Taseen molemmat puolet töissä – monimuotoinen säätiötoiminta
Apurahasäätiöiden rooli ei rajoitu vain rahan myöntämiseen. Säätiöt ovat voimaloita, joiden energia vaikuttaa monin tavoin suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvinvointiin.
Apurahasäätiöiden rooli ei rajoitu vain rahan myöntämiseen. Säätiöt ovat voimaloita, joiden energia vaikuttaa monin tavoin suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvinvointiin.
Enemmistö suomalaisista pitää apurahoja jakavien säätiöiden mainetta hyvänä ja luottaa säätiöiden noudattavan tarkoitustaan, kertoo tuore selvitys. Säätiöistä parhaiten tunnetaan Suomen Kulttuurirahasto ja Syöpäsäätiö.
Terhi Maijalan oikeustieteen väitöskirja säätiövalvonnasta on merkittävä lisä säätiöitä koskevaan tutkimukseen. Sen mukaan omistajavalvonnan puuttuminen korostaa säätiön hallituksen huolellisuusvelvollisuutta.
Säätiöillä on valtaa, hyväksyvät ne sitä itse tai eivät. Siksi niiden on uskallettava kertoa arvoistaan, tavoitteistaan ja toiminnastaan omistajina, rahoittajina ja yhteiskunnallisina vaikuttajina.
Suomalainen stipendiaattiohjelma vie asiantuntijoita ja tutkijoita Wilson Centeriin Washingtoniin syventämään osaamistaan ja solmimaan arvokkaita yhteyksiä vallan linnakkeiden ytimeen.
Tieteen tuki pysyi ennallaan, mutta taide sai 9 miljoonaa ja kansalaistoiminta 14 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.
– Stiftelser är bra på att dela ut pengar, men mindre bra på samverkan, skriver ordförande Mikaela Nylander och vd Sören Lillkung från Svenska Kulturfonden.
Hallituksen päättämät leikkaukset ovat herättäneet suuria tunteita ja kiihkeää keskustelua. Säätiöissä koetaan yhä suurempaa tarvetta ymmärtää muutosta.
Pienessä maassa on aina täytynyt tehdä yhteistyötä, ja sitä ovat tehneet myös säätiöt. Voimistuvana trendinä on säätiöiden yhteistyö julkisen sektorin kanssa.
Kirjainlyhenteet ovat harvoin aidosti inspiroivia, mutta ”DEIB” oli tämän kevään myönteinen poikkeus apurahasäätiöissä. Mitä DEIB:stä sitten pitäisi tietää omassa säätiössä?
Uudistettu jäsensivumme tarjoaa ensiapua uusien kumppanien saavuttamiseksi tieteessä, kulttuurissa ja kansalaistoiminnassa. Eikä vain rahoituksenhakijalle vaan myös tositarkoituksella yhteistyötä kaipaaville rahoittajille.
Termiin Community Foundation törmää verkossa ja säätiöalan kansainvälisissä kirjoituksissa tiuhaan. Suomenkielistä vastinetta ei vielä ole, mutta ilmiö on meilläkin hyvin tuttu.