Hallituksen päättämät leikkaukset valtion menoista ovat herättäneet suuria tunteita ja kiihkeää keskustelua kahvi- ja kokouspöydissä. Muutoksen, jopa murroksen tunne on käsinkosketeltava. Suomi tuntuu luisuvan yhä kauemmas siitä sivistysyhteiskunnasta, jollaisena olemme tottuneet sitä pitämään. 

Yhteiskunnallisiksi ratkaisijoiksi perustetuissa säätiöissä yhä useampi kokee yhä suurempaa tarvetta ymmärtää muutosta. Haluamme reagoida fiksusti, ennakoivasti ja vaikuttavasti tilanteeseen. Erityistä huolta on kannettu kulttuuri- ja luovista aloista sekä järjestöistä, joihin julkinen keskustelukin tuntuu kohdistuvan suurimmalla mielenkiinnolla. 

Siispä: mitä tilanteesta pitäisi ajatella säätiöissä ja rahastoissa?

Hakijoiden huoli ja säätiöiden vastuu

Leikkaukset julkisessa rahoituksessa johtavat todennäköisesti siihen, että yhä useammat etsivät yksityistä rahoitusta, mikä lisää kilpailua apurahoista. Säätiöiden tulee kuitenkin säilyttää kärsivällisyytensä, sillä niiden tehtävä on tukea kestävää muutosta sukupolvien yhdenvertaisuus tavoitteenaan. 

Kulttuurialan budjettileikkauksista tiedämme, että päätetyt reilut 17 miljoonaa vuodelle 2025 vähenevät ennen muuta esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksista (10,8 miljoonalla eurolla) sekä taiteen ja kulttuurin edistämisen valtionavustuksista. Vuosille 2026 ja 2027 on kaavailtu lisäleikkauksia, ja luovien alojen julkisen rahoituksen lisääminen merkittävästi ennen vuotta 2030 näyttää epätodennäköiseltä. 

Taiteilijoiden työskentelyapurahoja halutaan todennäköisesti säilyttää mahdollisimman paljon, sen sijaan tiukimmin julkisessa rahoituksessa arvioitaneen alueellisia tukia, festivaaleja, taidekouluja, pieniä taideinstituutioita ja julkaisuja. Näissä säätiöillä voi olla ratkaisijan rooli rahoittajana.

Epävarmuuden hallintaa ja pitkäjänteisyyttä

Rahoituksen hakijoita ohjaavat tekijät, jotka eivät ole ennustettavissa. Säätiöiden toimintaa puolestaan leimaa pitkäjänteisyys, joka vakauttaa montaa alaa murrosten keskellä. Vaikka tulevaisuutta on vaikea ennustaa, säätiöt voivat sopeutua ja auttaa myös muita sopeutumaan tähän epävarmuuteen. Säätiöiden tulee pitää kiinni strategiastaan ja noudattaa säännöissä määriteltyä tarkoitustaan, vaikka lyhyen aikavälin paineet saattavat houkutella nopeisiin ratkaisuihin. 

Tiivis ja rehellinen tilannekuvaus olisi, että tulevien julkisten leikkausten vaikutuksia säätiöille on mahdotonta arvioida sen paremmin määrällisesti kuin laadullisesti. Kokonaisuus on liian monimutkainen ja monitahoinen, ja siihen liittyy niin monia epävarmoja muuttujia. Säätiöillä on kuitenkin tukenaan hyviä apuvälineitä.

Strategia on vastaus todennäköiseen hakupaineen kasvuun 

On todennäköistä, että säätiöihin kohdistuva hakupaine kasvaa lähivuosina (tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, kuten koronavuodet osoittivat). Taiteen, tieteen ja kulttuurin tekijät hakevat todennäköisesti entistä enemmän ja suurempia apurahoja, ja kilpailu voi koventua. Säätiöiden on pystyttävä yhä paremmin priorisoimaan ja perustelemaan rahoituspäätöksiään ja valintojaan ollakseen vaikuttavia. 

