyn tulokset. Alustusten, vireän keskustelun, kyselytulosten sekä työpajan yhteenvetona syntyi monia hyviä käytännön ratkaisuja ja uusia keinoja taiderahoituksen kehittämiseksi.

Säätiöiden näkökulma: säätiöt rahoittavat taidetta ja taiteilijoita suoraan mutta myös muuten, kuten tukemalla gallerioita, residenssejä ja monitaiteellisia hankkeita. Taidekentän monet erilaiset toimijat ovat kaikkien etu ja vahvuus. Myöntöprosenttien pienuus tekee säätiöiden vertaisarvioitsijoiden työn hirveäksi, vaikkakin äärettömän kiinnostavaksi. Säätiöiden kokemus onkin, että kuvataiteen asiantuntijat haluavat aina jakaa mieluummin useammalle vähemmän kuin harvemmille suurempia apurahoja.

Kuvataiteilijoiden näkökulma: säätiöiden kaikilla tukimuodoilla on merkitystä, mutta uusillekin rahoitusmuodoille olisi tilaa ja tarvetta. Säätiöiden teosostoilla on valtava merkitys: ne ovat taiteilijalle tavallaan kaikkein arvokkainta tukea, koska teosten ostaminen kokoelmiin tuo ne yleisön saavutettaviksi, mikä on aina taiteilijan suurin toive. Vuosiapurahoilla on toisaalta suuri henkinen merkitys, koska se on tapa saada arvostusta myös kollegiaaliselta ylemmältä tasolta.

Tilaisuuden intellektuelli sävy kiteytyy Elina Brotheruksen alustuksessa, jossa kuvataiteilija arvosteli perustellusti rahoittajien nykyisiä vaatimuksia taiteessa ja tieteessä: ”Taiteilijan tehtävä ei ole arvioida työnsä yhteiskunnallista vaikuttavuutta tai rohkeutta. Se voi johtaa huomion kalasteluun ulkotaiteellisilla asioilla. Tämä on ajassamme oleva ilmiö, joka vertautuu tiedepuolella siihen, että konkreettinen, lyhyeen tai keskipitkään tähtäimeen keskittyvä tutkimus saa helpommin rahaa kuin perustutkimus. On hurjaa, että tällaisen tutkimuksen tekemistä pitää erikseen perustella. Kuka puolustaa hiljaista taidetta, joka tutkii ja asettuu osaksi ihmiskunnan pitkää historiaa, olematta ”avaus” tai ”rohkea”?”

Säätiöille ilmaiseksi hyviä ajatuksia ja vinkkejä kuvataiteen ja -taiteilijoiden tukemiseen

Julkisellekin puolelle syntyi muutama neuvo