Yksityiset yleishyödylliset säätiöt ovat 1900-luvun alusta alkaen rahoittaneet eri tieteenaloja merkittävällä tavalla. Säätiöiden kokonaisrahoituksesta ja sen vaikutuksesta tieteen ja tiedepolitiikan kehittymiseen ei kuitenkaan ole ollut tutkittua tietoa. Dosentti Allan Tiitan johtama tutkimushanke ratkaisee monimutkaista palapeliä, jonka muodostama kokonaiskuva satavuotisesta säätiörahoituksesta ja sen suhteesta julkiseen tutkimustukeen paljastuu alkuvuodesta 2018.

Yksityiset yleishyödylliset säätiöt ovat 1900-luvun alusta alkaen rahoittaneet merkittävällä tavalla eri tieteenaloja, joiden kehityksen ja tulosten myötä Suomesta on tullut se hyvinvoinnin ja edistyksen maa, jollaisena se nykyään tunnetaan. Säätiöiden kokonaisrahoituksesta ja sen vaikutuksista yleisesti tieteeseen ja tiedepolitiikkaan ei kuitenkaan ole ollut tutkittua tietoa. Säätiörahoituksen jakautumisen selvittäminen on ollut pitkään säätiöiden toiveena, mutta tietojen kerääminen on osoittautunut hämmästyttävän työlääksi ja vaikeaksi monista syistä johtuen.

Tilanne parantui dramaattisesti, kun tieteenhistorioitsija, dosentti Allan Tiitan tutkimusraportti Säätiöiden vaikutus Suomen tieteen ja korkeimman opetuksen kehitykseen 1917–1959 valmistui, ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta julkaisi sen keväällä 2015. Tiivis mutta sitä painavampi raportti osoitti, että kotimaiset säätiöt ovat vaikuttaneet suomalaiseen tieteeseen huomattavasti aiemmin tiedettyä laajemmin. Yksityiset säätiöt perustivat ja ylläpitivät useita maan yliopistoista ja korkeakouluista, edistivät monen tieteenalan kehitystä ja vaikuttivat läntisten yhteyksien säilymiseen kylmän sodan vuosina. Säätiörahoitus kasvoi varsin tasaisesti joka vuosi 1950-luvulle saakka, kun taas valtion myöntämien varojen määrä vaihteli melkoisesti. Vuosikymmenen lopulla säätiöt tukivat tieteitä huomattavasti valtiota enemmän.

Valtion tiedepolitiikka voimistui 1960-luvulla ja julkista rahaa tuli tutkimuksen tueksi aiempaa enemmän. Valtion ottaessa koko korkeakoululaitoksen hallintaansa 1980-luvun alkuun mennessä myös säätiöiden rooli muuttui. Kun niiden tuesta suurin osa oli aiemmin mennyt yksityisten yliopistojen ja korkeakoulujen tukemiseen, nyt niiden oli suunnattava rahoitustaan uudella tavalla. Samalla ne joutuivat ottamaan kantaa tieteellisen kehittämistyön, akateemisen jatkokoulutuksen, tutkijain ammattikunnan synnyn ja tieteen nopean kansainvälistymisen synnyttämiin haasteisiin.

Tietokanta kertoo kaiken

Neuvottelukunta aloitti syksyllä 2015 tutkimusprojektin, joka jatkaa suomalaisten säätiöiden tutkimusrahoituksen arviointia vuoteen 2017 saakka (hankkeen verkkosivu http://www.saatiopalvelu.fi/srnk/saatiotutkimushanke.html). Jatkotutkimuksessa kartoitetaan säätiöiden sopeutumista tieteen kentän muutoksiin, niiden tuen kokonaisvolyymiä ja suuntautumista sekä tuen suhdetta julkiseen tiederahoitukseen ja yritysten RDI-panostuksiin koko Suomen itsenäisyyden ajalta. Niin yksittäisen säätiön kuin koko säätiölaitoksen kannalta tästä tutkimushankkeesta muodostuva tietokanta on erittäin arvokas ja monipuolisesti hyödynnettävä sekä käytettävissä myös jatkotutkimuksille.