Oma ajanmukaiseksi päivitetty strategia on tässäkin paras apuväline parhaiden rahoitettavien ratkaisujen löytämiseen, samoin resursointi oman datan hallintaan ja sen hyödyntämiseen tiedolla johtamisessa. Rahoitettavien projektien vaikuttavuus ja kestävyys nousevat todennäköisesti tulevaisuudessa yhä suuremman kiinnostuksen kohteeksi niin julkisen kuin yksityisen rahoituksen kriteereinä. 

Monimuotoisuus ja joustavuus paremmin käyttöön

Suomessa on noin 2 700 säätiötä, joilla kaikilla on erilaisia tavoitteita. Näistä arviolta 800 jakaa apurahoja. Tämä moninaisuus mahdollistaa sen, että monenlaiset ihmiset ja hankkeet voivat löytää säätiörahoitusta. Säätiöiden varallisuus ei koskaan riitä korvaamaan julkisen rahoituksen puutetta, mutta ne voivat tukea aloja ja asioita, jotka ovat marginaaleissa tai tarvitsevat vivutusta. 

Säätiöiden mahdollisuus antaa myös siltarahoitusta vaikeimpien aikojen ylitse tietyille aloille, hankkeille tai järjestöille on parempi kuin juuri millään muulla taholla. Hieno osoitus viime vuosilta oli apurahasäätiöiden päivässä keräämä miljoona koronan kurittamille taiteilijoille ja ukrainalaisille pakolaisille kerätty parisataa tuhatta euroa, kun julkista rahoitusta ei ehditty heti järjestää. Tätä ominaisuutta kannattaa hyödyntää aiempaa aktiivisemmin rivakoissa säätiöissä.

Muutos ON mahdollisuus

Vaikka julkiset leikkaukset aiheuttavat epävarmuutta, ne voivat myös avata uusia mahdollisuuksia. Säätiöillä on tilaisuus arvioida toimintaansa ja löytää uusia tapoja vaikuttaa myönteisesti yhteiskuntaan disruptionkin keskellä. Kuten presidentti Mauno Koivisto totesi: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Kokeilisitko säätiössäsi jotakin näistä apuvälineenä?

• ✅ Kysy tämän vuoden (kaikilta) hakijoiltasi, miltä maailma näyttää heidän silmillään? Mihin heistä tukea tarvittaisiin erityisesti lähivuosina?
• ✅ Teetä selvitys tai kyselytutkimus siitä, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat oman säätiösi toimialaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
• ✅ Arvioi, ketkä kaikki ovat omalle säätiöllesi relevantteja kumppaneita – ei vain muissa säätiöissä vaan laajemmin alallasi (kunta tai kaupunki, järjestöt, ministeriö, oppilaitos etc.). Kutsu heidät keskustelemaan siitä, mitä voisitte tehdä paremmin yhdessä tukeaksenne yhteisöä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vaikka leikkausten lopulliset vaikutukset ovat siis vielä epävarmoja, säätiöiden pitkäjänteinen toiminta tarjoaa vahvan perustan selviytyä vaikeistakin ajoista. Yhdessä eri kumppanien kanssa säätiöt voivat rakentaa tulevaisuutta tukemalla tiedettä, taidetta, kulttuuria ja ihmisiä entistä vahvemmin. Suuriin ongelmiin tarvitaan suuria ratkaisuja. Niitä tekemässä pitää olla mahdollisimman monien.

Pohdittavaa riittää, kun valtio on selvästi pienenemässä. Mikä on minkäkin instituution rooli huomenna? Onko säätiöiden luotava identiteettinsä uudelleen ja tarkasteltava tehtäviään uusista näkökulmista? Jos hyvinvointivaltio ja sivistysihanne murtuvat, pitääkö säätiöiden ryhtyä tukemaan sosiaalisia tarkoituksia aiempaa voimakkaammin? Palaammeko 1800-luvulle rakentamaan Suomea uudelleen, entistä pienemmille raunioille?

Kuva: Canva