Tietokanta sisältää kattavat tiedot sekä säätiöiden myöntämien apurahojen kokonaissummista vuosittain että niiden jakautumisesta eri tutkijoille ja käyttötarkoituksiin tasavuosikymmeninä. Tietoihin sisältyvät niin henkilökohtaiset apurahat ja palkinnot kuin suoraan opetukseen, tietyille tieteenaloille tai määrättyihin tutkimushankkeisiin tai kohteisiin myönnetyt tuet. Apurahan saajien ja kohteiden lisäksi tietokantaan kerätään tiedot henkilöistä, jotka ovat säätiöissä päättäneet apurahojen myöntämisestä. Tutkimuksessa luodaan kokonaiskuva myös kotimaisten tiedettä ja korkeinta opetusta tukevien säätiöiden kehityksestä. Kustakin säätiöstä annetaan lisäksi lyhyt kuvaus, jossa esitellään säätiön perustamistapa ja perustajat, tarkoitukset, organisaatio sekä taloudelliset lähtökohdat. Samalla kuvataan säätiölaitoksen kehityksessä havaittavia yleisiä piirteitä ja tarkastellaan säätiöiden yhteistyön muotoutumista.

Tietokannan avulla on mahdollista selvittää, miten säätiöiden tieteelle ja korkeimmalle opetukselle antama tuki on kehittynyt. Mielenkiintoisia tutkimuskohteita on useita:

• mitkä säätiöt ovat jakaneet eniten rahaa tieteille eri vuosikymmeninä
• miten tutkijan aseman kehittyminen ja tieteen kansainvälistyminen ovat näkyneet säätiöiden rahoituspäätöksissä
• miten säätiöiden tuki korkeakouluille on kehittynyt niiden valtiollistamisen jälkeen
• miten säätiöt ovat osallistuneet tutkijankoulutuksen kehittymiseen
• säätiöiden tuki tieteille pääaloittain ja korkeakouluille jaoteltuna viiden vuoden välein,
• säätiöiden ja valtion budjetin tuki tieteelle,
• miten tuki eri tieteille on kehittynyt, saavatko luonnon- ja lääketieteet (edelleen) suurimman osan tuesta
• miten naisten osuus on kehittynyt sekä apurahan saajien että niiden myöntäjien joukossa
• miten säätiöt ovat täyttäneet yhteiskunnalliset tehtävänsä ja oman roolinsa tiederahoituksen täydentäjänä
• Laajaan aiemmin käyttämättömään aineistoon perustuva tutkimus on uraauurtavaa tiede- ja säätiötutkimusta ja luo ensi kertaa faktoille pohjautuvan kokonaiskuvan säätiöiden roolista. Lisätiedot säätiöiden ja muun tiederahoituksen suhteesta ovat suureen tarpeeseen niin säätiöiden oman kehittämisen ja vaikuttavuuden lisäämiseksi kuin yleisen säätiökuvan tarkentamiseksi. Tutkimushankkeen rahoittavat poolimaisesti suurimmat tiedettä tukevat säätiöt ja rahastot.

Säätiöt kiehtovat niin konkaria kuin nuorempia tutkijoita

Tutkimuksen toteuttaa kolmikko, jota johtaa dos. Allan Tiitta; hän vastaa myös varsinaisen tutkimusjulkaisun kirjoittamisesta. Projektitutkijat FM Maaria Gråsten ja MMM Eero Kuisma keräävät tiukassa tahdissa säätiödataa ja selvittävät monenlaisia taustatietoja. Kuivalta kuulostava apurahamyöntöjen keruu ja tietojen syöttäminen tietokantaan eivät ole lannistaneet nuoria tutkijoita tai tehneet heistä säätiövastaisia. Päinvastoin – molemmat ovat innostuneet suunnittelemaan tietomassojen äärellä myös omia säätiöaiheisia väitöskirjojaan. Tämä on säätiöille erittäin hyvä uutinen, koska alaan perehtyneitä tutkijoita on Suomessa todella vähän.

Hankkeen projektityöhuone on Kansallisarkistossa, missä suuri osa lähdeaineistosta sijaitsee. Tutkimus hyödyntää etenkin oikeusministeriön ja PRH:n arkistoaineistoja, joissa voi kuitenkin olla suuria puutteita ja useiden vuosien aukkoja. Monen säätiön tietoja onkin välttämätöntä täydentää niiden omien arkistojen materiaaleilla. Kattavimmin aineistot saadaan koottua juuri erilaisia lähteitä yhdistellen. Säätiöiden vuosikertomukset muodostavat usein yhteneväisen ja selkeän lähdetyypin, jota täydentävät säätiöiden luovuttamat muut apurahoja koskevat aineistot. Säätiöiden apurahalistat eivät kuitenkaan välttämättä sisällä kaikkia tiedettä ja korkeinta opetusta koskeneita tukimuotoja, koska vuosittaisten hakujen ja myöntöjen lisäksi säätiöt ovat tukeneet eri tavoin tiedettä ja korkeinta opetusta.

Yksi vaikeimmista tutkimusongelmista ei hieman yllättäen liitykään lähteiden löytämiseen tai niiden sisällön tulkintaan, vaan tutkimusaineistojen saamiseen ylipäätään. Säätiöt eivät läheskään aina vastaa yhteydenottoihin tai luovuta aineistojaan tutkijoille esimerkiksi ajanpuutteen tai arkiston järjestämättömyyden vuoksi. Tyypillisesti henkilöresurssiensa kanssa painivat säätiöt pelkäävät joutuvansa itse kaivamaan tiedot, vaikka tutkijat toivoisivat vain pääsyä mappien äärelle tehdäkseen kaivuu-urakan itse. Muutaman säätiön osalta on käynyt ilmi, että tutkijoilla ja säätiöllä on ollut erilainen käsitys tieteelle annetun tuen määrittelystä. Säätiö on saattanut vastata ensimmäiseen aineistopyyntöön toteamuksella, ettei säätiö ole tukenut lainkaan tiedettä eikä siten voi osallistua aineistokeruuseen. Projektitutkijat ovat kuitenkin pystyneet osoittamaan säätiön apurahamyönnöistä tieteelle osoitettuja apurahoja, jolloin keskustelu säätiöiden ja tutkijoiden välillä on lopulta johtanut yhteisymmärrykseen ja aineistojen luovuttamiseen.

Toinen ongelma liittyy vaikeuteen löytää keskenään vertailukelpoista aineistoa. Hyvä esimerkki historiallisen lähdemateriaalin kirjavuudesta on vaikkapa Svenska kulturfondenin arkistoaineisto – joka ei ole mitenkään huonosti järjestetty tai vaikeasti saatavilla – vain hajanaista ja työläästi koottavissa. Kulturfondenin osalta tutkimuksessa tarvittavat tiedot löytyvät seuraavasti:

• 1961–1962 Svenska Folkpartiet Centralstyrelseprotokoll (Svenska Centralarkivet)
• 1963–1979 Delegation för Svenska kulturfonden Verksamhetsberättelse (Svenska Centarlarkivet)
• 1970 Delegation för Svenska kulturfonden protokoll (Svenska Centralarkivet)
• 1980–1985 Svenska kulturfonden Utdelning (Svenska Centralarkivet)
• 1986–1994 Svenska kulturfonden Utdelning (Kansallisarkisto)
• 1995–2005 Svenska kulturfondens årsbok (Kansalliskirjasto)
• 2006–2015 Sähköiset apurahaluettelot (kulturfondenin verkkosivuilla excel-tiedostoina)

Säätiötutkijat kamppailevat myös säätiöille tuttujen ongelmien kanssa myönnettyjen apurahojen luokittelussa ja taulukoinnissa. Tieteenalojen tulkinnoissa on suuria eroavaisuuksia jopa yhden säätiön sisällä vuosikymmenten saatossa, saati eri säätiöitä vertailtaessa. Tutkimuksen edetessä ratkaisuja on täytynyt tehdä monien rajanvetojen kanssa: merkitäänkö monivuotiset apurahat yhdelle vai eri vuosille; miten apurahojen peruutukset kirjataan; miten vältetään vuodenvaihteessa tapahtuvien apurahamyöntöjen ja -jakojen aiheuttamat sekaannukset; miten työryhmiin kuuluneet saadaan mukaan tietokantaan; miten useaan eri käyttötarkoitukseen myönnetty apuraha taulukoidaan (esim. 10 000 € jakautuneena: 5000 € tutkimukseen, 3000 € matka-apurahana, 2000 € laitteisiin).

Vaikka massiivisen tietoaineiston kanssa puurtaminen on toisinaan puuduttavaa, itse tutkimuskohde jaksaa inspiroida tutkijoita. Apurahansaajat ja -arvioijat ovat lihaa ja verta olevia eläviä ihmisiä, joiden kohtalot, tutkimusten aiheet ja taustat kiehtovat. Tutkijoita on riemastuttanut niin säätiöiden kuin niiden tukemien alojen moninaisuus eikä mikään inhimillinen tunnu olevan säätiöiden maailmassa vierasta. Ehkä parasta tutkimuksessa on sen ainutlaatuisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus: aiemmin tutkimaton merkitsee aina suurta seikkailua, ja hankkeen laaja aikaperspektiivi tekee siitä todella merkittävän apuvälineen tiederahoituksesta kiinnostuneille.

Jo reilun vuoden kuluttua valmistuva tutkimus rikastuttaa yhtäältä Suomen tieteen ja tutkimuksen yleistä historiaa ja selvittää toisaalta yksityisten säätiöiden merkitystä julkisen tiedepolitiikan ja -hallinnon täydentäjänä koko itsenäisyyden aikana. Valmistuessaan tutkimus on myös kansainvälisesti ainutlaatuisen kattava case study yhden kansakunnan tiederahoituksen kokonaisuudesta. Vaikuttavaa.